Exceptionally popular

Minäkin rantauduin Skrubun linkkaamaan SiteScoreen testauttamaan blogini. Overall oli onneton 7.3. Huonoja puolia en ala luettelemaan, ahdistaa riittävästi muutenkin. Kehaisenkin siis tässä Popularity ranking-lukemaani.

"Your website is ranked 2,676 in the world. This is very good and shows you have a very popular website."

Vau! Tuosta saavutuksesta olen otettu, toisaalta alan heti epäillä tuloksen luotettavuutta. Taisi aprillata.

Naapuri

Naapurini muutti pois. Se oli hyvä naapuri. Ei koskaan metelöinyt, oli aina ystävällinen ja ainoa taloyhtiöstä, jonka kanssa joskus juttelin muutakin kuin sen pakollisen tervehtimisen rappukäytävässä. Siis asuimme seinänaapureina kahdeksan vuotta, olimme hyvissä väleissä, juttelimmekin joskus. Siltikin joudun oikein pinnistelemään, kun yritän miettiä mikä ihme sen etunimi oli. Niin hyvin sitä naapurinsa tuntee. Kaikista muista rakennuksen asukkaista tiedän vain talon virallisen heippalappumiehen etunimen. Neiti Hiljaisen tilalle muuttaa tietenkin joku ympäri vuorokauden bilettävä örinähumppaa kuunteleva kuuroutunut heroinisti, joka pitää sivubisneksenään bordellia. Ahdistaa.

Kun katsoin sitä tavaramäärää, minkä naapuri oli pieneen yksiöönsä saanut tungettua, en ollut uskoa silmiäni. Oli jo korkea aikakin muuttaa isompaan asuntoon, kaksioonkin kaiken sen rojun sijoittaminen voi olla tuskaista. Pelkästään kirjat tuleva viemään kokonaan yhden huoneen, pehmeätä tavaraa kymmeniä jätesäkillisiä. Naiset eivät selvästikään osaa luopua vanhoista vaatteistaan, vaikka olisi ihan varma, ettei koskaan tulisi niitä käyttämään. Itseltänikin kertyisi kevyesti jätesäkillinen riepuja, jotka vievät tilaa komerossa ilman tarkoitustakaan koskaan käyttää niitä. Minulla kyse on vain laiskuudesta. Ei jaksa raivata.

Reppu jupiset

Vanha reppuni on jo pitkään ollut matkalla reppujen hautuumaalle. Enää ei tarvinnut edes avata vetoketjua, jos halusi tutkia repun sisältöä, päällisen repeämä oli niin suuri. Päätin siis vihdoinkin päästää uskollisesti palvelleen reppuni eläkkeelle ja hankkia uuden tilalle. Laiskana päätin katsella uutuutta marketista samalla reissulla kun haen päivittäiset elintarpeeni. Totesin suurimman osan repuista aika kälyisiksi suolaiseen hintaansa nähden. Lopulta löytyi tukeva 25-litrainen reppu. Hieman pieni, mutta kaipa se asiansa ajaa. Repun kanssa kassalle, maksettuani sen laitoin muut ostokset reppuun ja kävelin tyydytettynä ulos.

Kotona havaitsin repussa olevan millin paksuisella vaijerilla kiinni harmaan muovipalan. Ei jumalauta, marketin kassapoika ei ollut irrottanut hälytintä! Hihnaa pitkin mennessään reppu ei tietenkään ollut hälyttänyt. Jos en olisi huomannut tuota läpyskää, olisin myöhemmin kaupungilla joutunut selittelemään puhelinkopin kokoisille vartijoille reppuni alkuperää. Ahdisti jo ajatuskin. Muoviläpyskän irrottaminen ei ollutkaan helppo juttu, urbaanina kerrostaloasukkina en omista hohtimia ja halvat sakset eivät pystyneet tekemään mitään vaijerille. Mora ja vasara löytyivät kaapista, joten hakkasin vaijerin puukonterällä leipälautaa vasten poikki. Operaatio kesti minuutin, yllättävän sitkeää tavaraa. Haukun sen kassapojan kun seuraavaksi näen.

Sinisessä marginaalissa yriteltiin todistella, että lehdet ovat kauniita myös muualla kuin puun oksilla. Pitäähän se paikkansa, jos keltaista lehdistöä on riittävän vähän ja se ei lepää peltilehmäni katolla. Yksittäinen lehti on kaunis, ohessa parisen viikkoa sitten ottamani kuva asiasta, pikkuista osakuvaa klikkaamalla aukeaa koko kuva.

