Arjen sankarit

Viimeisen viikon olen vapissut kylmästä talvitakissani ja katsellut porttikongeissa aikaansa olutpullo kädessä kuluttavia laitapuolen kulkijoita. Aina talven tullen hämmästelen asunnottomien juoppojen sitkeyttä. Koko omaisuus muovipussissa, rähjäinen talvitakki, pipo ja viinipullo. Niillä karaistunut spurgu kykenee säilymään hengissä läpi talven, pakkasasteista riippumatta. Vaikka deekun elämäntavat ovat kuluttavia, spugena pystyy elämään kaduilla yllättävän kauan. Vanhimmat elämän pieksemät kasvot ovat tuttuja pidemmältä ajalta kuin jaksan muistaa. Jos jotain tuttua kasvoa ei ole näkynyt aikoihin, alan lähes huolestua.

Tällä viikolla olen katsonut telkkaria yhteensä ehkä kaksi tuntia, niistäkin suurin osa mennyt Aamu-tv:n Kaapon seurassa. Tahtia on pakko kiristää vaikka Ostoskanavaa tuijottamalla, muutenhan maksan tv-lupani aivan turhaan. Täytyy hankkia addiktio johonkin älyvapaaseen saippuasarjaan.

Kommunikaatio

Tänä aamuna olin jo hitusen huolissani polkaistessani Horstin kesägummeilla liikenteeseen. Varsinkin alun pikkutiet näyttivät epäilyttävän liukkailta. Hyvinhän se kuitenkin sujui, auto ei edes sutaissut kuin kerran ja absitkaan eivät rutisseet. Taidankin painella samoilla kumeilla kesät talvet. Paitsi että komisario vinkuu, myös katsastajasetä voi suuttua siitä, mokoma nillittäjä. Viimeksikin nillitti pakokaasuista, vaikka ihan varmasti putkesta tuli kaasuja. Näkihän sen ihan silmilläkin.

Olipa kerran herra A, joka lähestyi mailitse herroja B ja C ehdotellen yhteistä viettoa illan paikassa D. Herra B vastasi herra A:lle ehdotetun illan olevan sopivan. Herra C ei antanut kuulua itsestään. Tapaamispäivän iltapäivällä herra A lähestyi mailitse herra B:tä ja sanoi, että unohdetaan koko juttu. Herra C:lle ei sovi. Okei, sanoi herra B. Tapaamisiltana herra C soitti herra B:lle paikasta D, ja imetteli missä perkeleessä te olmit olette. Kommunikaatio pelaa kuin Pelicans.

Synnin palkka

Ah, mikä ihana ilma! Juuri oikea keli lipsutella kesärenkain liikenteessä. Talvikumit ovat aivan yliarvostettu juttu, ajaminen on taitolaji. Riittävästi kaasua vaan, niin kyllä se auto liikkuu ainakin johonkin suuntaan. Ojat ovat pehmeitä ja pelti halpaa. Varsinkin naapurin auton pelti, sillä sitähän ei tarvitse maksaa. Räkäisesti nauraen kurvataan neulansilmä vasempaan ja paetaan paikalta.

Irlannissa katoliset papit ovat heiluttaneet kaavun lisäksi muutakin. Tietenkin paikallinen piispa oli tyytynyt lähinnä heristelemään sormeaan, tuhmasti tehty. Koska pikkupojista pitävät tuntuvat oikein vängällä pyrkivän alalle, eikö tuota taipumusta voisi jo etukäteen yrittää jollain testintyngällä selvittää? Mitä katolisten pappien jumala tuumiin kuoripoikiin sekaantumisesta? Antaa edelleen kaiken anteeksi, kunhan hokee riittävän monta aavemariaa? Kadotukseen joutuu vain, jos käyttää ehkäisyä.

Minulla on ientulehdus, ahdistaa.

Pakkorako

Kun sisäpiiri jakaa käskyjä, niin eihän siinä ole muuta mahdollisuutta kuin totella. Kommentoinnin suoritan illalla paremmalla ajalla, mutta jos ne linkitykset laittaisi vaikka heti.

