Amatöörejä liikenteessä

Vappu, tuo amatöörien juhla, on kohta ovella. Iskät ja äipät vetävät ryvettyneen valkolakkinsa päähän ja painaltavat skumppapullot ja muoviset lasit repussa pitkin katuja, päälle laitetaan se parempi poplari kevään kunniaksi. Innokkaimmat laatoittavat katuja jo tänään, eivätkä välttämättä vappuaattona pääse enää edes sängystä ylös. Tuon rikkeen voi kuitenkin sovittaa vetämällä perseet olalle sunnuntaina, maanantaina voi vapista hyvillä mielin darrassa töissä, kun niillä muillakin on kankkunen. Seuraavan kerran saakin ryypätä ihan luvan kanssa vasta juhannuksena.

Teekkareita on joutunut pakoilemaan jo toista viikkoa, onneksi sekin on kohta ohi. Miten nuoruudessaan varsin ammattimaisesti dokaavista insinörteistä tulee valmistumisen jälkeen tylsiä amatöörijuoppoja? Huumorintaju häipyy kokonaan, ja sijalle kampeaa tarve kirjoittaa paheksuvia mielipiteitä yleisönosastoihin. Aistin napakasvustossani, että Olavikin on entinen teekkari, tai sitten Tumppu on kännipäissään hervantalaisessa vessassa saanut idean tuohon luettuaan pisuaariin kaiverrettuja tekstejä.

Helvetti, eihän minulla ole yhtään viinaa kotona ja Alkossa joutuu jonottamaan. Minä en ala, vetäydyn taas pimeään komerooni mököttämään kera sillipurkin, jota en saa auki. Ahdistaa.

Mitä Kuukkeleista, onhan Koalat!

Musta ahdistunut suoleni pieree onnenpaukkuja, sillä Lehden jakama arvostettu ja perinteikäs "Syö paskaa, Koala"-palkinto on löytänyt tiensä tänne. "Paras Musta Blogi" oli juuri se kategoria, josta olen koko kolean nuoruuteni haaveillut. Nyt eläkkeen siintäessä korvakarvoissa unelmani on vihdoin toteutunut. Tämän ansiosta jaksan pitää linjan vastaisuudessakin ainakin musta mustana.

Mustat onnittelut myös kanssavoittajille Saaralle ja vt:lle.

Voiton kunniaksi jätän Koalan vapun ajaksi tuohon ylös logooni nuuhkimaan pönttöä. Toivottavasti maistuu.

Mitä Oscareista, onhan Kuukkelit!

Kuikkelit on sitten jaettu. Yleensä pystyn tuntemaan aidosti ainoastaan vahingoniloa, mutta tällä kertaa olen oikeasti onnellinen koko roskan voittajan Mean puolesta. Se palkinto osui kohdalleen enemmän kuin hyvin, raadin perustelutkin pitävät paikkansa. Iso käsi Mealle. Sediskin lauloi uljaasti. Allekirjoittanut hävisi pystin Mitvitille, mikä sekin oli aivan oikein. Iso käsi mitvitillekin, vaikka se pahan nivusrasva viekin aina kaikki naiset. Mikä ahdistaa.

Vaikka paavinkin konklaavi valitsee keskuudestaan, minusta kuitenkin kuukkeleissa raadin pitäisi jäävätä itsensä pois ehdokkaista. Karde on ehdottomasti loistava bloggaaja, jolle itsekin olisin ääneni antanut, mikäli ei olisi ollut tuomaristossa, mutta silti. Kallioblogikin on vähän shiinä ja shiinä. Yli tuhannesta blogista täytyy löytyä sopiva voittaja myös valitsijapöydän ulkopuolelta.

Jaa ettei miestä voi raiskata? Kyllä voi. Norjassa ollaan asialinjalla, tietenkin sammuneen miehen hyväksikäyttö on aivan yhtä tuomittavaa kuin sammuneen naisenkin, varsinkin kun tilanne vielä valokuvataan. Suomessahan tuomiota ei olisi tullut, koska uhri nähtävästi tunsi raiskaajan, ja oli vahvasti humalassa. Syytetyllä saattoi olla vakituinen työpaikkakin, mikä on lieventävä asianhaara. Niin se homma etenee.

Sinä olet.

Juuri tuollaisen Mussen haluaisinkin, jos joku vain maksaisi bensat. Ehkä maalaan peltilehmäni noihin väreihin ja leikin sen olevan Musse. Stereoihin soimaan veekasin hörinää tunnelman vuoksi.

