Minäkö runoilija?

Way to go, your alter poet is Jack Kerouac, who is
by FAR the coolest!


Who is Your Alter Poet?
brought to you by Quizilla

Ostamisen onnea

Onko ihan pakko? Minä kyllä ymmärrän pissisten olevan sosiaalisia eläimiä, joiden on vaikea tehdä päätöksiä tulevaisuudestaan. Onko silti ihan pakko kokoontua rullaportaiden eteen pitämään palaveria niinkin vaikeasta päätöksestä, että mennäänkö niitä portaita pitkin alas, vai jäädäänkö sittenkin tänne ylös katsomaan lisää ihkuja paitoja. Kolme pissistä aiheutti läpipääsemättömän esteen, ja mimmit kehtasivat vielä katsoa vihaisesti kun taakse muodostunut ihmismassa huomautti haluavansa rullaportaat käyttöönsä.

Olen kuin normaali suomalainen junttihetero, vihaan vaatteiden ostamista. Uusien kesäkenkien ostoa siirsin jo viime kesänä vuodella, kun vanhat ovat niin mukavatkin. Nyt olisi vihdoinkin päästettävä hyvin palvelleet kengät haudan lepoon. Päältä vanhat jalkineet ovat vielä ihan timmissä kunnossa, mutta pohjan olen kävellyt kohta puhki. Kun alennusmyynnit alkoivat, päätin käydä hakemassa uudet tilalle. Jalkani on jotenkin omituisen mallinen, mikään popo ei tunnu hyväilevän varpaitani kuten toivoisin. Lopulta löysin melko mieleiset kengät. Mukavan ilmavat helteillä ja silti eivät näytä vanhan papan kengiltä. Kassalle.

- Onko sulla etukorttia?
- Hä?
- Niin, nämä kengät ovat tarjouksessa vain etukortin kanssa.
- Ahhah.

Sinne jäivät monot, ihan vain periaatteen vuoksi. Eivät ne kalliit olleet normaalihinnallakaan, alennusta oli noin neljän tuopillisen verran. Mutta kun luonto ei anna periksi. Luultavasti tulen ostamaan lopulta tuplahintaiset kengät, mutta ei se taas tunnu missään. Ihmisluonne on omituinen.

Ja sortsitkin pitäisi hommata. Ahdistaa.

Leikaten

Olen tässä hiljalleen harkinnut digiboksin hankkimista. Kustannus ei enää ole mikään huima, mutta en ole oikein löytänyt paremman kuvanlaadun lisäksi paljoakaan käyttöä kyseiselle härpäkkeelle. No, onhan Ylen Teema, jos sieltä löytyisi jotain. Tsekataan.

Huomenna olisi Yle Teemalla nähtävissä Dario Argenton klassista italialaista giallokauhua Profondo Rosson muodossa. Kun katsoin ohjelmatietoja tarkemmin, suuni lopsahti auki epäuskosta. Elokuvan pituus on 100 minuuttia. Ne saakelin ääliöt esittävät siis sen riekaleiksi silvotun jenkkiversion filmistä, joka on yli 20 minuuttia alkuperäistä lyhyempi. Kehtaavatkin, kulttuurikanavalla. Ahdistaa. Tuollaisen saksimisen jälkeen elokuvan jo sinänsä heppoisesta juonesta on lähes mahdoton saada otetta. Dario kun ei käsikirjoituksista muutenkaan paljoa piittaa, vaan keskittyy enemmänkin visualisoimaan veriorgiat mahdollisimman näyttäviksi. Jos kaikki väkivalta poistetaan Argenton leffasta, jäljelle ei jää mitään. Darion housebändin Goblinin musiikki on niin kieroutunutta, että se saattaisi pelottaa jo ihan sellaisenaan.

Kauhusta kauniimpiin asioihin. Uniikki Lz omaa muuten somat silmät. Herää halu nähdä loputkin kasvoista.