Molemmat puhuvat betonille on aivan ensiluokkainen nimi blogille, laitetaan tähän oikein tyylinäyte perään:
"Välttelen orgasmia ja laukeamista. Se on niin sotkuistakin. Ja lyhentää elämää, vähentää energiaa, mikäli on uskominen muita ihmisiä."

Remonttimaken päiväkirja ei koreile tyylillä. Perinteistä päiväkirjaa ja Kaiserin remontointia. Ohessa tyylinäyte:
"Lauantaina oli naismessut. Minä, Pasi T ja Maiju päivystettiin kotona kun naisväki oli messuamassa. Sunnuntaina oli ihan pakko käydä vielä uudestaan katsomassa paattia, Aika pornot hallintalaitteet, kuten Pasi L sanoi. Perä on vähän rupinen, mutta etumus on vähintäänkin timmissä kunnossa. Lopuksi otin vielä kylmät tyypit."

Nyt kun blogilistalle ollaan värkkäämässä toppia ja popimpaa listaa vähän kaikesta, niin miten olisi kotoisen listamme kaukaisen serkun Blogalaxian latinotyyli? Sivusta en oikeastaan mitään ymmärrä,mutta Directorio de Blogs Latinos tarjoaa ranking-listan lähes kaikkeen mahdolliseen.

La calma es el aborto que ofrendo esta noche
al humo de un cigarro desgastado,
al rumiar de mis monstruos somnolientes,
la espera en sincronia con el caos.
(Templo del morbo)

Vinkki Haloscania blogissaan käyttäville

Haloscanin koodaajat ovat ilmeisesti tehneet komiaa säätötyötä, jonka johdosta kommentointisydeemi kuvittelee jokaisen kommentin olevan spämmiä. Lopputuloksena sitkeänkin kommentointiyrityksen jälkeen on vain valkoinen kommenttiloota. Asian voi tilapäisesti kiertää käymällä Haloscanin Settings-osan "Beta Features"-sivulla ja laittamalla kohtaan Spam Filters/Enable Redirect arvoksi No.

Sitten vain jännäämään täyttyykö loota tarjouksista kasvattaa peenis uusiin mittoihin.

Lisäys

Komento takaisin. Mr. Haloscan on ilmoittanut korjanneensa virheen, kaiken pitäisi toimia jälleen normaalisti ilman säätämistä

Seikkailuni Horstin kanssa

Lämpömittari näytti aamusella sellaisia lukemia, että päätin vihdoinkin vaihtaa talvipompan päälle. Kesäisen rotsin taskut tyhjiksi, ja kamoille sopivat paikat talvisemman vaatekappaleen lukuisista taskuista ja aukoista. Kun olin saanut maallisen omaisuuteni siirretyksi lämpimämpään asusteeseen, painelin autolle.

Urhean tasaisen harmaasti jäätyneen autoni Horstin oven vieressä huomasin jotain uupuvan. Auton avaimet. Ne eivät ole missään taskussa. Takaisin kämpille tutkimaan kesärotsin taskuja uudestaan. Ei ole siellä, eikä millään pöytätasolla, ei missään. Luovutin ja kaivoin vara-avaimet piilostaan ja painelin taas ulos. Auton vieressä huomasin tunkea käteni vielä yhteen talvitakin taskuun. Sinnehän minä ne avaimet olin laittanut. Takaisin sisään viemään vara-avaimet takaisin talteen.

Seuraavaksi alkoi murheilu auton ikkunoiden kanssa. Ikkunat sopivasti jäässä, lämmittimen johto on tietenkin hyvässä tallessa komerossa. Skrapasin ikkunat puhtaiksi vain todetakseni niiden jäätyvän välittömästi uudelleen. Loputon kehä. Tyhjäkäynnin ja kärsivällisen odotuksen totesin ainoaksi selviytymiskeinoksi. Kärsivällisyyteni riitti lähes kymmeneksi minuutiksi, sitten päätin sompailla pois pihalta.