Koskenlaskijaa

Kivijalan kaupassa edelläni asetteli ostoksiaan kassalle perinteinen suomalainen mies, joka ei nykyajan hömpötyksistä piitannut. 70-luvun toppatakki päällä, teryleeniä jalassa. Tupsupipo korkealla otsalla koristi harmaantuvaa päätä, jonka kasvoihin toi ilmettä muutaman päivän sänki. Vihertävästi oma, kai satoja kertoja käytetty muovipussi oli mukana. Päivän ostokset muodostuivat kolmesta litrasta punaista maitoa, ruisleivästä ja neljästä paketista Koskenlaskija-sulatejuustoa. Mies kehui kassalle syöneensä paketillisen Koskenlaskijaa joka päivä jo viikon verran. Asiallista! Kaveri on varmasti jo harjaantunut juustopakkauksen folion avaamisessa, itselläni on ahdistavat muistot hampaiden välissä vihlovasta foliokuoresta.

Helppo ja herkullinen pastakastike n. 5:lle

1 pussi n. 500 g simpukkapastaa
kastike:
1 iso sipuli
1 purjosipuli
200 g kinkkusuikaleita
1/2 pkt koskenlaskija sulatejuustoa
lihaliemikuutio
kermaa

1 pussi n.500 g simpukkapastaa keitetään suolavedessä kypsäksi. Sipuli ja purjo pilkotaan pieneksi ja freesataan. Lisätään kinkkusuikaleet ja lihaliemikuutio.Annetaan hetken hautua ja lopuksi lisätään sulatejuusto ja kermaa. Tosi hyvää ja nopeaa tehdä. (via)

Pora miehen tiellä pitää

Katuporan ääni, voiko mukavammin herätä aamuun. Minäkin nousin sen ansiosta oikein reippaan äreänä väärällä jalalla ylös punkasta. Ahdistaa. Tarvitseeko sitä heti seitsemältä aloittaa se perkeleellinen möykkä, vetäkää kahvia ja tupakkaa edes vähän aikaa ennen aloitusta. Olen ihan varma, että tehtyä reikää ei tule olemaan mikään kiire asvaltoida, sitä saa tietenkin katsella siinä koko kesän. Paitsi luonnollisesti siinä tapauksessa paikka päällystetään, jos joku haluaa kaivautua siihen uudestaan seuraavalla viikolla. Tumpelot.

Kymenlaaksolaismies on käynyt Thaimaassa pökkimässä pikkupoikia. Poliisi epäilee miestä 445:stä hyväksikäytöstä, mies tunnustaa vain 250. Vain kaksisataaviisikymmentä. Voi vitjanen sentään, suhteellisuudentaju on äijältä kadonnut, jos viitsii tuollaisissa määrissä lähteä vielä tinkimään. Koska heppu on käynyt heiluttamassa heppiään Thaimaassa, selvinnee hän muutaman päivän julkisella paheksunnalla ja 10 vuoden tuomiolla eristyksissä. Jos mies olisi tehnyt temppunsa kotimaan kamaralla, ihmiset yrittäisivät teloittaa miehen, lehdet kirjoittaisivat nilkistä kuukauden, joku kustantamo hankkisi oikeudet elämänkertaan. Sosiaalipornon huippu olisi, jos miehen päiväkirja julkaistaisiin jossain lehdessä.

Hynynen kuosiin!

Viikonloppuna huomasin jälleen kerran, että kamera ei ole koskaan matkassa, jos tulisi eteen jotain kuvattavaa. Eilenkin rusakko tuijotti minua parin metrin päässä minuuttitolkulla silmiin, siitä olisi saanut hienon kuvan. Mitä ne pomppupallerot oikein syövät nykyään, tämäkin yksilö näytti siltä, että se popsii pikkukoiria aamiaiseksi. Pelottavia otuksia, onneksi pitkäkorva ei hyökännyt kimppuun, silloin olisi voinut hieman lirahtaa.

Sivusilmällä olen joskus katsonut, kun Suomen Fab5 on yrittänyt koulia suomalaisesta juntturasta trendikkään kiitäjän. Lopputuloksena on yleensä ollut sama junttura uudessa tukassa ja vaatteissa, joissa hemmo näyttää viihtyvän yhtä leppoisasti kuin kissa kaivossa. Mutta onpahan saanut uuden sisustuksen. Minusta homoviisikko voisi ottaa työstettäväkseen jotain haasteellisempaa, kuten Kotiteollisuuden Hynysen.

Eräänlainen meemihän se on tämäkin, Millaseni. Hölskytellään niitä Martineja.

Latva b.

Minä allekirjoitan jokaisen pilkkumin Hanskajalkasen b-latva- merkinnästä.

Ja kun sinne eksyitte, kuunnelkaa myös loistavaa Sit down-komiiikkaa, audiobloggauksen parasta helmeä, jota ette kuitenkaan ole ymmärtäneet aikaisemmin kuunnella.

teidän, latva b.