Lähes päiväjärjestyksessä

Joudutte nyt katsomaan hieman tiheämpää tekstiä, en jaksa viilailla tätä leiskaa vanhaan malliin. Näyttää siltä, että Fabula joutui Bloggerin kanssa minuakin suurempiin ongelmiin. Kaikesta huolimatta pidän bolggeria melko luotettavana blogialustana omilla sivuilla pidettynä. Aina kun olen harkinnut siirtymistä johonkin muuhun ilmaistuotteeseen, kyseinen paikka on päättänyt karahtaa nurin. Ilmaista lounasta ei ole, joten niin kauan kun aion olla rahoittamatta polkkaustani, pitää pieniä ja joskus isompiakin kiusoja sietää.

Sokeritoukkani ovat innostuneet entistä röyhkeämmiksi. Normaalit lajinsa edustajat vilistävät etsimään parempaa suojaa tai jähmettyvät paikoilleen napsauttaessani vessaan valot päälle. Minun kotieläimeni eivät välitä valoista pätkääkään. Ehkä ne ovat niin lihavia, että eivät jaksa liikkua. Eräs solakampi tapaus taaperteli laiskasti ylös seinää jo peilikaapin korkeudella. Saakelin nokkava otus! Lits. Oppi sekin toukka hyppimään silmilleni. Minä julistan kohta taas uuden sodan niille kiusankappaleille. Johan tätä rauhaa riittikin.

Mitäköhän tädit tuumisivat lähikauppani kassalla, jos minäkin alkaisin leikkiä Rockya?

Perkele!

Tytöt, pojat. Älkää tehkö kuten setä teki. Ottakaa varmuuskopio bloggerin templatesta, ja vasta sitten lisätkää sinne se yksi rivi, jolla bloginsa voi blogilistalla omia. Blogger onnistui iloisesti riekaloimaan kaiken sen yhden rivin lisäyksellä. Ilmeisesti Bloggerin alias helvetinkoneen kaatumisella kesken päivityksen oli jotain tekemistä asian kanssa.

Viddu. Ahdistaa.

Ja minä en suostu sanomaan mitään erään blogistin ja jonkun ravitsemusliikkeen välisestä kiistasta. En.

Kuten viime vuonnakin

Juhannus. Miljoonat suomalaiset siirtyvät kaupungista A huitsinnevadaan B ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Niin teet sinäkin. Vain kaikkein surkeimmat häviäjät, joilla ei ole kavereita tai sukua kutsumassa mökilleen, viettävät jussin kotonaan. Et halua leimautua säälittäväksi AT-henkilöksi, joten sappinesteiden maku suussa revit iloa irti keskikesän juhlasta. Kuten revit viime vuonnakin.

Perillä siskon miehen mökillä autosi jää kantoon kiinni ja kallis katalysaattori hajoaa. Grillattu makkara on päältä hiilessä, mutta sisältä kylmä. Siskon mies kossupullo kädessään näyttää siltä, että haluaisi tempaista sinua turpaan. Kuten tempaisi viime vuonnakin. Sinun pitäisi lämmittää sauna, vaikka urbaanit selviytymistaitosi loppuvat sähkökiukaan napsauttamiseen päälle. Kosteista klapeista saat tikkuja sormiisi. Kuten sait viime vuonnakin.

Lämmityksen aikana siskon mies on juonut kaikki kylmät oluesi pois. Kokiessasi katiskaa vaimon veljen kanssa putoat veneestä veteen. Varavaatteet jäivät tietenkin kaupunkiin. Kuten jäivät viime vuonnakin. Kuljet palellen pelkissä kalsareissa taskulämmin pullo Lapin Kultaa kädessä, kunnes päätät siirtyä kirkkaisiin. Ne kalsarikännit olisi voinut Cybbiksen tavoin vetää viihtyisästi kotonakin. Paarmat lohkovat paloja pois paljaasta selästäsi, mutta se ei tunnu missään, olet jo varsin rivakassa kokovartalopuudutuksessa. Viimeisellä silmäyksellä ennen sammumistasi tihkusateiselle pihalle huomaat juopuneen vaimosi tekevän hyvin intiimiä tuttavuutta naapurin Rahikaisen kanssa. Kuten teki viime vuonnakin.

Kuusi sanaa

Aamulla Rahikainen tunsi outoa kirvelyä virtsatessaan.