Kärsivällisyyteni osoittautui selvästikin liian lyhyeksi. Ensimmäisessä risteyksessä aurinko häikäisi niin pahasti, että en nähnyt sivuikkunasta lainkaan oikealle. Vaikka kuinka yritin pyyhkiä, tihrustaa ja arvailla, niin ei onnistunut. Lopulta kurkotin avaamaan sivuoven, ja onnistuin kurkkaamaan siellä olevan yhden auton jälkeen vapaata kaistaa kääntymiselle. Eikun sekaan vaan, tuurilla. Loppumatka meni osin ulkomuistista. Kustannuspaikan parkissa ikkunat sitten jo olivatkin kirkkaat.

Muista laittaa auto huomenna töpseliin.

Ruokavalio

Tukevahko naisihminen jonotteli marketin kassalla edelläni tympääntynyt ilme kasvoillaan. Kärsivä olemus ja ostokset viestittivät siitä, että nainen oli selvästi laihdutuskuurilla. Hihnalle tipahteli iso suklaalevy, leivoksia, suklaarasia, vaniljakastiketta, pienempi suklaalevy, pullaa, suklaapatukka ja sipsejä. Jaa että mistä minä epäilen sen laihduttavan? No kun hihnalla kiitivät suklaita väistellen myös rasvaton maito, rasvaton jogurtti ja vähärasvainen leikkelemakkara. Minä ostin rehellisesti suurkalorista tuoremehua ja isokalorista olutta. Leikkele oli vähärasvaista, se kun on parempaa.

Uusi blogilista aukaisee taas ihan uusia mahdollisuuksia spekuloida sisäpiiriin kuuluvista polkkaajista. Uteliaat sisäpiiriin kuulumattomat ovat saaneet oivan tilaisuuden tutustua sisäpiirin riitteihin, sillä vajaatoimittaja on vuollut paljastavan raportin sisäpiirin kokouksesta.

Baari ja isäntä

Lehden luin

Tästä alkaa tulla paha tapa. Olen jäämässä koukkuun. Kaupassa lehtihyllyllä vilkuilin varovasti ympärilleni, ettei ketään tuttuja ole näköpiirissä. Varmistuksen jälkeen tein sen taas. Tartuin kiinni juorulehteen.

Heti alkusivuilla lehti räväytti porno-Saijan naaman esiin. Uutisen mukaan nyt Saija eroaa siitä ulkomaan äijästään lopullisesti, hän on ihkuuntunut toiseen ulkomaalaiseen. Ei, Saija ei ole pettänyt miestään. Vaikka he ovatkin eroamassa, he harrastavat edelleen seksiä päivittäin. Kun se Xehmet (tai jotain sinne päin) on niin kyltymätön ja älyttömän hyvä sängyssä, kuten kaikki ulkomaalaiset miehet ovat. Ahhah. Silmäilen juttua eteenpäin, kunnes vastaan tulee väliotsikko, jossa Saija julistaa, että ei enää koskaan ulkomaalaista miestä hänelle. Ahhah. Eiköhän tämä ollut tässä. Riittävä annos juorulehteyttä nautittuna. Ehkä alan sittenkin silmäillä Henkan ja Panun kirjoituksia toisella silmällä.

Selailin eilen uusien blogien nimilistaa. Kokeeksi klikkasin Linkstealing-blogin auki. Nimensä mukaisesti siellä oli lähinnä moneen kertaan kierrätettyjä hupikuvia ja linkkejä. Vastaan tuli myös yksi jo vuosien takainen kuva, mauton tupakoiva karhu (K-18) vetoaa edelleen johonkin perverssiin koloon huumorintajussani.

Ulko-ovi

Päivän vuolu

Päivän kuolaisen (kiitos Sedis) vuolun aika.

Jotenkin absurdi tilanne tuo troolarijahti. Varmasti venäläisiä harmittaa, että norjalaiset ovat omineet turskamiliisin tehtävät pohjoisilla merillä, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Minä vain epäilen, että norjalaiset troolarit harrastavat siellä ryöstökalastusta lähes yhtä tomerasti aina silmän välttäessä. Kaksinaismoralismia, väittäisin. Syökää kalaa, saarnaavat asiantuntijat lehdissä. Kuitenkin saman lehden seuraavalla sivulla voi toinen haastateltava paasata kalojen kuolevan sukupuuttoon. Missä se totuus sitten kuljehtii?

