Tuo tuttu tunne

Kourallinen pissiksiä maleksii jalkakäytävällä täyttäen sen kokonaan. Lauma käyttää jokaisen vapaan neliömetrin hyväkseen niin tarkasti, että kanssakävelijät joutuvat kiertämään muurin seikkaillen peltilehmien puolella. Tympääntyneimmän näköinen vatsamakkaroitaan esittelevä pissis yrittää kärsimättömästi soittaa jonnekin, josta ei vastata. "Vitun huora perkele! Saatanan läski huoramursu! Voi vittu!" Tytöllä on kiehtova saavuttamaton puhekumppani. Minäkin haluaisin nähdä ihan omin silmin, millainen on saatanan läski huoramursu. Toivottavasti ei ollut soittamassa äidilleen.

Korttelin päässä pissiksien invaasiosta päämääräni suuntaan etanoi lauma aasialaisia turisteja. Tuo tammen vuosikasvun vauhdilla rynnivä ryhmä ottaa kaiken irti kiireettömästä ja väljästä maastamme. Kaukaiset vieraamme täyttävät jalkakäytävän jopa tehokkaammin kuin pissikset. Lauma kulkee niin hitaasti, että allekirjoittaneella on tasapainovaikeuksia. Turistit ovat ainakin olevinaan tyynen tietämättömiä takana kärsimättömänä paikoillaan polkevista natiiveista. Jälleen kerran kierrän esteen hyppäämällä autojen sekaan.

Vihdoin pääsen päämäärääni ja istahdan autoni Horstin ruoriin tuhlaamaan uusiutumattomia luonnonvaroja. Hujautan pois parkkipaikalta ja aivan kohta siirrän oikeaa jalkaani pedaalin verran vasemmalle. Keskellä tietä pyöräilee äärettömän rauhaisasti kaksi tummaihoista miestä. Autotien vierustaa koristaa komea ja avara pyörätie, jota arvon mankeloijat ilmeisesti haluavat säästää kulumiselta. Tällä kertaa en voi koukata ohi pyörätien kautta. No, ykköstä suuremmat vaihteet autossa ovatkin kovasti yliarvostettuja.

Päästessäni kotipihalle huomaan jonkun remonttireiskan sijoittaneen pakettivaununsa minun parkkiruutuuni. Tietenkin, miksi turhaan jättää autonsa vieraspaikalle. Alistuneena mäjäytän Horstini vieraille tarkoitettuun palaseen pihaa lepäämään. Jälleen kerran huomaan tutun tunteen kapuavan ylös luolastaan. Ahdistaa.

Kasaria

Kymmenisen vuotta minua palvellut noin 20-vuotias televisioni päätti eilen vetäytyä hyvin ansaitulle eläkkeelle pitkän palveluksensa jälkeen. Elin toivossa, että kotimainen puukuorinen palopommini vielä pari kuukautta olisi suostunut pysymään elävien kirjoissa, mutta uuden lättytelkkarin ostaminen on siis edessä. Rahanmenoa ei voi estää. Ehkä kaivan vähäksi aikaa jostain matka-tv:n esiin, saan hieman harkinta-aikaa.

Telkkarin puutoksessa kaivoin levyhyllystäni musiikkia korville. Kasaria. Muistattehan, siis se vuosikymmen, kun kavereiden vinyylilevyt vielä kopioitiin kaseteille ja radiostakin äänitettiin musiikkia. Nyt pitää saada kasariheviä! Rainbow! Whitesnake! Kun David Coverdale kiljuu miehekkäästi rakkaudesta, verkkokalvoilleni piirtyy tamperetukkainen 80-luku. Ei, minulla ei ole koskaan ollut tamperetukkaa, vaikka tukkani silmilläni viihtyikin. Autenttisen tunnelman saamiseksi harkitsin jääkaappini olutvarannon sijoittamista muovipussiin. Pussikaljaa olohuoneessa, päätin sittenkin jättää mallastuotteet jääkaappiin.

Guilty of Love muuten kuulostaa siltä kuin olisi Costellon kynästä lähtöisin.