A Nasterpiece

Keltaiset lehdet ovat oikein viehkoja ja kuvauksellisia silloin, kun ne vielä vetelevät viimeisiään puun oksilla. Maahan pudottuaan ne ovat todellinen riesa. Vielä suurempi riesa ne ovat silloin, kun päättävät lössähdellä peltilehmäni päälle. Aamuisin näky on ankea, normaalisti likaisenharmaa kärryni on peittynyt märkiin lehtiin, jotka roikkuvat sitkeästi katolla ja konepellillä mukana pidemmänkin matkan. Tähän mennessä olen kaapinut lehdenraatoja tuulilasilta ja konepellin pyyhinsyvennyksestä varmasti kilotolkulla. Kun niistä vihdoinkin kuukauden sisällä pääsee eroon, auton saakin vuorostaan kaivaa esiin metrisestä lumikinoksesta. Ahdistaa.

Jos joku on vielä onnistunut välttämään vetävän kappaleen ja hienon animaation Everyone Else Has Had More Sex Than Me katsomisen ja kuuntelemisen, tuo puute kannattaa korjata heti. On se surullinen pupu niin sympaattinen, A Nasterpiece. Tuon kappaleen kuvittamisesta järjestettiin oikein kilpailukin. Hävinneistä paras oli mielestäni 3rd runner up, jossa eksynyt nuijapää yrittää sinnikkäästi löytää tietään perille.

Poikamies kokkaa

Eilen raahasin kauppaan kassillisen tyhjiä tölkkejä. Niistä automaatti sylkäisi ulos kuitin, joka lupasi possun sisäfileklönttiin oikeuttavan rahamäärän. Niinpä kävin poimimassa klöntin koriini. Jotain oheismurkinaakin pitäisi olla. Yksinkertaisena ihmisenä en keksinyt mitään hienoa gourmetviritystä, joten päädyin ostamaan sämpylöitä ja vapaana kotkottaneiden kanojen munia. Tosin vapaus niilläkin elukoilla on varmasti ollut aika kortilla, mutta lepyttelen omatuntoani toivomalla niillä olleen edes vähän mukavammat oltavat. Niin, tietenkin myös olutta.

Yleensä lykkään tuollaisen possufileen ruskistamisen jälkeen sellaisenaan uuniin, nyt päätin kuitenkin leikellä sen sämpyläkelpoisiksi viipaleiksi. Koko pitkula kerralla siivuiksi, leikkuuaikana pannu ehtii sopivasti lämmetä. Lihat mahtuvat paistumaan kolmessa satsissa. Simppelisti suolalla ja pippurilla maustetut lihat syrjään lautaselle, pari munaa paistumaan tilalle. Sämpylät halki, niitäkin voi vähän käräyttää pannulla, tulee mukavan rapeaa. Sitten kokoamaan rakennelma, ensin pohjalle suolakurkkuja paljon, keskelle paistettu kananmuna ja päälle noin sata grammaa lihaa. Ja vierelle olutta. Hyvää, simppeliä ja lähes terveellistä. Lihassahan oli vähemmän rasvaa kuin tukassani, oluesta saa vitamiineja ja munastakin kai irtoaa jotain hyödyllistä. Kaksi tuollaista sämpylää oli enemmän kuin riittävä iltapala. Ähkisti.

Kiinnostuksen vuoksi laskin yhden tuollaisen sämpylän hinnan. Possun sisäfilettä vajaalla eurolla, sämpylä 0.26 erkkiä, yksi vapaa muna 0.31 erkkiä, suolakurkuista korkeintaan 0.10 erkkiä. Yhteensä noin 1.60 ekua. Saahan sitä sämpylän tietenkin halvemmallakin kasattua, mutta ei tuo hinta hirvitäkään.

Peukalo

Minä ihmettelin ja ihailin. Siis bussissa vieressäni istunutta tekstiviestien kirjoittajaa. Tytön peukalo liikkui kännykän näppäimillä aivan uskomatonta vauhtia, kännykän sanojen luulonarvaussysteemi oli selvästi otettu hidasteena pois päältä. Yksinäinen peukalo huitoi sanoja ruudulle, toinen piti käsilaukusta kiinni. Välillä pieni mietintätauko, sipaisu hiuksista ja katse ulos ikkunasta. Sitten taas lisää viestiä kehiin. Astuttuani linja-autosta ulos heilutin kokeeksi peukaloani, ihan noin vain pelkiltään. En saanut sitä edes heilumaan yhtä nopeasti. Ahdisti. No, vähäiset viestini pääsevät kyllä eetteriin kankealla tuplapeukaloillanikin. Vähäisin kirjoitusvirhein.