Tsirririr

Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri, karjahtelee lintu pontevana viereisessä vaahterassa koko nyrkin kokoisella olemuksellaan. Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri, vastataan kaikuen yhtä suurella tarmolla muutaman puun päästä. Kolmen sekunnin kiivas kiljunta, viiden sekunnin tauko kilpalaulajan vastausta odotellessa, sitten taas uusi keuhkoaminen. Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri. Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri. Kello on kolme yöllä. Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri. Kilpahuudanta jatkuu ja jatkuu.

Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri. Kello on viisi yöllä, saakelin nokkaeläimet eivät vieläkään ole saaneet välejään selvitetyksi. Jos tietäisin puhelinnumeron, kutsuisin Juhani Saloniuksen lintukunnansovittelijaksi paikalle. Ja jos oikein kuulen, paikalle on saapunut kolmaskin lintu nokittamaan.Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri. Tämä alkaa hiljalleen riipiä. Eivätkö ne väsy millään.

Minulla on jossain korvatulppia, muistelen. Kömmin ylös kaivamaan ne käyttöön. Löytämäni earit ovat niitä kaikkein surkeimpia, jotka eivät tahdo millään pysyä korvissa. Lopulta saan ne aseteltua kutenjoten. Lintujen tappelu vaimentuu, tai sitten pääni sisäinen kohina ja nyt omituisesti päässä kuuluva hengitykseni peittävät sen alleen. Parempi ja rauhoittavampi niin. Nukkumisasentoa ei parane muuttaa, muuten earit tipahtavat korvista.

Parin tunnin unien aikana näen painajaisia korvatulpista, jotka ovat hajonneet korvakäytäviin, ja aiheuttavat särkyä. Yritän painajaisessa kaivaa tulpan palasia pois korvasta, mutta ne menevät vain syvemmälle. Herätessäni korvaani särkee, tosin enemmän ulkopuolelta. Olen nukkunut korvalehti taittuneena. Tsit tsit tsit tsirririr tiutiurrri, kuuluu ulkoa. Kavutessani sängystä ylös vessaan lyön pikkuvarpaani kivuliaasti tuolinjalkaan. Tästä(kään) päivästä ei tule hyvä. Ahdistaa.

Naapurisopua

En tiennytkään, että Opilas asuu naapurissani. Ihan seinäni takana. Vai olisiko sittenkään, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vietetyt bakkanaalit kuuluivat ainakin naapurista kuunnellen paljon rajuimmilta, ehkä opilas kainosti vähätteli bileitään. Ei, kyllä se oli sittenkin joku muu. Olihan?

Jossain vaiheessa aamuyötä päätin tehdä kuten Wagner, kömpiä esittämään sävyisän huomautuksen poppikoneen voluumin kaakkoudesta. En sitten mennytkään, sisäinen Viivini kömpi esille. Enkä kuitenkaan olisi pystynyt pitämään asiaa sävyisänä. Olisin katkonut naapurin kaiuttimien johdot siivuiksi, ja syöttänyt palaset omistajalleen sävyisästi rektumin kautta. Kunhan ensin olisin heittänyt subbarin ikkunasta ulos. Joka tapauksessa muutamakin naapuri kävi vähemmän ystävälliseen sävyyn kertomassa mielipiteensä, ilman tulosta. Kolmen jälkeen kavereilta vihdoin loppui puhti. Ehdin jopa nukkua pari tuntia. Viime yön vääntelehdin ihan muuten vain. Nyt silmät seisovat päässä. Ahdistaa.

Eilen valmiiksi pahaa mieltäni ehti lisätä illan leffa Konnasota. Minun idolini, kyynisten häviäjien kuningas Dortmunder raiskattiin. Martin Lawrence, musta mies, väänsi lakonisen sankarini naisia iskeväksi huuliveikoksi. Hyi helvetti. Reilun vartin katsomisen jälkeen minun oli pakko vaihtaa kanavaa säilyttääkseni mielenterveyteni. Elokuvan alkuperäiselle nimelle "What's the Worst That Could Happen?" toimi raina toimi vastauksena.

Eikä tässä vielä kaikki, sitten tuli vielä Yöraati. Olenko muistanut aikaisemmin kertoa, että Tenkanen on ärsyttävä ääliö? No, nyt kerroin. Onneksi illan pelasti raadin bonuskappale. Johnny Cashin tulkinta kappaleesta Hurt. Se oli pysäyttävä. Aikamies melkein itki sitä kuunnellessaan. Illan viimeisenä tekonani tilasin netistä Cashin levyn, vain tuon kappaleen ansiosta.