Dööd

Blogilistalla on ahdasta iltaisin, eilenkin huomasin puolentoistatuhannen blogin olevan tarkastusjonossa, kunnes tulppa aukesi. Ruuhkaisen Blogistanin kaduilla kuikuillessani huomasin Kiltin päivittyneen. Eikun sinne. Klik. Kuolema, totaalinen kuolema. Kone jämähti umpisolmumpaan kuin koskaan. Hiiren kursori jäätyi paikalleen, näppäimistö oli dööd. Koneen virtanamiskakin irtisanoi työsopimuksen, ainoa selviytymismahdollisuus oli töpselin irroittaminen seinästä. Ahdisti.

Kiintolevy tahtoi tietenkin tarkistuttaa itsensä, töpselibuuttaus ei onneksi aiheuttanut pahempia vahinkoja. Varovaisesti napsautin takaisin Kiltille sivulle. Hyvin toimii, ei tarvitse pyytää anteeksi. Mitäs TuoToilla on asiaa? Klik. Viuhvauh. Haa! Koneestani karanneet äänet ovat löytäneet tiensä takaisin masiinan kovapuhujiin. Kyllä taas kelpaa.

Loistavan äänentoiston kunniaksi päätin Marginaali-Janin innoittamana hieman kokkailla. Hyvää tuli.

Mäkikotka ei lennä

Kun uljas mäkikotkamme läpsytteli pitkän tauon jälkeen takaisin huumaavan vapauteen, veikkasin makkaratehtailijattaren työntävän eropaperit postilaatikon uumeniin vielä tämän kuun kuluessa. Ilmeisesti veikkaukseni osuu kuvittelemaani ikävämmällä tavalla toteen. Meidän Matti kun osoitti olevansa linnareissun jälkeen muuttunut mies. Muutos on tapahtunut vain huonompaan suuntaan.

Jos Matti on perseet olalla päättänyt ojentaa Merviä kättä pidemmällä, kuten erittäin todennäköisesti on tapahtunut, ei siinä ole mitään hyväksyttävää. Mervi on luultavasti myös osallistunut aktiivisesti talon alkoholivarantojen imuroimiseen palautuspullokertymän lisäämiseksi, mutta se ei ole lieventävä asianhaara. Silti ihmettelen rouva Tapola-Nykäsen käytöstä. Lehdistöllä tietenkin on omat syväisät kurkkunsa miliisiasemilla, ja tieto Matin putkareissusta on varmasti kiirinyt nopeasti lehtineekereiden kännyköihin.

Silti epäilen Mervin ihan itse soittaneen lempitoimittajilleen, sillä ilmeisen auliisti arvon rouva poseeraa rätti päässä kärsivän näköisenä. Arvon rouva kun on halutessaan hyvin kärsivän näköinen. "Puoli päänahkaa on irti", vaikeroi Mervi. Rouva Mäkikotkan päähän on siinä tapauksessa ommeltu harvinaisen isoja tikkejä, jos kuudella tikillä on saatu pää harsittua kasaan. "Verta tulee silmistä ja suusta", jatkaa Tapola-Nykänen tilitystään. Päästävätkö ne tosiaan ensiavusta pois naisen, jonka silmistä valuu verta? Vaikka Mervi eittämättä huimauksesta kärsikin, puhdin olisi silti luullut riittävän veritahrojen poistamiseksi parketilta. Ai niin, nehän piti säästää iltapäivälehtien kuvaajia varten.

Matti Nykänen tulee päätymään uudestaan häkkiin, ennemmin tai myöhemmin. Siitä huolimatta tai juuri siksi kaikki Mattiin ja Merviin liittyvä uutisointi vaikuttaa vastenmieliseltä julkisuudenkipeiden ressukoiden hyväksikäytöltä. Ainakaan rouva Tapola-Nykäsen ei tarvitse rahavajeen takia lehtien kansissa poseerata. Vikahan on puhtaasti lukijoiden, lehdet kirjoittavat sitä mitä olettavat kansan lukevan. Luinhan minäkin tarkasti kummankin lehden nettijutut aiheesta, huomenna tulen lukemaan Matin version tapahtuneesta. Toisaalta, luinhan minä rouva Kielipoliisiakin. Rauha hänenkin muistolleen.

Vielä kerran pojat

Nyt kun medioiden edustajia on haukuttu tuottajaportaan nuoleskelusta kiistassa tekijänoikeuslaista, on hyvä laittaa framille yksi edes vähän kriittisempikin pääkirjoitus.