Vaalit meni, ja tuskinpa mikään oikeasti muuttui tässä valtakunnassa. Uudet tulokkaat tekevät valtuustossa kuten puolueesta käsketään ja puolue käskee kuten on aina käskenyt. Höttöpuheet peruspalveluista, liikenneyhteyksistä, lapsista ja vanhuksista ja muusta hellyttävästä voidaan nyt unohtaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Pääsikö muuten kukaan blogistanin ehdokkaista varavaltuutettua pidemmälle?

Uusia blogeja pitäisi mainostaa, mutta en ole ehtinyt niihin tutustua. Sunnuntaina murheuduin ja jäin kaipaan lukemiseksi yhtä lopettanutta. Tuu takasin!

Tulikettu kyrsii

Eikö kenelläkään muulla ole ollut ongelmia Firefox 1.0 PR:n kanssa? Itseäni tämä alkaa jo ahdistaa, olen näin >< lähellä siirtymisessä äärimmäisessä hädässä vaikka IE:hen. Pahimmillaan tämä saakelin kettu on kaatunut jokaisella kerralla, kun olen yrittänyt katsoa omia tai jonkun muun kommentteja. Samoin telkku.comissa ohjelman klikkaaminen aiheuttaa välittömän kaatumisen. Siis uutta pikkuikkunaa ei saa avattua kuin joskus. Kun ohjelmaa lopettaa yhteistyösopimuksen 10 kertaa tunnissa, se ei ole käyttökelpoinen.

Saisikohan vielä kaivettua vanhan version 0.9 tähän tilalle? Se oli luotettava ja nopea, toimi kuin junan vessa.

Vielä viime tingassa yritin tänään katsoa lehdestä, jos joku mukava ja luotettava ihminen olisi saanut siellä mainoksessaan puhuttua minut ympäri ja äänestämään juuri häntä. Ei löytynyt ketään. Harmi.

Ruutukaava

Mikäköhän siinä on, että tukkoisen marketin parkkipaikalla auto pitää ihan väkisin saada parkkeerattua oven eteen, vaikka sitten joutuisi kiertämään kymmenen minuuttia ympyrää riittävän läheisen parkkipaikan saamiseksi. Itse kävelen mieluummin minuutin vähän kauemmaiselta parkkiruudulta kuin sompailen hermot pinnassa parkkipaikasta läheisimmästä kamppaillen. Jos auto ei mene kertaheitolla suoraan ruutuun, minä jätän sen vinoon. Vekslailu on tylsää ja mautonta.

Viimeksi viereiseen ruutuun parkkeerasi ehkä kuusikymppinen mies venäläisrouvineen. Miehen Corolla ei pienen peruuttelunkaan jälkeen aivan suoraan ruutuun osunut. Vaimo oli nolona ja moitti miestään heikosta suorituksesta. Siippa ei ollut moksiskaan. Jostain syystä rouvan piti alkaa minullekin perustelemaan miehensä tasapainotonta suoritusta. Johtui kuulemma iän ja huonon näön mukanaan tuomasta huonosta kyvystä hahmottaa etäisyyksiä jota jäärä mies ei vaimon mukaan suostunut tunnustamaan. Nyt mieskin alkoi jo näyttää hieman vaivautuneelta, sitä selvästi alkoi ahdistaa. Vaimo jatkoi selostustaan markettiin sisälle asti ja olisi varmasti murteellisella suomellaan jatkanut juttua pitkin kaupan käytäviä. Minä karkasin lehtihyllyjen väliin puhetulvaa. Mielessäni säälin miestä, eihän sillä varmaan ole sen siunaaman rauhaa kotonakaan.

Vaikka olen laittanut mainostuskiellon postiluukkuni yläpuolelle, jotkut vaaliehdokkaat ovat tulkinneet olevansa sen kiellon ulkopuolella. Jokunen lappunen siitä on tipahdellut. Niistä näki, että ihan itse ovat tehneet, eikä kukaan ole auttanut. Jos insinööriehdokas ei kykene tekemään edes pientä mainoslappua ilman kirjoitusvirheitä tai osaa lukea mainoskieltokylttiäni, miten se muka pystyisi hoitamaan asioitani valtuustossa? Kysyn vaan.