Slogan

Jokaisella latauksella uusi jämäkkä iskulause! Ja sitten painelemaan sitä reloadia!
(via Shine)

Isoveli ehdottelee

Konginkankaan suuronnettomuuden tutkijalautakunta suosittaa muun muassa, että kuorma-autojen nopeudenrajoittimet säädetään 80 kilometrin enimmäisnopeudelle. Nämähän varsinaisia välkkyjä ovat. Rekat jurnuttaisivat siis entistä hitaammin puhkuessaan täydessä lastissa mäkiä ylös. Kärsimättömät perheenisät ja kaupparatsut tekisivät nykyistäkin huimempia ja aivottomampia ohituksia matelevista rekoista, ja rumahkoja ruumiita pussitettaissin kiihtyvällä kiireellä.

Jos kaikkiin kulkuneuvoihin asennettaisiin nopeusrajoittimet, ja säädettäisiin ne tämäkästi kolmenkympin enimmäisnopeudelle, kuolonkolarit vähenisivät dramaattisesti. Kun sama rajoitus lätkäistäisiin vielä myös junille, rautatieverkoston ylläpitokustannuksissa saavutettaisiin merkittävät säästöt. Pikkunopeuksilla ei olisi niin väliä, vaikka vaunut välillä lipsahtelisivatkin kiskoilta. Pyöräilijöille turvavyöt ja kaikille ihmisille kypäräpakko. Kypärää on pidettävä myös kotona, sillä siellähän suuri osa onnettomuuksista tapahtuu.

JukeBlogi heilautti mustan blogin suuntaan haasteen, pitäisi luettelehtia kuusi kepeän kesäistä musiikkiesitystä. Well, tällaista tipahti näppäimistölle:

Dexys Midnight Runners - Come on Eileen
Gillan & Glover - Clouds and Rain
Louis Armstrong - Lazy River
Tommi & Hombre - Summertime
White Willow - The Last Rose of Summer
Wilma - Pieni kauneus

Vuotoa

Jaa että mitenkö olen täyttänyt roskista lähipäivinä? Kiitos kysymystä, varsin valkoisesti. Suklaakin sairaalle maistuu. Toivottavasti nenäliinat eivät ole maailmasta loppumassa, tauti kun ei tunnu talttuvan sitten millään. Vielä sitä pelkällä niistämisellä pärjäisikin, raivoisa yskiminen on paskempaa, samoin voimattomuus. Energiavarastot pöpö on popsinut totaalisesti. Ahdistaa. Onkohan pääministerillämme sama tauti?

Kaikki kulttihahmot häipyvät telkkarista. Miten voin enää uskoa oikean lottorivin muodostuvan rehellisesti, kun kohta Aulis Gerlander ei ole virallisesti valvomassa arvontaa ja lottokoneenkin menevät vaihtamaan? Mikä nyt eteen, Pinneberg? Tässä on takana jokin salaliitto, vaikka mitä väliä. En minä ennenkään ole voittanut lotossa edes joka vuosi, tosin en lottoakaan kuin massahysterian mukana megajättipottien arvonnoissa. Tuurilla ne lampaatkin uivat.

Eilen tuli katsottua Sillä silmällä-sarjan parodiaa Silläkin silmällä. Pesunkestävä homo yritettiin opettaa reilun persettä raapivan punaniskaheteron tavoille. Heterot ei kuppeja keräile, heterot syövät purkkiruokaa, heterot keilaa. Hyvin menee tähän asti. Sitten tapahtuu virhe, joka laittaa epäilemään Flab Fourin heterouden aitoutta. Homo viedään ampumaan, räiskinnän ohessa pitäisi heittää ennen ampumista nasevan miehekäs one-liner jostain äijäleffasta. "Frankly, my dear, I don't give a damn.", lausahtaa homo söpösti. Heterot pöyristyvät, joku siteeraa Tuulen viemää. VIRHE! VÄÄRIN! Todellinen ruutuflanelliin pukeutuva metsuri ei koskaan tunnistaisi jonkun lähes 70 vuotta vanhan naistenleffan repliikkiä. Tai tietäisi kuka oli Bette Davis. Huijareita koko porukka.