"Ilman perusteellisia korjauksia tekijänoikeuslaistakin on tulossa uusi lisäys niiden lukuisien säädösten joukkoon, joiden valvonta on mahdotonta."

Löytyisiköhän sitä maalaisjärkeä Arkadianmäeltäkin?

Se hiljenee sittenkin

Viime viikonlopusta lähtien olen joutunut raahaamaan huonekaluja harva se päivä. Kädet ovat pahimmillaan olleet niin hapoilla, että en ole pystynyt kirjoittamaan nimikirjoitusta, sormet eivät totelleet. Olen odotellut treenaamattomien lihasteni reaktiota, mikä lihas ilmoittautuu kaikkein kipeimmäksi. Yllättäen eniten olemassaolostaan ovat muistuttaneet pakarat. Minähän istun puolet elämästäni niiden päällä, eikö siinä muka peppulihakset saa harjoitusta, häh?

Mertenin vuodatuksessa on pointtinsa, jokainen voi aina äänestää lompakollaan. Ja lapset muistakaa, Tanja Karpela on Matti Vanhasen kouluttama poliitikko. Seuraavaksi teidän Matti koulii yhtä sutjakan ammattilaisen Pikku G:stä. Lopputulos lienee todella pelottava, kun herkässä iässä oleva nuorukainen aivopestään. Olkaatten varoitettuja.

Ilmeisesti isoveli valvoo tulevaa lakia jo etukäteen, sillä tietokoneeni tuottama äänimaailma muodostuu nyt vain tuulettimen hurinasta ja kovalevyn rutinasta. Kaiuttimet tai jotkut tilpehöörit koneen sisällä ovat menneet lakkoon, ääntä ei lähde pihaustakaan. Virtavalo palelee, kaikki piuhat ovat kiinni, voluumia on. Käyttiksen ohjuspaneelin kautta katsoen äänikortti toimii oikein. Silti, pelkkää hiljaisuutta. Ahdistaa. Olen varma, että maamme hallituksella tai suojelupoliisilla on jotain tekemistä tämän ongelman kanssa. Ne perkeleet! Vielä minä näytän!

Kuutamoon

Purkiessani äsken kamerani muistia, huomasin ottaneeni kuvan kuutamosta. Synkkyys on pop.

Kuutamo
Nyt kutsuu mua kuutamo.
Metsän näen jämäkän,
ja vaaran sinertävän.
Kuutamo,
Nyt kutsuu mua kuutamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.


Oho:
"Jonossa on juuri nyt 737 tarkistusta odottavaa blogia."

Meneeköhän tuhat vielä puhki?

Onni toisilla

Mietteliäs mies käveli kauppakäytävällä verkkaisesti liikkeen näyteikkunan ohi. Maahan suunnattu katse nousi hetkeksi kohti näyteikkunaa, ilme muuttui iloisesti yllättyneeksi. Mies tervehti hymyssä suin lasin läpi, matka jatkui huomattavasti iloisemmin askeltaen.

Katsoin uteliaana saman liikkeen sisään ja häkellyin. Putiikin ikkunat oli peitetty ruskealla voimapaperilla, ovessa oli aaneloselle präntätty tiloihin pian muuttavan yrityksen nimi.

Huomasin tuntevani lievää kateutta peilikuvaansa tervehtinyttä miestä kohtaan. Onko se tosiaan noin helppoa? Ahdistaa.

Opus Pistorum

Kyllä ihminen voi sitten saada tyhmiä päähänpistoja, kuten nyt esimerkiksi siirtää kirjahyllyn huoneesta A huoneeseen B. Röyhkeän vaikea operaatio yksin tehden. Helpoin osa duunissa on pölyisten kirjojen purkaminen pois hyllyistä, siinä kärsivät vain keuhkot. Hyllyn takaa lattialta löytyi noin seitsemän kiloa villakoiria, hyllystä itsestään pölyä löytyi lähes saman verran. Imuri huusi tukehtumisen partaalla ja pölyrätti muutti värinsä mustaksi. Ilmeisesti umpipuiset hyllyt olivat yllättävän painavat. Usko oli loppumaisillaan ylimmän hyllyn kanssa jo purkuvaiheessa, jotenkin onnistuin silti saamaan hyllyn katonrajasta alas pitäen sekä itseni että hyllyn ehjänä. Mööbelin vinssaaminen takaisin ylös uuteen paikkaan ei ollut yhtään se helpompaa.