Rasvaa koneeseen

Eilinen päivä oli tuskaa. Jalkoja kutitti julmetusti ja kädet olivat koko ajan hakeutumassa alas antamaan helpottavaa kynttä koiville. Suurella tahdonvoimalla onnistuin silti sinnittelemään koko duunipäivän ilman suurempaa raapimista. Iltamyöhällä kotona lukiessani koneen ääressä blogeja, tunsin verinoron valuvan alas pitkin säärtäni. Olin huomaamattani raapinut taas auki kinttuni, joka on ruvella noin kolmestakymmenestä kohtaa. Tänään uusi yritys, ahdistaa jo nyt.

Ilmeisesti Ohjelmansiirtoketjun mittaustauko oli vaurioittanut haurasta mieltäni, sillä Blogistan eksyi uniini. Ihmelapsemme lipui siinä trendiravintolan parketilla käsi Jasmin Mäntylän lantioilla. Jasmin oli lihonut ja näytti jos mahdollista vielä tyhjäpäisemmältä kuin aikaisemmin, Merten näytti kuitenkin tyytyväiseltä valloitukseensa. Perverssiä. Sekä Merten, että oma roikkumiseni kiiltävässä trendimestassa. Minun täytyy ehdottomasti lopettaa blogien lukeminen ennen nukkumaanmenoa.

Nyt kätenikin kutiaa armottomasti. Ja päänahkani. Tästä tulee vielä tuskaisa päivä.

Raapulakko

Syksy on saanut ihoni taas tuskaisen kuivaksi ja kutittavaksi. Huomaamattani käteni eksyvät säärilleni ja vikkelästi olen raapinut ne verille. Hetken helpotus johtaa ikävään kirvelyyn, ja kynnen osuessa sopivaan kohtaan veri valuu norona. Maanantaina lisäksi erheydyin vilkaisemaan tarkemmin rumia karvaisia sääriäni. Ne näyttivät siltä kuin 5000 paarmaa olisi päässyt viettämään juhla-ateriaa koivillani sen jälkeen kun minulla on ollut vesirokko ja tuhkarokko yhtaikaa. Alkoi ahdistaa. Päätin, että tähän on tultava loppu. Jos jotkut pystyvät tupakkalakkoon, pystyn minäkin aloittamaan raapimislakon. Ihan varmasti pystyn.

Koska nikotiinilaastari ei auta raavituttamiseen, on turvauduttava perinteisiin keinoihin. Muistaakseni joskus keväällä valittelin samasta asiasta, ja joku kanssabloggaaja lähetti sähköpostitse kattavan ohjeistuksen ihon hoitoon. Toimenpide oli kuitenkin niin monimutkainen ja aikaa vievä vauvaöljyineen, että se jäi toteuttamatta ja jatkoin raapimista. Ohjeista muistin vielä Humektanin olevan suositeltava aine, ja hommasin sitä apteekista. Nyt läträän sillä kinttuni aina suihkun jälkeen ja muutenkin kotona kutituksen iskiessä. Päivisin aion kestää kutiamisen hammasta purren kuin mies. Raavin vain ihan vähän.

Monta vaaraa ompi eessä

Shine oli nähnyt ihmisen jäävän auton alle. Varmasti pysäyttävä hetki. Itse olen kerran osunut paikalle, kun hengetöntä ruumista raahattiin asvaltille parinkymmenen metrin päässä palavasta autosta, kuski oli ilmeisesti saanut sairaskohtauksen. Autot tosiaan voivat syttyä tuleen muutenkin kuin elokuvissa. Toinen auto oli rytyssä lähempänä tietä, sen tielle nostetut veriset matkustajat jäivät henkiin. Toisen kerran fillaroin paikalle, kun humalassa itsensä hengettömäksi kaahannut oli jo peitetty näkyvistä. Kun ajattelin, miten minulle olisi noissa tapauksissa voinut käydä, jos olisin osunut paikalle muutamaa minuuttia aikaisemmin, hieman ahdisti. Ahdisti kyllä jo ennen sitäkin.

Kerran löysin itseni auton konepelliltä kun olin ylittänyt suojatietä vihreillä valoilla. Selvisin mustelmilla, kun ehdin hypätä auton päälle. Auto jatkoi matkaansa parin sadan metrin päässä olevan talon parkkipaikalle. Kävelin ripeästi syvän raivon vallassa keho adrenaliinista kiehuen kohti autoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin turvautua väkivaltaan. Ainoa ajatukseni oli vetää kuskia turpaan, oli se sitten millainen tonihalme tahansa. Autosta kapusi ulos itkevä naisihminen, joka kapsahti järkyttyneenä kaulaani vollottamaan. Oikein arvasitte. Minä en lyönyt.