"Your women. I want to buy your women. The little girl, your daughters... sell them to me. Sell me your children."

Muumilaaksoon

Elisan mainoksien aikamiespoikien jorinoita kuunnellessa on välillä iskenyt deja-vu. Intonaatiossa oli jotain tuttua, mutta en saa möhnäisestä päästäni puristettua ulos tuntemuksen aiheuttajaa. Eilen avattuani telkkarin se napsahti, Elisan kaverithan puhuvat samalla artikulaatiolla kuin Muumi Muumilaakson tarinoissa. Kaikesta kaupallisuudesta ja krääsästä huolimatta pidän Muumeja yhtenä onnistuneimmista piirretyistä. Kirjojen alkuperäisestä hengestä on jäänyt ripaus jäljelle japanilaisen käsittelyn jälkeenkin.

Kesäloman lähestyessä pikkuruisia sääliviä tuntemuksia vanhempia kohtaan valuu sielustani. Lapselliset joutuvat kiertämään kesällä Muumimaailmassa, Puuhamaassa ja ties missä. Linnanmäellä ja Särkänniemessäkin joutuvat virumaan. Rassukat. Rahaa palaa, sietämättömiä jonotuksia, huonoa ruokaa. Toisaalta se Särkänniemen Tornado on aika kiva. Ja entäs Lintsin Raketti? Ja pitäisikö käydä ihmettelemässä pyörtyykö Muumipeikko helteellä vetimiensä sisälle?

Viikonloppuna alkanut kesäflunssa on saanut jostain uutta puhtia. Eilen nessuja kului toista paketillista, mutta muuten olo alkoi helpottua. Tänään kuume on taas noussut uudelleen ja köhiminen sattuu jo kylkiin. Klyyvarista on nahka kulunut puhki, huulet huutavat rasvaa. Buranavarastot tyhjentyvät. Heikottaa.

Ahdistaa.

Turvat ruvella

Flaidis, tuo joka viikonloppuinen humalaisten nuorten miesten hurmeinen riitti. Siirtyessäni anniskelutilasta kolmanteen huomasin kadun toisella puolella olevalla porukalla olevan lievää suurempaa skismaa keskenään. Punahupparinen oli jo kertaalleen viistänyt katua, mutta nousi kuitenkin raivolla pystyyn. Toinen osapuoli, vihreärotsinen nilkki, oli jossain aineissa tai adrenaliinimyrskyssä, eikä ottanut laantuakseen. Mies hakkasi maahan kaverin, joka oli yrittänyt repiä sitä riidasta pois. Kalliin näköiset reiskat lensivät otsalta tielle. Kohta punahupparinen ja vihreärotsinen aloittivat matsauksen uudestaan. Punainen jäi nopeasti alakynteen ja vihreä osoitti olevansa Suuri Kusipää. Jannu potki maahan jäänyttä kumppaniaan, jonka naama oli verillä.

Paikalle tuli mustamaija, joka tosin oli umpivalkoinen. Naispoliisi meni rauhoittamaan punahupparia, miespoliisi lähti kyselemään vihreärotsiselta, joka vieläkin jaksoi raivota. Hyvä, ettei mäiskäissyt miliisiäkin turpaan. Tai oikeastaan ei, olisikin huitaissut jeppeäkin. Paikalla kaarsi toinenkin mustamaija avuksi.

Valtavalla kiljumisella ja sormella osoittelulla yritettiin selvittää syyllistä. Vierestä tilannetta seuranneet humaltuneelta kuulostaneet naiset antoivat äänekkään raporttinsa tapahtuneesta. Hiljalleen katua pitkin köpötellyt mummeli teki viileän rauhallisesti pienen mutkan ajotien puolelle, ja poimi huomaamatta sieltä taskuunsa matsauksessa kauas lentäneet aurinkolasit, ja jatkoi muina muoreina matkaansa. Aika tyyni mummo.