Tuulivoimala

Olen ehkä osasyyllinen tämän viikon takatalveen, ja luultavasti toimieni takia ei tänä vuonna tule kesää lainkaan. Kesäisin kämppääni paahtaa aurinko koko päivän, ja luukkuni muuttuu saunaksi. Keittiön ikkunaa pidän yleensä auki läpi kesän koko ajan. Pahimpien helteiden aikoihin olen peltilehmäillyt kauppaan, ja etsinyt sieltä tuuletinta. Tietenkin silloin jokainen propelli on myyty kaupasta pois. Silloin ahdistaa.

Tänä vuonna päätin olla kerrankin kaukaa viisas, ja hommata tuulettimen ajoissa. Ostin isoimman tuulivoimalan, mitä hyllyiltä löytyi. Kun halvalla sain, alta puolen hinnan. Tähän mennessä olen jaksanut vasta purkaa osat paketista, jos viikonloppuna saisi raavittua päätään niin paljon, että ymmärtäisi mikä osa kuuluu kiinni mihinkin. Vaan on se coolin näköinen, niinhän tuulettimen pitääkin.

Kotimaiset amikset ovat aivan amatöörejä autojen tuunauksessa, japsit osaavat viedä mauttomuudenkin uusiin sfääreihin. Näitä viritelmiä (via TirbuK) katsoessani menin sanattomaksi. Miten joku voi?

Lailla Virran Olavin

Minä teen nyt tunnustuksen. Ostin eilen elämäni ensimmäisen levyn Maidenilta. Kun halvalla sain. Silloin kauan aikaa sitten, joskus viime vuosituhannella, setä oli nuori julli. Silloin kaverit intoilivat Iron Maidenista, mutta minä suhtauduin snobina Steve Harrisin sukkahousuheviin kriittisesti jo naurettavien levykansien perusteella. Led Zeppelin, Deep Purple ja muut klassisemmat rokut olivat enemmän makuuni, tuhistelin nyrpeänä nokkaani Eddie-maskotille. Eihän Dickinson osannut edes laulaa niihin jumaliin verrattuna.

Edelleenkin Ian Gillan, Robert Plant ja miksei myös Dio ovat kuningasääniä. Seestyneenä pystyn kuitenkin kuuntelemaan ihan sujuvasti Michael Jacksonia, Iron Maidenia tai Tapio Rautavaaraa. Jopa Olavi Virtaa. Maidenin koppotikoppoti-komppi on pitkissä pätkissä tylsää, mutta The Trooper-kappaleeseen se sopii kuin sika päähän. Siinä voin melkein aistia taistelutantereen hien, hurmeen, hevosten hengityksen ja vanhanaikaisten aseiden ruutipölähdykset. Tanner tömisee ja tunnen luissani häviäväni taistelun venäläisiä vastaan.


The horse he sweats with fear, we break to run
The mighty roar of the Russian guns
And as we race towards the human wall
The scream of pain as my comrades fall

We hurdle bodies that lay on the ground
And the Russians fire another round
We got so near yet so far away
We won't live to fight another day

We got so close near enough to fight
When a Russian gets me in his sights
He pulls the trigger and I feel the blow
A burst of rounds take my horse below


Seuraavaksi pitäisi etsiä jostain Pate Mustajärven, Jorma Kääriäisen, Harri Marstion ja Topi Sorsakosken kappale Mä elän vieläkin. Karskin miehen karaokekappale. Saa miehen kyyneliin.

Kuilun partaalla

Onko kukaan laskenut montako kertaa Cliffhanger on tullut uusintana telkkarista? Joko tusina on puhki? Eihän se ihan onneton raina ole, noin Rennyksi, mutta jos Harjolan Latesta on pakko maksaa lupamaksu, niin en muista nähneeni tv:stä Prison-leffaa, ja uusituista The Long Kiss Goodnight olisi suotavampaa katseltavaa.

Cliffhanger ei ole enää kliffaa hei. Ahdistaa.

Unihiekkaa

Jo lupaavasta keväästä arktiseksi taantuneella ilmastolla täytyy olla jotain korroosilaatiota uuden paavin valinnan kanssa. Annutio vobis gaudium magnum, habemus papam. Vai miten se menee? Vatikaaniin valittiin hiippailemaan kai patavanhoillisin kaikista kardinaaleista. Kondomit voi edelleen jättää kaupan hyllylle, muut uskonnot ovat rumia, feministit eivät kirkossa kanaile. Hurskas Benedictus XVI tulee pitämään huolen pysyvistä arvoista, minkä minäkin muutosvatsarintaisena hyvinkin ymmärrän.