Vääräoppiset ammutaan

Kun yhden viikonlopun viettää netin ulkopuolella, heti on maailmankirjat on sekaisin. Suuri Seksikeskustelu on riistäytynyt lapasista ja kaikilla osapuolilla tuntuu olevan herne nenässä. Suureksi harmikseni huomaan Nörttisuojelun häipyneen kokonaan. Harmi, koska minusta se oli varsin ansiokas ja tyyliltään poikkeava blogi. Äiditkin näyttävät olevan edelleen puolustuskannalla. Yhteistä kaikille on, että he ovat jokainen mielestään oikeassa. Arawn on pudistellut pölyt blogistaan ja palannut takaisin, sinä olet väärässä-kirjoitus kannattaisi kaikkien sotivien osapuolien lukea ennen seuraavaa iskuaan. Myös minun.

Kun viikonloppuna syöksähdin peltilehmäni kanssa tien päälle, unohdin tehdä sitä ennen valmistavat toimet. Niihin kuuluu esimerkiksi pissapojan säiliön täysinäisyysasteen tsekkaus. Vesi loppui pissapojasta tietenkin juuri silloin, kun luimistelen ruuhkassa parin rekan perässä, jotka ruiskivat puolet kaikesta maailman ravasta juuri minun tuulilasilleni. Matka seuraavalle huoltoasemalle vaikutti tuntien mittaiselta, kun puolisokeani yritti pysyä omalla kaistallaan. Ketutti. Turvavälistä kehkeytyi varmasti riittävän pitkä. Loputtomalta tuntuneen matkan päästä Teboilin valoi hehkui himmeänä tien sivussa, helpotuksesta huokaisten sompailin kärryni pelastavalle keitaalle. Täytin tankin ja pissapojan säiliön.

Pissapoika täynnä piiskasin urhean lehmäni taas uudelleen vauhtiin vesisumuiselle tielle. Noin vartin päästä huomasin, että takaikkunankin pissapojan säiliö olisi ehkä kannattanut täyttää. Umpeen muurautunutta takaikkunaa katsoessani hämmästelin, miten huikean tyhmäksi vielä kehkeydynkään, kun oikein harjoitan ääliögeenejäni? Ahdistaa.

Turinaa tuopin ääressä

Selvisin Hulluilta Päiviltä ulos ostamatta ensimmäistäkään heräteostosta, eikä käsiin tarttunut mitään muutakaan. Vaatteet joita olin harkinnut ostavani, olivat kaikki väärää kokoa ja DVD-levyistäkään ei löytynyt mitään kiinnostavaa. Koska tungos alkoi ahdistaa, päätin palkita itseni oluella. Juottolassa vanhempi herrashenkilö halusi kertoa hauskan jutun "ihan tuoreeltaan":

"Oltiin kaverin kanssa toissa viikolla menossa Saksaan ostamaan pari autoa. Pojalla oli vanha postin auto, jolla se sitten illalla heitti meidät lentokentälle. Ennen matkaa siinä vähän nautiskeltiin tätä näin (mies nostaa viinilasiaan), että lennolla on sitten rauhallisempi olo. Matkalla lentokentälle oli poliisin ratsia. Konstaapeli tuli mun luokse, koputti ikkunaan ja käski avata sen. Kun sain ikkunan auki, se työnsi mulle alkometrin nenän eteen. No minä sitten puhalsin, nollapisteyhdeksän promillea näytti mittari. Konstaapeli ilmoitti auton jäävän tähän. Silloin kysyin konstaapelilta, millä minä tämän auton olen tähän ajanut kun ei mulla oo rattia ja polkimia tässä. Vasta silloin konstaapeli tajusi autossa ratin olevan oikealla puolella. Oli vähän nolona, hähä! Ne autot, jotka Saksasta tuotiin, pari Volvoa, oli ihan paskoja. Toinen ei ollut edes katsastuskunnossa, siinä meitä kusetettiin."

Olueni jälkeen aloin miettimään oliko tarina tosi, se alkoi kuulostaa jotenkin urbaanilegendalta.

Voi paviaanin perse!