Oletteko muuten huomanneet, että blogilista hyrskii uuden palvelimen myötä kuin rasvattu marsu? Poistuneet ovat hitaat sivulataukset ja tuhannen blogin päivitysjonot. Kummasti kaikki jaksavat aina valittaa, kun asiat takkuilevat. Toimivuutta taas kukaan ei kiitä, kun se koetaan itsestäänselvyytenä. Niin se homma etenee.

On onni ostaa

Taas on alkanut se aika, kun anovakatseiset vaahtosammuttimen kokoiset tenavat on valjastettu ruinaamaan rahaa johonkin yhteiseen hyvään. Pientä rahasummaa vastaan saa käyttökelvottoman rihkaman reppuunsa, todelliseksi palkkioksi on tietenkin tarkoitettu antamisen ilo. Viattoman lapsityövoiman käyttö kerjuussa on minusta edesvastuutonta. Puhelinmyyjille tai jeesuslappujen tuputtajille voi aina ärjähtää, mutta pienelle nappisilmäiselle tytölle ei. Tympeämpikin karju joutuu väkisin muotoilemaan kauniiksi sanojaan, kun pahoitellen ilmoittaa hylkäävänsä tarjouksen, jonka jo tusina tenavaa on aikaisemmin toiveikkaasti esittänyt.

Silloin kun minä olin pellavapäinen napero, vain sukulaiset ja tuttavat joutuivat ostamaan sitä sälää, jota minut jonkun periaatteessa ihan hyvän asian puolesta oli laitettu myymään. En minä enää muista mihin hyvään silloin uutteroin, mutta taisin jonkun rintaneulan saada tunnustukseksi aikuisten ihmisten kiusaamisesta. Tunnen vieläkin tunnontuskia. Vetoan siihen, että olin silloin syyntakeeton, ja niin tietenkin on nykyinenkin vekaralauma. Oikeastaan nämä nassikat palauttivat uskoni tulevaisuuteen, selvästi kotikasvatuksen saaneita lapsosia olivat. Kaukana terroristeista, joista olen itsekin joskus itkenyt kerran tai kolme. Olen muuten huomannut vaikeroivani nykyään tiheämmälti. Se on kai tämä syksy. Ahdistaa.

Vielä loppusanat. Jos joku vielä luikauttaa ruudulleni sanan "blogiskene", minä luikautan ranteeni auki. Olisiko se nyt sitten kivaa? Häh? Tarkemmin ajatellen, älkää vastatko.

Sisäinen Raimo Helminen

Kautta kaffen ja pullan, huhut tampesterilaisuudestani ovat suuresti liioiteltuja. Täällä benrope, Washington.

Naimisiin

Öinen painajaiseni pani taas parastaan. Olin menossa sopimusavioliittoon intialaisesti, mutta silti perinteisen länsimaisesti jonkun naisen kanssa, jota en ollut koskaan nähnytkään. Hääjärjestelyistä päätellen morsiamen vanhemmilla oli rahaa kuin roskaa. Katselin kaikkea kimallusta hämmentyneenä. Miten minä tähän olin joutunut? Äkkiä iski paniikki, huomasin unohtaneeni sormukset eteisen kaapin päälle. Kiireesti lähdin juosten hakemaan niitä. Kun juoksin kirkon portista ulos, huomasin Iiro Seppäsen olevan opastamassa häävieraita kirkkoon. Minä eksyin, kun yritin oikaista jostain hiekkapolun kautta. Tässä kohdassa heräsin. Luojan kiitos.

Hassua, että olen unissani eksynyt aikaisemminkin juuri tuossa samassa paikassa. Paikalle en kuitenkaan kykene löytämään reaalielämästä vastinetta.

Kuppi kuumaa voisi olla nyt paikoillaan. Taidan tästä lähteä vilkaisemaan, mitä kahvitauolla jutellaan.