Tämä pitkän ikuisuuden jatkunut kevätväsymys ahdistaa, aamuisin olo on kuin zombiella. Yöllä uni ei saavuta, ei sitten millään, vasta aamulla sitä nukkuisi vaikka kuolemaansa asti. Silmäluomet roikkuvat puolitangossa, kuin olisin juuri sammumassa juotuani kanisterin kossua. Ajatukset eivät harhaile, sillä niitä ei ole. On vain koomainen tyhjyys täyttämässä päätä. Viikonloppuisin, kun olisi aikaa nukkua, herään tietenkin jo kuudelta. Ahdistaa.

Ja talvitakkikin piti kaivaa uudestaan esiin. Sanoinko jo, että ahdistaa?

Turisti turisee, osa 1

Turistin rasittuneet jalat huutavat lepoa, nähtävyyksien bongailu alkaa tuntua jo työltä. Lepohetki voisi olla paikallaan. Rannalla oleva terassi alkaa näyttää hyvin houkuttelevalta, edes viereisen risteyksen vilkkaus ei himmennä juomakeitaan lumoa. Muistikuva huurteisen oluen raikastavasta vaikutuksesta livauttaa veden hikiselle kielelle, joten ruuhkasta viis. Pian kengittämättömät jalat lepäävät tuolilla ja onnellinen hymy leviää turistin naamalle ohrapirtelön ensipuraisun jälkeen. Elämä ei oikeastaan ole yhtään hassumpaa, vaikka tyyristä onkin.

Viereisessä pöydässä istuu tyylikäs lady espresso kädessään ja perhoskoira sylissään. Koira rekisteröi kaikilla aisteillaan enemmän ärsykkeitä kuin pieneen päähän mahtuu, innokas kuono liikkuu levottomasti kaikkiin suuntiin. Emäntä pysyy rauhallisena ja eleganttina aurinkolasiensa takana, tuota tyyneyttä on varmasti harjoiteltu peilin edessä. Iltapäivän ruuhkaa katsellessa turisti ihmettelee liikenteen sujuvuutta, autot pujottelevat näennäisesti täysin holtittomasti kaistalta toiselle. Pienellä tööttäyksellä voi ystävällisesti kertoa muille aikeistaan, autojen lommoutuneista kyljistä päätellen viesti ei aina mene perille. Skootterit päristelevät tismalleen siitä mistä mielivät. Silti, jono kuitenkin liikkuu koko ajan. Tätä ei tapahtuisi Suomessa.

Viereisen pöydän kolmihenkinen seurue nousee ylös pöydästään ja jatkaa matkaansa rantaan päin. Minuutti tai pari hiljaiseloa. Äkkiä miestarjoilija valkoisessa esiliinassaan pyrähtää juoksuun kuin gepardi metsästykseen. Ryhmä oli poistunut maksamatta laskua. Kuolemaa halveksuen mies puikkelehtii parin risteyksen läpi mistään valoista piittaamatta. Seurue kävelee rauhallisesti jonkun sadan metrin päässä. Tarjoilija sprinttaa loppukiriin ja saa pian ryhmän miespuolista jäsentä olkapäästä kiinni. Mies katsoo hämmentyneenä tarjoilijaa ja sitten laskua. Asiasta selvitään lompakon kaivamisella, heppu ojentaa tarjoilijalle setelin. Se on tasaraha, pidä loput. Tarjoilija palaa edelleen kiukkuisen näköisenä takaisin ravintolaan, puhisevat ajatukset ovat luettavissa kasvoilta. Turistit, perkele!

Turisti kengittää taas jalkansa, vilkaisee karttaa ja jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja.

Lanttusurvos ja makkaraa

Katsoin epätoivoisena keittiöni kaappia, josko sieltä löytyisi jotain helposti valmistettavaa syötävää. Riisiä, en jaksa keitellä. Makaronia, liian vaivalloista. Nuudelit, ei lähde nälkä. Ahdistaa. Purkkihernekeittokaan tai säilykelihapullat eivät innostaneet, ja sitä paitsi ne ovat kaapissa hätävarana ääritilanteita (kuten ydinsotaa) varten.

Mikä tuo punainen muovilaatikko ylimmällä hyllyllä on? Varpistin ja vedin laatikon esiin. Ruokaohjeita! Olinkin unohtanut, että minulla oli perintönä ehkä 70-luvun lopusta oleva Mestarikokki-ruokaohjekorttisarja. Kortteja oli joka lähtöön, kalaruokia, pataruokia, makkararuokia, salaatteja, laihduttajalle ja vaikka mitä. Yhteistä kaikille annoksille oli, että jokainen sapuska näytti kortin värikuvassa aika etovalta. Sapuskojen nimetkään eivät kuulostaneet ruokahalua herättäviltä. Rasvassa keitetty sinapinmakuinen kala. Tonnikalaa piparjuuriviilissä. Parsayllätys. Lanttusurvos ja makkaraa.