Minä olen joskus luullut Animalian olevan melko tervejärkinen järjestö pienistä ylilyönneistä huolimatta. Ilmeisesti hekin haluavat osansa jo koomisiin mittoihin edenneestä paviaanijupakasta. Ehdotus paviaanien kotiuttamisesta Afrikkaan on kaupunkilaisjärjellä ajatellen aivan järjetön, sama kuin ehdottaisi naapurin marsun palauttamista kontrolloidusti takaisin luontoon. Voi herrankikkeli! Paviaania saattaisi jonnin verran ahdistaa jos se kiikutettaisiin villien sukulaistensa seuraksi. Luultavasti pääsisi tunnissa hengestään. Eläintarhat saattavat olla eettisesti kyseenalaisia laitoksia, silloin kun kyse ei ole uhanalaisten eläinten suojelusta. Ei se silti tarkoita, että niiden kymmenen sukupolvea kesyinä eläneet asukit pitäisi tipauttaa takaisin viidakkoon. Sehän olisi eläinrääkkäystä pahimmillaan. Mieluummin sitten lopullisen unen antava piikki elukan perseeseen, jos niitä ei saa tarhassa pitää. Kiesus, millaista tyhmyyttä!

Vahattu

Vasemmasta korvastani lähtee outo ääni, kun heilautan päätäni. Sängyssä laskiessani väsähtäneen pollani tyynylle, sama ikävä ääni täyttää korvani. Minulla on vaikkua, korvassani on älyttömän iso vaikkupallo. Se pysyy siellä sitkeästi, vaikka millä kaivelisin. Kokemuksesta tiedän, että jossain vaiheessa pallero kyllä valahtaa pois korvakäytävästäni itsestään, toivottavasti se vaihe tulee pian. Ahdistaa. Erinäisiä vuosia sitten erheydyin menemään rockfestareille vastaavassa tilassa. Silloinen jämäkkä vahapalleroni alkoi resonoida korvassa basson tahtiin. Se ei ollut kivaa, ei.

Uskaltauduin eilen Hulluille Päiville, mutta otin sen vain treenauksena massojen aiheuttaman ahdistuksen hoitoon. Ruokaosasto oli ainoa, johon rahojani tuhlasin. Sielläkin huomasin tärvänneeni lähes tuplasumman verrattuna tavalliseen safkakassilliseen, kun heräteostoksena käteen tarttui jotain hienompaa, joka oli olevinaan edullista. On tuo ostohysterian luominen ollut pirullinen keksintö. Jos sinne vielä menen, katson etukäteen ilmoituksesta tuotteen jonka haluan ostaa. Ostan vain sen, en mitään muuta. Tai ehkä ihan vähän vilkaisen ympärilleni...

Kengät

Alkuviikosta luovutin ja myönsin mukavan kevyiden kesäkenkien käyttöajan olevan ohi. Kaivoin eilen aamulla kiireessä paksupohjaiset kengät kaapin kätköistä ja kiskoin ne jalkaani. Eikun menoksi. Kävely tuntui niin erilaiselta, että lähes kompastuin jo rappusissa. Lisäksi kengät olivat kuin eri paria, tarkistin jopa katseella etten ollut vahingossa tehnyt perttipaasioita. Vasen kenkä tuntui kuin siltä kuin sukkani olisi jotenkin rypyssä ja kengässä kiviä. Ahdisti. Duuniin päästyäni tutkin kengät. Toisesta puuttui pohjallinen, ja itse kenkä oli sisältä aivan riekaleina, vaikka päältä siisti olikin. Ilmankos kävely tuntui eriparilliselta. Olisikohan Hulluilla Päivillä talvikenkiä tarjouksessa? Taidan saitana kuitenkin päätyä vain uusiin pohjallisiin. Huomasitteko, ilma lämpeni heti kun vaihdoin lämpimämmät kengät.

Uusia blogejakin kuuluisi linkata. Samoja olen ruksinut kuin muutkin, vähemmän ammutuista paukautin Onko Tämä Rakkautta?-blogin, jos se tarina vaikka lähtisi etenemään. Miehen sterilisaatio sai myös minulta pamahduksen. Eilisen juttuni kommentoijista taisi muutama toivoa sellaista minullekin. Yllättävän kärkkäästi vanhemmat ovat suhtautuneet pillikirjoitukseeni. Siinähän ei ole kyse vain yhdestä pillistä, lapsille pitäisi ihan yleisemminkin antaa enemmän tapakasvatusta ja vanhempien huomioida paremmin se osa kansasta, joka ei pidä jokaista tenavaa hellyttävänä.