Tietokilpailua

Kelloradioni edelleen nirsoilee kanavien kanssa. Tämän hetkinen rimpulalle kelpaava kanavan on kai Kiss FM, johon aamulla herään. Yleensä laitan sen noin 15 sekunnin sisällä sammuksiin, lähes kaikki ylipirteät aamujuontajat saavat aivoni kananlihalle. Minä kaipaisin jotain Markus Kajoa jutustelemaan rauhallisia.

Tänä aamuna olin läimäyttämässä radion sammuksiin, kun kuulin siellä olevan tietokilpailun. Kuunnellaan nyt kysymys. Juontaja huudahtaa pirtsakasti:

- Kuinka monen valtion kanssa Espanjalla on maaraja?

Kolmen, ajattelen rähmäisesti.

- Veikkaisin, että kolmen, arvelee myös vastaaja.
- Väärin meni! Oikea vastaus on kahden, Ranskan ja Portugalin!

Mitä häh? Eikö Andorra sijaitsekaan siinä Ranskan ja Espanjan rajalla? No kyllä vaan sijaitsee. Toista se oli silloin kun oli "Tupla tai kuitti".

Lisäys myöhemmin:
Kuten kommentoija TK alempana totesi, oikeampi vastaus olisi sittenkin ehkä viiden. Marokko ja Iso-Britannia ovat nuo äskeisestä uupuvat valtiot.

Tyylivirhe

Minä bongasin eilen valtaisan tyylivirheen. Päästä varpaisiin viimeisen päälle laittautunut rockabilly rebel käveli tyynenä kohti parkkipaikkaa. Tukka oli täydellisessä ojennuksessa, kledjut olivat kokonaisuutena puhtaan kympin suoritus. Tässä miehessä oli selvästi asennetta. Vaan sitten kaikki romahti. Mies kaivoi taskustaan autonsa avaimet, ja kaukoavasi Nissan Primeransa ovet. Haloo! Nissan Primeran! Kaikista mahdollisista autoista hemmo oli valinnut alleen pelin, joka suorastaan hönkii katalysaattoristaan ulos iskelmäradiota ja Arja Korisevaa. Ahdistaa.

Vaikka Pakistanin maanjäristys on hyvin vakava asia, minä en voi sille mitään, että paikallisten haastattelujen kuuleminen saa minut hymyilemään. Paikalliset kun puhuvat englantia aivan kuin Simpsonien Apu, joka taas on niin hauska, että on aina pakko hymyillä. Saavatkohan suomalaiset vastaavan hymyn huulille jossain muualla. Epäilen, sillä esimerkiksi Lahden hiihtokisojen tankeroenglanniksi puhuttua dopingselvitystä ei kuitenkaan kuunneltu kuin Pohjoismaissa. Niissähän meille hymyiltiin jo valmiiksi. Toivottavasti hyväntahtoisesti.

Syksy

Juuri tällainen syksy saisi olla aina. Päivät ovat riittävän leudot palelemattomaan fillarointiin, syksyinen tuulikin tuntuu lähes lämpimältä. Normaalisti niin palelevainen kroppani on ollut onnesta soikeana. Polleimmat heput painelevat vielä shortseissa ja teepaidassa, se on minusta jo liioittelua. Toisaalta, taisin kesällä itsekin löntystellä 15 asteessa vastaavissa vetimissä.

Pakistanin maanjäristys on taas niitä tapahtumia, joiden järkyttävyyttä ei pää tahdo kunnolla edes käsittää. Kun uutisoidaan tuhansista kuolleista, uutistulvan kyynistyttämä aivotoiminta noteeraa sen hieman hämmästellen. Kun ruumiiden lukumäärään laitetaan nolla perään, jopa minäkin alan etsimään Punaisen Ristin tilinumeroa.

Onneksi meillä Suomessa asiat sujuvat vakaasti ja ennustettavasti. Päivän suurin kotimainen uutinen onkin se, kun sankarimme Matin uutisoidaan kulkevan varsin horjuen, mutta silti vakaasti kohti loppuaan. Surullista.