Lanttusurvos ja makkaraa! Minä olen aivan vaarma, että jokainen teistä lukijoista haluaa välittömästi valmistaa illalliseksi lanttusurvosta ja makkaraa, siksipä annankin tässä siihen ohjeet:

1 keskikokoinen lanttu
6-7 dl sianlihalientä
6-8 perunaa
suolaa, valkopippuria
hienonnettua purjoa

1. Kuori lanttu leikkaamalla paksulti kuorta pois. Vihreää kerrosta ei saa jäädä lainkaan, se antaa kitkerän maun. Paloittele lanttu.

2. Kiehauta neste. Pane lantunpalat siihen ja keitä n. 30 min.

3. Lisää kuoritut, kuutioiksi leikatut perunat ja jatka keittämistä, kunnes kaikki on kypsää.

4. Kaada liemi talteen ja survo juurekset t. paina ne sosepuristimen läpi. Lisää survokseen keitinlientä, kunnes koostumus on sopiva. Mausta suolalla ja pippurilla.

5.Pane lanttusurvos kuohkeana asetelmana kuorrutetun makkaralenkin keskelle ja ripota hienonnettu vihermauste päälle.

Niin, minä söin eilen illalliseksi pakastepitsan. Kun ei ollut lanttua kotona.

Oksalla ylimmällä

Linnut ovat taas aloittaneet karjuntansa puissa. Minun puolestani saavat hoilata nokkansa kipeäksi, jos vain pitäisivät öisin turpansa tukossa. Innokkaimmat siivekkäät jaksavat kuitenkin aloittaa kiljunnan raivolla jo aamuyöstä. Ahdistaa. Päivisin näen jo niitä rasittavia kyyhkysiä, jotka kuulostavat enemmän pöllöltä kuin kyyhkyseltä. Kiesus, että siitä linnusta voi lähteä kova ääni. Vielä muutama kesä sitten niitä ei ollut paljoakaan, nykyään kuulostaa siltä kuin niitä olisi joka toisella oksalla.

Lätkää ei sitten ensi talvena tarvitse pahemmin katsella, maksullista kanavaa en yhden kumipalan huitomisen takia suostu ostamaan. Ei sen puoleen, että nuo sunnuntaimatsit keskimäärin mitenkään laadukkaita olisivat olleet, nukahtaminen oli välillä lähellä. Lisäksi aloin jo kyllästyä Jutilan turpeaan naamaan ja siihen ärsyttävään ylämummoiluun.

Jollain manselaisella kansanedustajatädillä on selvästikin ollut liikaa aikaa, jos nainen ei ole keksinyt parempaa ajanvietettä kuin raapustaa kirjallisen kysymyksen hallitukselle jääkiekkoväkivallasta. Yllättäen tämäkin nainen on Veikkauksen hallintoneuvostossa ja Urheiluopiston johtokunnassa, ja luultavasti käy opiston golfkurssilla harjoittelemassa lyöntejään. Ehkä niitä valtionapuja ja Veikkauksen rahoja pitäisikin jakaa enemmän sinne suuntaan?

Metrossa on mukavaa

Olen tottunut naureskelemaan tsadin metron pienuutta, vaikka se sinänsä ihan käyttökelpoinen härveli onkin. Tosin siinäkin minä onneton joudun skarppaamaan oikein tosissani, etten hyppäisi väärään suuntaan menevään vaunuun. Pienessä päässäni kuvittelin Helsingin metron olevan lajinsa olemattomin maapallolla.

Ulan Batorin metro kuitenkin taitaa päihittää vaatimattomuudessaan tsadin vastaavan mennen tullen. Kuusi asemaa, 8 kilometriä pituutta. Metro paahtaa ruuhka-aikana peräti vartin välein, muulloin puolen tunnin odotus on vakio. Yksi asemista sijaitsee kiehtovasti Lenin Clubin vieressä, jossain päin maailmaa siis vielä muistellaan vanhaa kunnon Vladimir Iljitsiä! Matkan hinta ei länsimaalaisen päätä huimaa, jos yksi metrolippu maksaa 125 tugrikia, joka on kai alle 10 senttiä. Paikallisten palkkatasoissa summa lienee kirpaisevampi.

Minulla heräsi välittömästi halu matkustaa Ulan Batoriin, matka paikallisella metrolla olisi paljon eksoottisempaa kuin eksyminen New Yorkin vastaavaan. Koko kaupunki voisi olla varsinainen elämys. Mistä saa ostettua lentolipun Mongoliaan, vai olisiko parempi kokeilla junaa?