Kaunista ääntä

Kaupassa paineli äitinsä vierellä kakara. Kakara, jota kohtaan halusin käyttäytyä väkivaltaisesti ihan vähän aikaa. Olisin pakottanut sen syömään erään hallussaan olleen esineen, tai ehkä olisin syöttänyt sen vintiön äidille. Nimittäin pillin. Rääpäleellä oli hallussaan pilli, johon se pää punaisena puhalteli. Pojan silmät loistivat onnesta ja tulevaisuuden Pierluigi Collina innostui puhaltamaan pilliinsä yhä uudelleen ja uudelleen. Äiti ei ollut moksiskaan, joko se oli umpikuuro tai piti oikeasti toukkansa musikaalista harrastetta suloisena. Allekirjoittanutta ahdisti.

Mikä helvetti äitejä oikein vaivaa, eikö niillä ala edes alkeellinen omaatunto soimimaan? Onko oma tenava aina hellyttävä vaikka se tekisi mitä ja miksi sille annetaan lupa tehdä vaikka mitä? Jos minä kulkisin pitkin marketin käytäviä puhaltaen täysillä pilliin, paikalle soitettaisiin ambulanssi, ja pakkopaidassa minut kuljetettaisiin säilöön Jammu Siltavuoren kaveriksi. Ja se olisi jopa ihan oikein minulle. Tuossa tapauksessa.

Sininen Lada

Viimeaikaiset syysmyräkät täällä ja maailmaalla vaikuttavat epäsuorasti uniinikin. Viime yönä olin käsittämättömästi muuttanut rivitaloon, niinhän ei koskaan tapahtuisi oikeassa elämässä. Katselin keittiön ikkunasta ulos ihmetellen huimaa tuulta, jossa paperiroskat suihkivat viehkosti mukana. Päätin hieman raottaa ulko-ovea aistiakseni paremmin luonnon voimat. Tunsin voimakkaan viileän tuulen kasvoillani ja samassa tekoni aiheutti valtavan läpivedon(!), jonka seurauksena naapuritalon sininen Lada paiskautui päin naapurin seinää. Laitoin oven äkkiä takaisin kiinni, vaikka se oli jo myöhäistä.

Olen kuullut väitteen, taidettiin minullekin niin ihan koulussa opettaa, että suurin osa ihmisistä ei näkisi värillisiä unia. Minusta se kuulostaa aivan luonnottomalta, mihin ne värit muka unissa häipyisivät? Minä muistan oikein hyvin, että näkemäni unen Lada oli sininen, voisin lähes sävyn etsiä värikartalta. Jo unessa näkee bändin keikalla, varmasti kuulee myös sen musiikin. Kaikki aistit toimivat myös unissa. Jos näet eroottissävyisen unen, varmasti muistat siinä kohteen tukan tai silmien värin, ja paljon muutakin. Millä logiikalla siis värit häviäisivät unista?

Olisin halunnut jäädä mukavaan sänkyyni näkemään lisää unia. Ei voinut. Ahdistaa.

Lehmä pesuun

Eilen peltilehmäni oli normaalin lehtisateen tilasta peittynyt siihen lässähtäneisiin puolisyötyihin marjoihin. Niitä oli niin jumalattoman paljon, että auto näytti siltä kuin se päälle olisi oksennettu. Niin ne saakelin linnut kai olivat tehneetkin. Näky lähes itketti. Hämmästystä herätti se, että missään katse-etäisyydellä ei ollut yhtään pihlajaa, ruusupensasta tai vastaavaa. Mistä kaukaa ne känniset nokkaeläimet ovat marjojaan raahanneet?

Kun sain tuulilasia putsatuksi marjasoosista sen verran, että näin siitä ulos, sompailin kärryni suoraan pesuun. Ensimmäisen kerran kesäloman jälkeen. Huoltiksella kerrankin pääsin jonottamatta pesuun. Ei muuta kuin pesuohjelmakortti lukijaan ja auto sisään. Mitään ei tapahtunut. Vesi ei virrannut, harjat eivät käynnistyneet. Odottelin jonkun minuutin, turhaan. Ahdisti. Onneksi kesäisin ja syksyisin pesutilan ovet ovat auki, ja pääsin peruuttamaan autoni pois tilasta. Hain huoltamon tiskin takaan kaverin ihmettelemään, joka ratkaisi ongelman ottamalla vehkeestä virrat pois ja käynnistämällä sen uudelleen. Silvuplee, helvetinkone toimi taas! Oli masiina kuinka iso tahansa, sen näköjään voi korjata ottamalla töpselin pois seinästä ja boottaamalla. Kätevää.