Lopulta miliisit päättivät päästää muut jatkamaan mäyräkoirineen matkaansa, ja ottivat punahupparisen talteen. Mitä helkuttia! Väärä tuomio! Nyt ei oikeus tapahtunut, syyllinen mies jäi vapaaksi. Ahdistaa. Se vihreärotsinen olisi pitänyt viedä putkaan, ehdottomasti, sentään potki maassa makaavaa. Aioin jo ylittää tien antaakseni virkavallalle oman selostukseni tapahtuneesta ulkopuolisin silmin. Mutta en sentään. Olisivat heittäneet vielä minut putkaan. Ja se olisi ollut kovin ikävää.

Minut on haistettu!

Minut on ainakin juosten ja sumuisesti haastettu. Kuusi suosikkibiisiä pitäisi löytymän. Jos tällä kertaa vaikka nämä:

1. Blue Öyster Cult - Astronomy
2. War - Low Rider
3. Pink Floyd - On the Run
4. Spock's Beard - Revelation
5. Madonna - Skin
6. Tom Waits - Small Change

Bonukseksi jotain häpeällistä, vaikka Tapani Kansa - Kultaniityt

Laitetaan vahinko kiertämään vaikka Shinelle, Mealle, Kobaian Santerille, Mummilan Janille, Ugukselle ja Tommipommille. Sun äitiskin voisi kertoa tuntemuksiaan.

Ai niin, tietty myös JukeBlogi haastetaan kokoamaan vähän erilaisen listan.

Voi kun söpö, osa 2

Minä sitten rakastan pieniä lapsia ravintoloissa. Oikein kovasti megasuloisia ovat ne yksilöt, jotka juoksentelevat leikkisästi pöytien välissä törmäillen kaikkeen mahdolliseen, kunnes kaatuvat mielestään pahasti ja aloittavat vollottamisen. Aivan erityisesti hellyynnyn niistä tarmokkaista taaperoista, jotka huutavat ja kiljuvat pahaa oloaan kaikellaan voimallaan, minkä keuhkoista pystyvät irrottamaan. Sellaiset vanhempiensa silmäterät eivät ahdista minua ollenkaan. Arvoasteikossani oksalla ylimmällä ovat vanhemmat, jotka ovat raahanneet jälkikasvunsa pubiin, ja jotka eivät korvaansa lotkauta kärsivän ipanansa metelöinnille.

Vahingonilo on rumaa, mutta myönnän hymyilleeni tyytyväisenä, kun äitinsä sylissä kiljuva ja sätkivä kakara kaatoi oluttuopin iskänsä housuille. Rautahermoinen isä ei torunut vesseliä, meni vain vessaan hoitamaan pöksyjään siedettävämpään kuntoon. Äiti hymyili hieman vaivaantuneena, kun tarjoilija tuli moppaamaan lattiaa. Juuri kun lattia oli saatu kuivaksi, tenava kaatoi äiskänsäkin tuopin.

Osoitin hämmästyttävää luonteenlujuutta, ja pysyin visusti paikoillani. Olisi niin kovasti tehnyt mieli nousta naapuripöytään ja taputtamaan vekaraa päähän. Hyvä poika! Jatka samaan malliin!

Hungry?

Joko te olette syöneet lounaanne?

Voi kun söpö!

Moniko teistä antaisi kuvan karvaisen pedon taaperrella inhan näköisillä jaloillaan sormeansa pitkin ylös, oikeastaan ihan yrittäisi saada sen sormelleen? Veikkaan, että tuskinpa kovinkaan moni. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua, kun tuostakin rumiluksesta on kasvanut aikuinen leppäkerttu, kaikki ovat niin ihastuneet sympaattiseen petoeläimeen. Se on niin suloinen kavutessaan ylös sormella. Sama otus umpimustalla kuorella tuntuisikin jo ällöltä ja likaiselta kutittaessaan ihoa. Ihan kuin tuntoaistikin muuttuisi ulkonäön mukaan.