Etuilu on ilomme

Kyllä minä kiireen ymmärrän, mutta kanssaihmisten hillitön into etuilla aina kun on mahdollisuus jurppaisee. Marketissa perheenäiti kera kärsivän siippansa kiilasi liukuhihnalle tultaessa noin sadan kilon ostostensa kanssa röyhkeästi eteen, ja minä jäin odottamaan viiden ostokseni kanssa taakse, ahdistuen. Lastatessaan kamoja hihnalle vaimo lähetti homelon miehensä hakemaan puuttuvia porkkanoita, jonka ajan koko jono tietenkin seisoi jähmettyneenä. Ihme, että äijä oli muistanut punnita porkkanat. Katsoin naista vihaisesti, mutta yhtä olisin voinut tuijottaa tuimasti teflonpannuun.

Bussissa alle murrosikäinen tyttö halusi välttämättä ohittaa häikäilemättömästi koko jonon, närkästyneenä työnsin leveät hartiani eteen estääkseni pujottelun. Toimeni tehosi siihen asti kunnes aloin ojentaa kuskille kolikoita, silloin tyttö rynnisti vapautuneen olkapään takaa, ja lykkäsi rahansa ensin kuskille. Kyllä kannatti, pääsi bussiin 10 sekuntia ennen minua.

Lähes tyhjässä pubissa känninen örisijä kavereineen huutaa baarimikkoa ottamaan oman tilauksensa vastaan vaikka mikko on jo kääntynyt puoleeni. Baarimikko kuitenkin hoitaa tilanteen loistavasti, hän ottaa ensin örisijöiden tilaukset vastaan, sitten kysyy minulta mitä saisi olla, ja valuttaa hanasta minun Leffe Blondeni ensin. Noin sitä pitää, Leffekin maistui hyvin palveltuna astetta paremmalta, jos mahdollista.

Olen pitkään ihmetellyt, kuka on kaikkein ensimmäisenä ihmisenä karjunut keikkayleisössä "Soittakaa Paranoid!". Siihen en vastausta ole löytänyt, mutta rapulapaat väliraportissaan kertoi homman lähteneen liikkeelle Soundin sarjakuvasta. (via ike). Olisi joskus kiva nähdä se sarjakuva, mahdollisesti Juntusen piirtämä?

Total Eclipse Of The Heart

Jim Steinman on varmasti ylpeä, jos kuulee Hurra Torpedon metallisen, pateettisen ja mahtipontisen version kappaleestaan Total Eclipse Of The Heart. Hurra Torpedo on ilmeisesti viihdyttänyt yleisöä jo lähes 15 vuoden ajan tinkimättömällä asenteellaan. Farbror Blå, Farbror Blå og Farbror Blå, Norja lahja maailmalle!

Minä menen nyt katsomaan keittiötäni. Sillä silmällä.

Kusetuksen multihuipennus

Viikon takaisesta avaimen unohtamisestani oli eilen tipahtanut lasku lattialleni. Leukani loksahti auki ja verenpaineeni kohosi suonia poksauttelevalle tasolle. Alkuperäinen rappukäytävässä ilmoitettu 20 euron summa olikin muuttunut 61 euroksi! Mitä vittua? Lisäksi heti ensimmäisenä oli uhkaava ukaasi "maksunne on suorittamatta, maksakaa lasku heti niin, ovenavaus palvelu jatkuu. Laskutuslisä sisältää vivästysmaksun". Kirjoitusvirheet ja pilkutus on kopioitu laskusta. Kas kun eivät ilmoittaneet ulosottomiehen tulevan huomenna ovelle kolkuttelemaan.

Odottelin muutaman minuutin ennen puhelimeen tarttumista, että rauhoittuisin edes hieman ja kykenisin keskustelemaan vain pienellä raivolla huoltoyhtiön miehelle. Kysäisin huoltoyhtiön reiskalta, että mistä hihasta se on repäissyt tuollaisen summan. Reiska vastasi, että Falck on jo laskuttanut häntä, ja hän ottaa omat kulunsa lisäksi pois. Minä sanoin että mitä vittua. Laskutuslisä kuulemma tuli siitä, että en ollut maksanut ovenavausta käteisellä. Muuten hyvä, mutta kun avaaja ei suostunut ottamaan käteistä, ilmoitti homman hoidettavan nykyään laskulla. Ja toisekseen, tuossahan on laskutuslisä kahteen kertaan. Ensin Falckin laskutuslisä, sitten huoltoyhtiön laskutuslisä. Ja minusta tuossa laskussa on tuplasti alvitkin.