Kirjahyllyn täyttämisessä tuli ongelmia. Ensinnäkin se kesti tuntitolkulla, sillä erehdyin aina välillä pläräämään jotain opusta tai lehteä. Lisäksi samat tavarat eivät halunneetkaan enää mahtua entisille paikoilleen. Aivan kuin kirjat olisivat laajentaneet olemustaan ainakin hyllymetrillä levätessään lattialla. Lopulta luovutin, ja sijoitin mahtumattomat kirjat selälleen muiden päälle. Nyt kun tarkemmin muistelen, sitenhän minä aikaisemminkin olin saanut painotuotteeni sovitettua hyllyyni.

Minä tarvitsen isomman kirjahyllyn Aku Ankan taskukirjoilleni ja Modesty Blaisen seikkailuille.

Tukka hyvin

Sain niin suuret traumat hyppyritukastani, että uskaltauduin vasta nyt uudestaan partaamoon. Olin jo harkinnut uuden parturin etsimistä, mutta laiskuus voitti, kuten minun tapauksessani yleensä käy. Vakiopartaamoni sai vielä kerran mahdollisuuden saksia yläkasvustoni sopivaan muotoon.

Tällä kertaa saksista piti kiinni se ihana blondi, josta tulen taas näkemään kosteahkoja unia. Tosin blondi oli kesän aikan päässyt hieman pulskistumaan, ja nainen oli valinnut vielä hassut housut jalkoihinsa. Mutta blondissa oli silti jotain hehkeyttä. Seiska oli jälleen varattu, sivusilmällä näin otsikon Jani on tyhmä ja huono sängyssä. Jani kieltämättä on aika tyhmä, koska on nainut eukon, jonka elinkeinona on paljastaa kaikki likaisimmat yksityiskohdat elämästään lehdelle. Jos likaisia yksityiskohtia ei ole, niitä voi aina keksiä.

Blondi ymmärsi, että haluan ihan perinteisen tylsän luukin letilleni. Minä yritin keskittyä lukemaan TM-lehteä, etten vilkuisi blondia liikaa peilin kautta. Vilkuilu näyttänee äärimmäisen hölmöltä. Saksi viuhtoi kevyesti hiuksistossani ja tukkaa tipahteli lattialle tasaiseen tahtiin. Lopputuloksena siisti tavallinen kuontalo. Ihan kuten pitikin. Blondiin voi luottaa, partaamoni sai jälleen sovittua jatkosopimuksen kanssani. Ihan jo yöunienikin takia.

Muumimaailma

Valtaisan pulskea muumi, ei noin pitkään tohdi kajota. Tai jos vähän muunnellen siihen koskisi.

Oma blogi
Syksyllä 2002 eksyin blogimaailmaan nyyssien kautta, olin silloin ollut jo vuosia huuhaan yksi seitsemästä. Termi blogi oli minulla ihan outo ja on sitä vieläkin. Hämmentyneenä uudesta löydöksestäni perustin seuraavan vuoden keväällä oman teelmän, jota pikemminkin päiväkirjaksi kutsuin. Pinserin listalle ilmoitin sen lukijoiden toivossa pari kuukautta myöhemmin. Nykyisin bloggaan monta kertaa viikossa, mutta mitään omantunnon kolkutuksia en tunne pitkistäkään tauoista. Alussa lukijoita oli kourallinen, eilen laskuri nakutti lukeman 364. Blogilistasta minut on ruksinut listalleen noin 250 onnetonta.

Muiden blogit
Blogilistani enemmistö koostuu viihdyttävistä tai skarpeista päiväkirjoista, vähiten luen vieraille kielille naputeltuja blogeja. Tekniset nörttiblogit ohitan myös varsin vikkelästi. Masokistina vilkuilen silloin tällöin myös itseäni ärsyttäviä blogeja, pysyy verenpaine sopivan korkealla. Ulkomaisiin blogeihin en ole vielä eksynyt kuin satunnaisesti.