Odotellen

Skitso, missä viipyy Superfly-hehkutus?

Lihova populaatio

Tänä aamuna lämmin ja pehmeä sänky syleili houkuttelevammin kuin aikoihin. Peiton sisässä olo oli mukavalla tavalla unelias. Olisin halunnut jäädä vällyjen väliin vielä seuraavaksi kahdeksaksi tunniksi. Tai vaikka koko vuorokaudeksi. Pakko oli silti kömpiä ylös tylyyn päivään. Ahdistaa. Eikö seuraavalla tulopoliittisella sopimuskierroksella voitaisi sopia, että työntekijä saa jäädä palkallisesti kotiin nukkumaan, jos siltä tuntuu? Tai edes puolikkaalla palkalla?

Vessani sokeritoukkapopulaatio on syksyn tullen taas näyttänyt lisääntyvän. Tai sitten ne entiset viipottajat ovat tulleet lihavimmiksi ja rohkeimmiksi. Mistä se kaikki pöly huussiin kertyy? Suljettu tila, jossa kuitenkin vietän melko olemattoman osan päivittäisestä elämästäni. Kun toukat kerran ovat varanneet mukavuuslaitokseni elintilakseen, saisivat vuokrana pitää paikat puhtaana. Mutta ne ruojat vain laiskottelevat. Kohta hermostun niihin ja alan taas suorittamaan merkittävää tappamista. Käyn ensin pitämässä niille puhuttelun, katsotaan mitä tapahtuu.

Etuikkuna

Auton etuikkunan putsaaminen sisäpuolelta on operaatio, jota en onnistu koskaan tekemään oikein. Kun huiskin sitä kostealla rätillä, lika vain leviää epätasaisemmiksi kerroksiksi katsekorkeudelle. Jos spruuttaan siihen puhdistusainetta, neste valuu lähinnä housuilleni, jotka näyttävät sen jälkeen siltä kuin olisin menettänyt rakkoni hallinnan. Kojelautakin tahriintuu tahmeaksi keräämään lisää likaa. Loputonta läträämistä ja kuivaamista. Varjossa putsaten hinkkausoperaation onnistumista voi vain arvailla. Teen asian ihan miten tahansa, lopputuloksena on aina entistäkin himmeämpi likakerros, jonka läpi ei näe vasta-auringossa lainkaan. Ahdistaa. Onneksi syksyllä sataa vettä.

Kaupungilla vaaleanpunaisia tavaroita kaupittelevan pikkuliikkeen hyvärunkoinen myyjätär kyykki ja pyllisteli lantiofarkuissaan asetellessaan tavaroita hyllyihin. Työn touhussa farkut valuivat aivan liian alas, samoin valui katseeni. Ei pikkuhousuja. Teki sen varmasti tahallaan, mokoma.

Spoilausta

Kun en unta saanut, päätin nukuttaa itseni katsomalla Armageddonin. Mahtipontinen koko maailmaa syleilevä kertomus siitä kun joukko sympaattisesti renttuja amerikkalaisia pelastaa Telluksen ison kiven tömähtämiseltä maahan. Pateettista musiikkia, miehekkäitä vitsejä, kielletty romanssi, paljon räjähdyksiä. Jopa Bruce Williskin tirauttaa kyyneleen. Onnellisessa lopussa lapsukaiset kirmaavat slummissa, röttelön seinällä hymyilee John F. Kennedyn kuva. Suomikin mainitaan alussa. Siinä välissä pienemmät kivet ehtivät murskata Pariisin ja Shanghain. Miksi ne meteorit muuten löytävät leffoissa tiensä juuri suurkaupunkien kohdalle. Mitä muuta elokuvalta voisi enää vaatia?

Raina oli yksinkertaisesti armotonta ja unettavan tylsää paskaa. Ben Affleck on universumin harmain sankarinäyttelijä, enkä ymmärrä mitä ihmettä kansa Liv Tylerissa näkee, omituisessa naisessa on seksiä vähemmän kuin Siiri Angerkoskessa. Ei sillä, että Siiristä näkisin märkiä unia, vaikka persoonallinen roolinäyttelijä olikin. Kuitenkaan en onnistunut nukahtamaan kesken rainan. Ahdistaa.

Lehden kunnallisvaalikone on löytänyt minulle ehdokkaan, jota aion äänestää. Minua lähimpänä on SUURI CTHULHU!

Perkele

Se on saatanasta kun eksyy. Vesisateessa. Ahdistaa.