Myötäylpeys

Näillä hetkillä puoli Suomea jännittää Nils Gustafssonin tuomiota ja toinen puoli odottaa tuomitaanko Ahtisaari saamaan Nobelin, vaikka mies ei omien sanojensa mukaan ole edes ehdokkaana. Kun muualta ei oikein mitään irtoa, suomalaiset voivat purkaa penkkiurheiluhenkensä näihinkin tapahtumiin. Jos Martti voittaa, niin sehän on kuin meidän poika maailmalla, joka räkä poskella on juuri voittanut olympialaisissa sadan kilometrin hiihdon. Nilsillä taas on mahdollisuus päästä vanhoilla päivillään koko kansan Nykäseksi.

Nykyisin yksi netin muotisanoista on myötähäpeä. Kun idolsit ja bigbrotherit nolaavat itsensä, katsoja kiemurtelee onnellisena tuskissaan tuntien myötähäpeää Harrin puolesta, joka on tehnyt itsestään pellen. Sehän on ihan oikein se. Miksi siis ei sitten saisi tuntea myötäylpeyttä? Myötäylpeänä voimme seurata Ville Valon ja kumppaneiden menestystä maailmalla, samoin kuin Ahtisaarenkin. Omatkin laulajan ja diplomaatin kyvyt nousevat siinä samassa. Räikkönen on oiva tapaus, koska samalla istunnolla voi tuntea sekä myötäylpeyttä että -häpeää.

Ja sitten se Nilsin tuomio. Jännitystä... rumpujen pärinää... SYYTÖN!

Koppilintu

Tämähän alkaa olla huussista koko blogi, mutta jatketaan silti samalla linjalla. Viimeisimmän kokemukseni jälkeen alan ymmärtää enemmän vessapanikoijia. Eksyin jälleen kerran hiljaiseen baariin nauttimaan sen ansaitun iltaoluen töiden jälkeen. Tietenkin maittava ohrapirtelö halusi päästä piakkoin rehevöittämään vesistöjä, joten matka vei mukavuuslaitokseen.

Koppikin oli vapaa, ja miksei olisi. Tyhjässä ravintolassa. Siis sinne. Vaikeudet alkoivat heti, kun sain virran päälle. Minulle iski valtava aivastuskohtaus. Se ei ole lainkaan kivaa silloin, kun kepillinen on kesken. Huonolla tuurilla jälki voi olla kovin rumaa. Yli-inhimillisin ponnistuksin kykenin pitämään itseni ja vessan siistinä. Helpotuksen jälkeen pikkuveli piiloon ja pois.

Nyt alkoikin sitten varsinainen ongelma, totesin oven olevan tottelematon. Väänsin sitä lukitusta mihin suuntaan tahansa, ei tapahtunut mitään. Rauhallisesti kokeilin jokaisen asennon, mitä löysin. Ei mitään. Ei inahtanutkaan. Great, tätä ei olekaan tapahtunut sitten kouluaikojen, jolloin ratkaisin ongelman kiipeämällä oven yli. Vilkaisin ylös, ja totesin kopin olevan umpinainen, se siitä suunnitelmasta. Jatkoin hartaasti lukon suostuttelemista avonaiseen tilaan, tuloksetta. Ahdisti. Nyt alkoi mennä jo hermot. Rynkytin kahvaa kämmen krampissa lukituspyörylän jokaisessa asennossa. Ei mitään. Aloin jo suunnitella henkilökunnalle soittamista kännykällä, että tulevat päästämään minut pois. Vielä kerran rynkytin kaikissa asennoissa lukkoa ja kuului ihana loksahdus. Se aukesi sittenkin.

Kun pääsin pois, aloin tutkimaan lukkoa. Laitoin sen takaisin lukittuun asentoon, tsekkasin salvan olevan lukossa, ja sitten kokeilin vääntää takaisin asentoon auki. Jumiutui jälleen, salpa oli ja pysyi erittäin lukossa. Ihmettelin lukkoa vielä muutaman minuutin, enkä enää koskaan saanut sitä pois lukosta. Parempi niin.