Interblogistisuus
Oma listasijoitukseni on juuttunut niin paikoilleen, että siinä ei paljon ole seuraamista. Muutaman pykälän muutos sijoituksessa ei vaikuta vatsani toimintaan mitenkään. Nykyisin minusta on tullut laiska kommentoija, mitään suosikkipaikkaa raapustamiseen minulla ei ole. Linkkaan säännöllisen epäsäännöllisesti muihin blogeihin, ja yritän välillä mainostaa vähemmälle huomiolle jääneitä blogeja. Ehkä Blogistanista löytyy se paljon puhuttu sisäpiirikin, mutta pienet kuppikunnat ovat paljon kiinnostavampia. Kamerakammoisena ja epäsosiaalisena yksilönä olen jättänyt miitit sun muut väliin.

Huijareita kaikki tyyni

Hiilisilakat ovat ehkä epäterveellisiä dioksiinipommeja, mutta parhaimmillaan nostavat veden kielelle. Perkuujätteitä tosin jää noin puolet kalan painosta, joten herkku on hintavaa. Mutta se haju. Hyvät ihmiset, älkää unohtako niitä kalaperkeitä roskikseen. Minä unohdin. Kun eilen palasin duunista kotiin, sieraimissani kirveli lemu, joka olisi saanut kissankin heräämään kuolleista. Miten päivän roskakorissa lojuvat silakat voivatkin kehittää niin infernaalisen hajuelämyksen. Keittiöni ei toipunut kalojen ilmatilalle aiheuttamista vaurioista edes koko illan kestäneellä tuuletuksella. Ahdistaa.

Kielipoliisi vihjailee erittäin suoraan kommenteissaan, että blogilistan Top-listan huipulla olevat polkkaajat ovat hilanneet itsensä sinne vilunkipelillä, sillä parin kaverin kanssa huiputtamalla pääsee huipulle:

"Bloginpitäjä voi itse halutessaan klikata itselleen potenssiin ääretön -määrän lukijoita. Hyvä kaveri auttaa pikkuisen lisää. Jos jengiin kuuluu kolmas jäsen, ollaan jo Blogistanin huipulla, vaikka blogi olisi suurinta osaa kiinnostamaton."

Trolli, kateutta vaiko omakohtaisen kokemuksen syvä rintaääni? Lista ei tietenkään kerro oikeaa lukijamäärää, mutta antaa hieman suuntaa. Sivujen omien laskurien lukemia ei kovin helposti huijata, ja niiden perusteella lista pitää melko hyvin paikkansa. Listalla saattaa hyvinkin olla alapuolellani tusinakin blogia, jotka keräävät omaani enemmän lukijoita. Todellisuudessa luetuin blogi voisi olla net.nyt. Kärkikaksikon laskurit ovat kaikille avoimet, niiden perusteella Pinseri ja Skitso keräävät kumpikin yhdessä päivässä enemmän lukijoita kuin Kielipoliisi viikossa. Jotkut nyt vaan ovat tykästettyjä.

Oho!

Yllättävää. En olisi uskonut valtavasta paasauksesta uutta tekijänoikeuslakia vastaan olevan mitään hyötyä, mutta ehkä sittenkin.

Pitäisikö tässä ryhdistäytyä, ja äänestää seuraavissa vaaleissa?

Se näkyy sittenkin

Ne uupuviksi manaamani digikanavat löytyivät sittenkin, kun noin sadannen kerran kokeilin automaagihakua kaikkien manualisoitujen yritelmien jälkeen. Hypnoottinen mandrakepainalmus kaukosäätimellä, taikasana Sim Salabimbo, ja siinä ne olivat. Tuuli oli kai heittänyt taloyhtiön antennia uuteen asentoon. Varjopuolena samalla Ylen kanavat muuttuivat katselukelvottomaksi mössöksi, jos näkyivät edes lainkaan. Liian heikosta signaalista valitti digitaalinen laatikkoni. Ehkä sittenkin kysäisen horiskolta isännöitsijältä talomme antennin sielunelämästä ennen sisäantennin ostoa. Jos kuva tulee lopullisena digiaikana olemaan tuollaista, minä irtisanon tv-lupani.