Äänenpainot nousivat puolin ja toisin, desibelit alkoivat ylittää sallitut rajat. Huoltoyhtiön mies yritti siinä jossain välissä sanoa, että hän on maksanut itse tämän laskun Falckille jo kuukausi sitten, johon minä ihmettelin että millä helvetillä olet voinut kun viime viikolla käytiin ovi avaamassa! Ai niinpäs onkin, totesi reiska hämillään. Tapeltiin siinä vielä aikamme, kunnes kaveri luovutti ja sanoi että maksa 30 euroa jos tästä kerran näin iso vääntö tulee, niin hän saa omansa pois. Rivien välistä luettuna reiska yritti siis härskisti periä tuplahintaa.

Hermoni eivät kestä tuollaisia kusetusyrityksiä, ahdistaa. Jos hinnaksi olisi heti aluksi ilmoitettu 60 euroa, olisin maksanut sen mukisematta. Tosin Falck ja reiska olisivat junailleet silloin varmaan 200 euron laskun. Kierot paskiaiset.

Paniikin olemus

Kaivoin masokistiset luonteenpiirteeni esiin, ja astuin uhkarohkeasti sisään Hulluille Päiville. Vellova massa näytti paljon pahemmalta kuin Pelkokerroin, matojen syöntikin vaikuttaa tähän verrattuna leppoisalta toiminnalta. Ziljardit hysteeriset ihmiset paahtavat kirkuvan keltaiset pussit kädessään aivan kuin päivä olisi maailmankaikkeuden vihoviimeinen mahdollinen päivä ostaa yhtään mitään. Kotirouvat taklaavat kuin karut jääkiekkoilijat kilpakumppaneitaan pois alennuslaarien tieltä. Ahkerimmilla shoppaajilla on jo kolme kassia kummassakin kädessä, osa ostoksista ehkä jo raahattuna autoon. Vimmaista menoa.

Jos yrittäisin ostaa itselleni jotain, kun paikalle eksyin. Arasti hipelöin itselleni housuja, ei löydy. Ujuttaudun kenkäosastolle, ei miellytä alennustuotteet sielläkään. DVD-levyjen seasta käteen ei osu yhtään mieleistä leffaa. Ahdistaa. Pulssini nousee, täältä on päästävä pois. Paniikissa pakenen ulos tungoksesta kuluttamatta euroakaan koko Keltaisille Päiville. Aah, happea. Minä ansaitsen nyt yhden huurteisen oluen. Rauhallisessa paikassa.

Blogilista kaupallistuu. Pieni epäilyksen siemen itää päässäni kehityksen suunnasta. Toisaalta sama leppoisa samikki siellä taustalla edelleen häärii, toivottavasti kaupallistuminen tarkoittaa muutakin kehitystä kuin mainosten lisääntymistä, nyt kun kyseessä ei ole enää pelkkä harrastus. Vaikka en minä uudistuksia kaipaa, muutosvastarinta rulettaa.

Satelliittikuvitelmaa

Löysin Passi-blogista linkin aika makealta kuulostavaan Nasan World Wind-ohjelmaan, jossa on satelliittikuvina koko maapallo. Kartta on zoomattavissa niin tarkasti, että isoimmat tiet näkyvät ja oman kotikämpänkin sijainnin pystyy suunnilleen päättelemään. Kaikki tämä lataamalla vaivaiset 170 megaa kamaa netistä. Eikun imuroimaan.

Nasan softa tipahti koneelleni Saksasta imaisten kohtuullisessa alle 10 minuutin ajassa. Sitten tuli tenkkapoo, asennusohjelma ilmoitti Microsoftin DirectX 9.0:n uupuvan koneestani. No, mikäs ongelma tuo, asennus kesken ja uusi tilalle. Microsoft näytti taas surullisenkuuluisuutensa, ohjelma arvioi asennusajakseen tunnin ja viisikymmentä minuuttia. Mitä vittua? Ei voi olla. Katsoin vähän aikaa asentumista ja totesin sen tosiaan matelevan kertomaansa vauhtia. Sammutus, ja uusi yritys. Nyt DirectX sopuisasti suostuisi asettumaan koneelleni 20 minuutissa. Olkoon, minä odotin. Vaikka ahdistikin.

World Wind lopulta pulskaisi itsensä koko komeudessaan käyntiin vieden kaiken saamansa resurssin koneeltani. Hieno oli ohjelma, näytti kylien ja kaupunginosien nimetkin ainakin Suomesta. Tähän pitää tutustua tänään paremmin, jos lähtisin virtuaalimatkalle vaikka Kiinaan.

Paaviuden syvin olemus

Omituisia otuksia nuo katolilaiset. Sadat tuhannet jonottavat nähdäkseen paavi-vainaan maalliset jäännökset. Moinen palvonta tekee häijyä, onkohan vastaavaa kansanryntäystä ruumiin äärelle ollut sitten Leninin päivien? Hautajaisiinkin odotetaan miljoonia ja tv:n ääressä peijaisia tirkistellee satoja miljoonia surevia. Kylmäävää.