Oletteko muuten koskaan lukeneet Kispeä? Kispe ihailee uimareita ja kertoo miten sudet vievät penskat ja sienikorit.

Hetkittäin ahdisti

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla nyt noin ämpärillisen verran kevyempi kuin eilen. Vatsa toimi jostain syystä oikein hyvin, kiitos kysymästä. Kaikki, minkä ravinnoksi nielin, koki nopean muodonmuutoksen ja palasi lähes välittömästi takaisin luontoon. Lisäksi aineenvaihduntani kehitti ilmeisesti tyhjästä bonusmateriaalia räjäytettäväksi emaliin. Duunissa olisin oikeastaan voinut raahata kannettavan vessaan ja suorittaa työtehtäväni housut kintuissa. Hetkittäin ahdisti.

Kotini vähäiseen kaakeloituun kuutioon ostin kivijalasta ilmanraikastajan. Raikastaja hönkii omaa kaiken peittävää läheisesti wunderbaumia muistuttavaa hajuaan niin, että pyyhkeetkin ovat jo saaneet uuden ominaistuoksun. Taidan heittää pois mokoman. WC-raikastajan haju ei onneksi kuitenkaan ole ikuinen, toisin kun wunderbaumin. Wunderbaum-kuuset ovat hämmentävä voimannäyte ihmiskunnan rajattomista kyvyistä. Pienellä vihreällä läpyskällä auton sisätilat voi hajustaa ikuisiksi ajoiksi tuoksulla, joka on kuin halpaa hajuvettä ja hyönteismyrkkyä olisi sekoitettu. Wunderbaumattu teinicorolla tuoksuu juuri sille vielä ratakiskonakin.

Akkuna

Ikkunoiden peseminen on taitolaji, jonka hallinnassa minä olen alimmalla tasolla. Jo vanhan ikkunan avaaminen vaatii hikeä, kyyneleitä ja rumia sanoja. Sitä raamitettua palaa lasia saa rynkyttää niin, että koko ajan on pelko pöksyissä koko härvelin hajoamisesta.

Kun ruudun lopulta saa auki, on peseminen seuraava sisäelimiä koetteleva tapahtuma. Oikeastaan itse pesu on melko helppoa puuhaa, riittävästi vettä ja fairya, ruutu kyllä tokenee sillä. Mutta se kuivaaminen. Noin kymmenen kuivaamiskerran jälkeen ikkuna näyttää lähes raidattomalta, mutta juuri kun olet sulkemassa akkunaa, loistaa siinä ranteen paksuinen likaraita, ja jostain ylhäältä välistä valuu likaista vettä sotkemaan ruutua. Hinkkausta voi jatkaa loputtomiin, tulos on kuitenkin aina huono. Ahdistaa. Se saakelin ikkuna ei kaiken lopuksi halua edes mahtua takaisin paikoilleen, taas väkivaltaa peliin.

Onneksi ikkuna on pian tasaisen paskainen. Ja illatkin ovat pimeät.

Torttu ei kuorrutuksesta parane

Kah. Maikkari yrittää nettisivuillaan näyttää kuinka harmaa surffailun kohde olisi ilman ammattilaisen kämmentämistä. Ikävä todeta, että lopputulos "designoff" on oikeastaan parempi kuin maikkarin entinen silmät särkevä sillisalaatti. Nyt sama rumilus on edes asteen rauhallisempi. Maikkari on luvannut tulevaksi jotain uutta ja huimaa. Toivottavasti huomenna näemme jotain, missä silmä lepää.

Korson pohjalainen mies on ollut päivän paras idoli. Ei jumalauta, joku karjuu tuolla taustalla telkkarissa letitbii. Et silleen. Aha. Se on jatkossa. Voiko sunnuntaita kuluttaa säälittävämmin kuin kuuntelemalla Idolseja?

Yritän hankkia itselleni elämän. Saako sellaisen luottokortilla?

PS. Tämä on kuulemma haamupäivitys.

Se on syksy