Yleensä makuaistikin muuttuu näköhavainnon perusteella. Kauniisti katettu ruoka maistuu paremmalta, ei siitä mihinkään pääse. Tuoreet vihannekset lautasen reunalla tuovat annokseen nätisti väriä ja näyttävät herkulliselta. Pihvin päältä pois nypittävä ruohokaan ei lainkaan rumenna lihaa. Siksi suomalaisia voikin kutsua mauttomiksi ihmisiksi. Mitään muuta ei voi todeta kansasta, jonka kansallisherkkuja ovat hernekeitto, maksalaatikko ja mämmi. Vihanneksetkin on ruokaloissa keitetty liiskaiseksi läntiksi, annoksesta tulee niin ruma, että ihmiset syövät vähemmän. Kumman tv-kokin identtinen ruoka maistuu ruudusta katsoen paremmalta, kauniin ja hoikan naisen loihtima kokkaus, vaiko sumopainijan kokoisen rasvatukkaisen ja huonoihoisen naisen, jonka ihonväri viittaa maahan, jossa hygienia uutiskuvista päätellen on varsin vajavaista?

Niin, minä muuten en ole vielä nähnyt yhtään leppäkerttua tänä kesänä. Minä haluaisin sellaisen sormelleni, se on niin söpö.

Pakkasta

Huomiseksi on luvassa Helsinkiin 41 astetta pakkasta, Tampereen kohdalla meteorologi lupaili 30 astetta miinusta, eikä muukaan Suomi helpolla päässyt. Ainakin viime öisen uneni mukaan. Olin kovasti huolissani peltilehmästäni (aivan, unissa ajelen edelleen peltilehmällä), jonka olin jättänyt rautatieasemalle jollekin epämääräiselle pikkupaikkakunnalle. Oikeassa elämässä päälle jäänyt kirjoittimeni herätti minut alkaessaan keskellä yötä omia aikojaan haamuilemaan ja pitämään elämää. Peltilehmä ei siis koskaan päässyt pakkasen kourista pois.

Ei nämä kelit paljoa unea rapsakammat ole. Kesän voi oikeastaan sanoa alkavan silloin, kun sängyssä tulee öisin hiki peiton kanssa ja pelkkä lakana riittää pitämään möröt ulkona vuoteesta. Tänä kesänä olen toistaiseksi kaivautunut yhä syvemmälle paksujen vällyjen sisään. Jo hyvissä ajoin hankittu tuulettimeni seisoo turhautuneena nurkassa valmiina puhkumaan ja puhaltamaan. Taikauskoisena uskon juuri tuulettimeni olevan syypää koleiden kelien tarpeettoman pitkään jatkumoon.

Paperin lakko työsulku jatkuu ja jatkuu. Naureskelin alussa paperin hamstraajille, eihän vessapaperi voi noin vain maailmasta loppua. Tyhjiä hyllyjä katsellessani vähän nikottelin, mutta eihän se paperi tosiaan lopu. Minä voin oikein hyvin sivellä karvaista pyllyäni ulkomaisellakin laadulla, ei niistäkään perse ruvelle mene. Ehkä aanelosperäinen saastekin vähenee, jos kopiopaperia joudutaan säännöstelemään. Minä en suostu hamstraamaan. Jaa, mutta jos satamat menee tukilakkoon? No, onhan mulla suodatinpusseja.

Edit
Korjaus, siis kyseessähän ei ole lakko, vaan työntajan työsulku. Aamupöhnässä tulee kirjoitettua mitä sattuu. Nyt nolottaa ja ahdistaa. Sori.

Miksi?

Naapuruston Jeesushullu on taas päästetty takaisin ihmisten ilmoille, pitkään jo mietinkin mitä tästä arkielämästä oikein uupuu. Jälleen raikaavat kristilliset iskulauseet ja omasta päästä revityt siansaksaa olevat "lainaukset" Raamatusta. Ja Raamattu viuhtoo korkealla ilmassa, se on aina mukana. Mies karjuu lähimmäisille Jumalan armoa kävellessään, seistessään bussipysäkillä, bussissa. Muiden ihmisten harmiksi kaveri omaa kuuluvan äänen, joka ei käheydy pitkästäkään paasaamisesta. Minusta Jumala voisi armahtaa miestä ja päästää sen vähän helpommalla.