Tulevakin paavi taitaa olla jenkkien presidentin jälkeen maailman vaikutusvaltaisin mies. Naista tuskin koskaan duuniin palkataan, vaikka kiva olisikin. Paavi Johanna Pauliina kuulostaisi niin somalta. Jos noin miljardista katolisesta edes joka sadas pitäisi paavin sanaa lakina, miehellä on taivaallisen iso valta. Johannes Paavalin seuraajaksi kaavaillaan vähintään 70-vuotiasta, mieluiten mahdollisimman konservatiivista heppua. Muutaman vuoden päästä vallan kahvassa tärisee taas juuri ja juuri tässä maailmassa oleva ihmisraunio, jota kardinaalit pompottavat miten haluavat. Ehkäisy on edelleen syntiä, pikkupojat ovat papeille saavutettu etu ja kaksinaismoralismi potkii potrasti eteenpäin. Ahdistaa.

Onkohan tässä kuitenkaan varaa vinoilla, sillä olihan meilläkin monta vuotta palvonnan kohteena viimeiset valtavuotensa heikoin eväin hallinnut Urho Kaleva Kekkonen.

Digitalisaatio

Isännöitsijä oli kevätyhtiökokouskutsun oheen raapsuttanut ylpeänä lapun, jossa julisti suoraveloituksen olevan nyt mahdollista. Siis asia, joka tässäkin taloyhtiössä aiemmin oli jo viime vuosituhannella arkipäivää, kunnes isännöitsijä vaihtui nykyiseen pappaan, joka on siirtynyt tietokonekauteen vasta nyt. No, parempi myöhään kuin ei hilloinkaan.

Kokouskutsussa oli asianmukaisesti eritelty kulurakennetta. Taloyhtiön viime vuoden kuluissa löytyy kiehtova rivi, asukasluettelon ja taloyhtiön tietojen digitalisointi. Siis isännöitsijä on naputellut tiedot taloyhtiöstä ja sen asukkaista johonkin ohjelmaansa, ja veloittaa siitä noin 25 euroa per asunto. Noilla taksoilla minä voisin ryhtyä kokopäiväiseksi digitalisoijaksi! Minä voin digitalisoida vaikka koiratkin ihan kaupan päälle.

Citibank on jostain urkkinut minulla olevan tarvetta pieneen lainaan, ja siksi päättänyt ihan henkilökohtaisella kirjeellä lähestyä allekirjoittanutta. Ei takaajia, ei vakuuksia. Mitäs, tämähän on helppoa. Ja korko, mitäs se korko onkaan? Neljä tonttua lainaa neljäksi vuodeksi, pienellä präntätyssä tekstissä kerrotaan tuolle lainalle todelliseksi vuosikoroksi 19,6 prosenttia. Halpaa kuin käytetyt kalsarit! Tuo ei taida olla edes korkeimmasta päästä, muistelisin jonkun tarjonneen kuponkiuutisissa lainaa lähes 30 prossan korolla. Auh.

Lottovoiton sietämätön helppous

Minä olin jo pari viikkoa etsinyt ainoita saksiani, leikattavaa löytyy yllättävän paljon silloin kun ei ole Fiskarseja lähettyvillä. Ehdin kääntää keittiön jokaisen kolon ympäri, tutkia kaikki pöytäpinnat. Epätoivoissani harkitsin jo uusien saksien ostamista, kun duunissakaan ei ollut saksia mitä varastaa. Ahdisti. Eilen illalla surffaillessani epämääräisillä sivustoilla huomasin jotain teräksistä pilkottavan paperikasan alla. Sakset. Ne olivat koko ajan lojuneet 15 sentin päässä hiirestäni, ja minä en näe niitä. Joko havainnointikyvyssäni tahi pöytäni siisteydessä on toivomisen varaa.

Lingosta löysin kiintoisan linkin ohjelmaan, joka demonstroi lotossa voittamisen vaikeuden. Jätin sen pyörimään surffituokion ajaksi taustalle, ja katsoin myöhemmin voittosaldoni. Arvontoja oli tehty 2 171 216 kappaletta. 6 oikein tuloksia olin saanut 43 kertaa, 5 oikein 1595 kertaa, 4 oikein 24 836 kertaa. Voittoja oli tullut 842 440 euroa. Miten niin siis lottoaminen ei kannata? So what vaikka olisinkin jäänyt 677 411 erkkiä miinukselle, minähän voitin melkein miljoonan! Tästä uskoutuneena laitankin pitkästä aikaa Loton vetämään. Nyt tärppää. Varmasti.