Vielä viikonloppuna hyödynsi tv-lupaani, ja rankaisin itseäni kaikista pahoista teoistani. Katsoin ihan alusta loppuun Speden elokuvan Häpy endkö?. Hämmentävä raina. Sen katsottuani jotenkin ymmärrän sen, että Spedeltä aikoinaan evättiin apurahat. Silti taisin ihan oikeasti hymyillä pari kertaa. Teatterineuvos Tapio Hämäläisen näyttelytyö on vakuuttavaa, alemmaksi ei enää voi päästä. Saavutus sekin.

Seuraavaksi voisitte siirtyä lukemaan paluun tehnyttä Herra Nisseniä. Hans kertoo teille motivaation piirtämiseen, traumaattisesta lapsuudestaan ja Möysän Esson miehuuskokeesta. Herkkua.

Antakaa

Taas aamulla uninen pääparkani painoi ainakin sata kiloa, sen nostamiseen olisin tarvinnut tunkin. Kuuppa oli tiedoton kaikesta muusta paitsi siitä, että oli tiedoton. Ahdisti. Muistinvaraisesti etsin telkkarin kaukosäätimen käsikopelolla, ja roiskaisin telkun päälle. Uutisia. Osaavatkin unettaa. Silmät auki uudestaan. Ruudussa pyörii uudet uutiset, olin taas nukahtanut. Luomet painuivat uudelleen kiinni, mutta pidin tietoisuuteni yllä. Nyt ryhtiä, mies!

Uutiset jatkuivat. Kiihkeästä puheesta päätelleen joku muslimi paahtoi televisiossa tärkeästä asiasta. En jaksanut nostaa pollaani katsoakseni tekstitystä.

"Antakaa minun naida", vaatii muslimi ruudun takaa.

Mitä helkkaria, nostan raskasta päätäni väkisin niin paljon, että näen ruudun. Kyllä siellä joku muslimi paasaa tärkeässä kokouksessa. Ei, tuosta puheesta ei pysty ymmärtämään sanaakaan. Harhakuulo.

"Antakaa minulle einoa", jyrähtää muslimi uudelleen.

Täh? Olisiko siellä sittenkin joku virolainen paasaamassa? Kampean väkisin päätäni yläviistoon ja tuijotin ruutua. Muslimeja, ihan selvästi. Ja ählämiä mölöttivät. Pelottavaa. Vääntäydyin väkivaltaisesti ylös sängystä. Arki odottaa.

Veikkaan tästä päivästä koituvan vielä hankaluuksia. Ahdistaa.

Flegu

Ahdistaa. Taas väsyttää niin ettei silmät suussa pysy. Kun nukahtaa kellonlyömiin, jolloin ainailonat ja samikit yleensä päivittelevät, olo ei ole aamutuimaan niitä omenaisimpia. Ajatus laukkaa paistetun hirven nopeudella, ja sormet etsivät tripla-ajan oikeaa kohdettaan unitahmaisesta näppäimistöstä. Energiajuoman paikka. Kaikista niistä litkuista toimivinta taitaa olla Teho. Se on niin saatanan pahanmakuista, että silmät muljahtavat seitsemän kertaa ympäri joka nielauksella. Aika pirjo on se mies, joka sitä litkua pystyy kaatamaan kurkkuunsa tölkkitolkulla.

Tein eilen heräteostoksen, ostin digiboksin. Tietenkin sen halvimman. Olematon harmaa laatikko oli aika helppo tunkea laiteviidakon huipulle. Käynnistyksen jälkeen aparaatti kyseli halutun kielen ja maan, ja haki automaagisesti asemat. Hyvältä vaikutti. Tässäkö tämä nyt oli? Ylen kanavat porskuttivat komeasti haamuttomilla kuvilla, aluksi näkyi jostain syystä jopa maksullisia kanavia. Mutta hetkinen. Missä ovat maikkarin kanavat ja nelonen? Eivät missään. Se saakelin loota ei löytänyt niitä. Laitoin hakumaagin töihin uudestaan, tulos ei ollut yhtään sen parempi. Shit.

Onko pelissäni jotain vikaa, vai joudunko syyttämään uuvunnoista vanhan taloyhtiön antenniverkkoa? Vuosi sitten sitä käytiin räpläämässä, joten kuvittelin homman olevan siltä osin hoidossa. Jos joudun ostamaan sisäantennin, niin tietääkö joku hyvän?