Kymmenen vuotta olen katsellut toista tapausta, jota minun on käynyt sääliksi. Kyseessä on täydellinen ääripää raamattuveijariin nähden. Nainen kävelee poissaolevan ja aran näköisenä pitkin tien reunaa, pälyilee varovasti ympärilleen ja puree koko ajan kynttään. Täti oli jostain syystä mieltynyt puhelinkoppeihin, joihin se saattoi sulkeutua pitkäksikin aikaa. Tietenkin soittamatta mihinkään. Nyt alkaa sekin hupi olla työn ja tuskan takana, kun kopit on roudattu pois. (Missä muuten on puhelinkoppien hautausmaa?) Nainen hipsuttelee varmasti ainakin parikymmentä kilometriä päivässä, saatan nähdä sen hiipivän kadun reunaa arasti ympärilleen vilkuillen hyvinkin kaukana kotikortteleistaan.

Kumpikin on vaaraton tapaus, samoin kun se jatkuvasti onnellisena hihittävä mies, joka haluaa iloisesti jutella kivijalan kaupan jokaisen asiakkaan kanssa. Jokainen noista ihmisistä pistää kuitenkin miettimään.

Miksi?

Jurnuttaa

Aamuisin olen huomannut, että silloin netin todennäköisimmin kaatuneena tai vähintään kumarassa oleva sivu on Helsingin Sanomat. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Lehden, joka haluaa jonkun vielä maksavankin sen nettiversion lukemisesta, pitäisi uhrata sivujen ja muun ylläpitoon sen verran, että halukas lukija pääsee sivuille ihan koska tahansa. Lisäksi olen miettinyt, että onko ärsyyntymiskynnykseni kasvanut, vai onko Hesarissa ja muissakin lehdissä oikolukijoiden tarkkaavaisuus huonontunut. Kirotusvirheitä vilisee silmissä tämän tästä.

Suuri uutinen, Dingo julkaisee sinkun. Voi hurja, siis Dingon sinkku! Levoton tuhkimo! Sinä ja minä perunamuusissa! Uutista lukiessani hieman ihmettelin, mitä Erik Valkama siinä bändissä tekee. Sen perusteella, mitä kaveria livenä olen nähnyt, mies on sen tason kepittäjä, että luulisi töitä riittävän muutenkin kuin elähtäneen kehäraakin Nipan taustalla sormeillen. Vaan raha kai ratkaisee. Neumann saattoi aikoinaan olla hellyttävä ja Dingo soittaa vetävää poppia, mutta nyky-Nipa alkaa hiljalleen herättää vastaavia säälin tunteita kuin Matti Nykänen.

Tuskaa korville

Työpaikkaradio on ongelmallinen. Särmiviidakossa yksi radio kuuluu kopalliseen korvia, ja kaikkia tyydyttävää kanavaa ei oikeastaan olekaan. Silloin tyydytään johonkin kaikkia yleisesti ärsyttävään, kuten Novaan. Parhaimmillaan radiossa on cd-soitin, jolloin aparaatin omistajan mahdollisuudet terrorisoida ympäristöä lisääntyvät. Pöydällä soittimien vieressä on ehkä kolme cd-levyä, joista kaikki on kuultu jo sata kertaa. Mukana joukossa on tietenkin jonkun vitsiniekan firman pikkujouluihin tuoma smurffilevy, joka saa kuolleeltakin verisuonet katkeamaan päästä. Viiden promillen humalassa jotkut kuitenkin kokevat sen hauskaksi. Minä en. Onneksi.

Kuulokkeet ovat ratkaisu kuunnella omaa musiikkia, tosin silloin puhelimen soiminen voi jäädä havaitsematta. Mutta mitä väliä. Soikoon. Kotimaisia kanavia en töissä satunnaista Grooven ja Cityn kuuntelua lukuun ottamatta harrasta. Netti on pullollaan hyviä radioasemia, joten miksi siis kuunnella kotimaisia viritelmiä. Kotimaisissa kanavissa tunnen itseni väliinputoajaksi. Discohumppaa soittavat taajuudet eivät kiinnosta, vielä vähemmän humppakanavat. Koska Suomeen tulee ihan oikeita nettiradioita? Sopivalla musiikkivalikoimalla varmasti löytyisi riittävästi kuuntelijoita.

Työpaikkojen pitäisi maksaa Gramexille siitä, että talossa särisee muutama radio. Aivan naurettavaa. Kuinka monessa paikassa ihan oikeasti heitetään fyrkka Gramexin tilille? Sitä minäkin.