Ahdistaa.

Rajoittimet rulettaa

Kun lupasivat ehkä syksyn viimeistä lämmintä päivää, tartuin tietenkin pyörää sarvista ja ähelsin polkien duuniin. Matkan varrella on edelleen sama kuoppa auki, joka toimi mankeloijan kulkuesteenä jo paljon ennen loman alkua. Miten helkkarissa yhteen viisi metriä leveään ja kymmenen pitkään kuoppaan ei parissa kuukaudessa saada sovitettua haluttuja putkia ja piuhoja? Minä en suostu uskomaan sen olevan niin vaikeaa. Luultavasti rouhaisivat alkukesästä sen kuopan maahan ihan lämpimikseen, ja lähtivät sitten lomille koko sakki. En ole alun jälkeen nähnyt siinä kuopassa kertaakaan miehiä työssä. Pyöräilijä sentään pystyy varovasti taluttamaan pyöränsä kuopan reunalla, mutta jos asuisin kadun varrella, minua kovin ahdistaisi ylimääräinen kilometrin lenkki matkalla kotiovelle.

Ylikomisario Stolt haluaa meille nopeusrajoittimet henkilöautoihin. Ihan turvallisuussyistä ja kun kuorma-autoillakin on jo sellaiset. Se voisi olla esimerkiksi 120 tai 130 tuntinopeudessa. "Monet kokevat sen varmasti jotenkin liian pitkälle yksityisen ja henkilökohtaisen vapauden alueelle menemisenä. Se taas johtuu siitä, että olemme vielä niin nuori autokansa", täräyttää Veikko. Jaahas, Veikkoseni. Kerrohan meille sitten se perinteinen autokansa, joka pitää rajoittimia henkilöautoissa. Japanissa taitaa olla, mutta rajoitin on lukemassa 180 km/h, millä ei ole merkitystä. Itse aioin edelleenkin painaa kaasun pohjaan aina kun lähden ohittamaan sitä rajoittimen kuristamaa rekkaa, ja en ihmeemmin välitä siitä, onko nopeusmittaritaulun lukema sen jälkeen 100 vai 140.

"Mihin meillä ylipäätään on niin valtava kiire", kummastelee Veikko. Totta. Siksi kannattaisikin laittaa kaikkiin kulkuneuvoihin rajoitin kolmeenkymppiin. Onnettomuudet pienenisivät kummasti. Jos autoilijoille lisäksi määrättäisiin kypäräpakko, kuolonkolarit olisivat lähes olemattomat. Me vain olemme niin nuori autokansa, että emme ymmärrä sitä.

Odotettu tulos

Roger Corman
Your film will be 52% romantic, 18% comedy, 40% complex plot, and a $ 20 million budget.

The man was responsible for Jack Nicholson's film debut in 1963's The Terror. Also, at that same time Roger filmed the original Little Shop of Horrors film -- which in the 1980s was the basis for a hit Broadway musical and another film. All his films were shot for mere thousands of dollars. Roger knows talent, and knows how to keep costs down with complex stories such as your life story. His versions of Edgar Allen Poe stories are considered classics (The Raven, The Pit and the Pendulum), and also directed Deathsport and Bloody Mama in the 1970s. Oh, yeah, man, this guy will make your film a cult classic!

The Director Who Films Your Life Test written by bingomosquito on Ok Cupid (via Skitso)

Kahden kilon silmäluomet

Ensimmäisen kerran varmaan pariin viikkoon nukuin läpi yön kuin tunkki. Umpisyvästi, taju täysin kankahalla. Silti nyt väsyttää aivan järkyttävästi, enemmän kuin koko viikkoon. Ahdistaa. Olisiko parempi heittää nukkuminen kokonaan pois lukujärjestyksestä turhana ja aikasyöppönä toimena? Saako työpisteen pöydällä nukkua, vai kuuluuko käpertyä lattialle? Nyt pienet tirsat olisivat tarpeen.

Viikonlopun sukujuhlinnassa yöt tietenkin menivät juhliessa, ja mikäs siinä. Viralliseen tilaisuuteen laitoin luonnollisesti pesulassa uuteen uskoon puhdistetun (edellisissä pirskeissä kanssahummaaja kaatoi boolimaljan vekkulein seurauksin) mustan prigin hiostamaan nahkaani, kravatti tukehdutti minua kiduttavaan kuolemaan. Juhlatiloista lämpöä pitäisi laskea parilla asteella, jotta hien virtaama huventuisi edes jokusella desilitralla. Paikalla otettiin tietenkin paljon valokuvia, yritin parhaani mukaan vältellä salamien loistetta. Siltikin hiestynyt nassuni rumistanee muutamaa kuvaa, ei voi mitään.

Jos joku valpas yksilö vaivautuisi joskus tsekkaamaan vuosien saatossa ottamiaan juhlakuvia allekirjoittaneen osalta tarkemmin, hän huomaisi minulla olevan saman mustan puvun kuin viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna. Ja kun tuon hoksaisi, tajuaisi tarkastelija myös krakani olevan jokaisessa tällä vuosituhannella otetussa kuvassa saman. Minä voin paljastaa lisää, myös sen kravatin solmu on sama kuin vuosia sitten. Hyvä solmu.

Minulla olisi uusi hieno kravattikin olemassa, pitäisi opetella tekemään siihen solmu. Tulisi tuleviksi vuosiksi vaihtelua.

Ei noin

Palatessani duunista kaupan kautta kotiin huomasin kerrostalossamme olevan jonkun kämpän esittelyn. Esittelystä kirkuvaa ständiä ei voinut olla huomaamatta, sillä se saakelin välittäjän tittelillä kuljeskellut lahonaamainen riemuidiootti oli askarrellut kylttinsä pystyyn keskelle pihalle johtavaa porttikongia estäen autolla pääsyn parkkipaikalle. Mistä matolakin juuresta noita palliaivoja oikein sikiää? Olen ylpeä itsestäni, en käynyt heittämässä isoa mainosrotiskoa roskiin. Tyydyin taittamaan vempeleen siististi kasaan, siihen pihapuskan juurelle. No okei. Valehtelin. Oikeasti minä heitin sen rotiskon puskaan, se nyt vaan sattui parkkeerautumaan siihen pensaan juurelle siististi.

Tiedänpähän nyt ainakin välittäjän, jolle en antaisi asuntoa myyntiin, vaikka mies maksaisi siitä ilosta, että saisi myydä uljaan luukkuni. Ei Kimmo, ei noin.

Marketissa

Marketin kassoilla oli eilen tavallista pidemmät jonot, ja suurimmalla osalla jonottajista oli vielä kärryillään kukkuroittain kamaa. Hamstrausta keskellä viikkoa? Löysin kuitenkin yhden lupaavan näköisen jonon. Hihnalla kulki kyllä varmaan satojen eurojen ostokset, mutta jonossa oli sen jälkeen vain yksi mies, joka työnsi ostoskoria jalallaan. Korin pohjalla lojui liuta Pilttejä, äidinmaidonvastikkeita ja vastaavaa. Tässä on hyvä jono, siis perään vain.

Edellisen asiakkaan ostokset olivat jo lähes poistuneet hihnalta, mutta mies ei tehnyt elettäkään aloittaakseen omien ostoksiensa lastaamiseksi hihnalle. Vasta kun megaostaja oli saanut Visansa vingutettua, havahtuu kaveri takaisin arkeen. Mies kyykistyy ja kumartuu kohti lattialla lojuvaa koriansa, ottaa siitä Piltin, nousee ylös ja laittaa sen hihnalle. Heppu kyykistyy ja kumartuu uudelleen kohti koria, ottaa toisen Piltin käteensä, nousee ylös, asettaa purkin hihnalle. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Minä hämmästelen toimitusta suu auki, ei tuollaisia voi olla. Kun korissa on enää pari ostosta jäljellä, sankariostaja tekee loisto-oivalluksen. Korinhan voi nostaa käteensä, jolloin ostokset on helpompi lastata hihnalle. Hienosti hoksattu. Insinöörimieheltä.

Tyhmentääkö isyys miehet noin totaalisesti, vai oliko kyseessä tapaus, joka käy kaupassa vain kerran vuodessa emännän hoitaessa ostokset normipäivisin?