Levollista unta

Omituista unta. Olin siinä jossain puolitutussa paikassa missä en olisi saanut olla, ja jouduin yllättäen menemään sängyn alle piiloon. Rakennelma oli aika outo, sillä jostain syystä sinne piti mennä yöpöydän alakaapin kautta, josta oli kolo sängyn alle. Sinne pääsi vain hankalasti jalat edellä pujottelemalla. Nukahdin pehmeän pimeyden mukavaan koloon, unen logiikalla tyyny ja peitekin löytyivät. Uni, jossa nukkuu, ei koskaan voi olla kovin huonoa. Ja minä nukuin siinä unessa hyvin ja levollisesti. Hyvä, että edes unessa.

Rasittava vaalikuhina leviää kaikkialle kulovalkean tavoin. Vähemmän poliittista ihmistä kohta ahdistaa, kun kadun kulmilla hymyilee itseään kaupittelemassa ehdokas jos toinenkin. Minä taidan jättää taas äänestämättä, kun noita puolueita karsastan. Tasapuolisesti ihan jokaista. Jos kävisin tipauttamassa lipukkeen esimerkiksi jonkun Blogistanin asukkaan hyväksi, ääneni saisi henkilön sijasta kuitenkin puolue, ja sieltä joku inhoamani paskiainen pääsisi valtuustoon. Soimaisin siitä itseäni ja tuntisin syyllisyyttä sen hölmön vaalivoitosta. Minä en pidä tästä vaalitavasta.

Kun muutkin ovat Ugusta kehuskelleet, niin kyllä sitten minäkin. Tarina Terkkiksestä solahti allekirjoittaneen tajuntaan kuin rasva maksaan. Lisää tuollaisia juttuja, kiitos!

Ruuhka-aika

Bussi sattui olemaan harvinaisen täynnä porukkaa, seisomapaikkojenkin kanssa oli tiukkaa. Äideillä ei ollut mitään asiaa ahdettuun dösään lastenvaunujensa kanssa, jossa oltiin kuin herneet rokassa. Viereinen deeku haisikin viikon kattilassa lojuneelle hernekeitolle. Kuitenkin linja-autossa oli kaksi vapaata istumapaikkaakin. Toisen paikan vei pienen pieni käsilaukku, toinen kiilsi tyhjyyttään. Minä en jumalauta ymmärrä noita keskiäkäisiä mammoja, jotka luulevat omistavansa koko Euroopan ja tympeinä jättävät ikkunapaikan tyhjäksi katsoen nyrpeästi niska jäykkänä eteenpäin. Ahdistaa. Jos ne paikat eivät siinä ruuhkassa olisi olleet niin hankalan pujottelun päässä, olisi ihan periaatteesta mennyt kysymään "olisiko tässä mahdollisesti tilaa".

Kuskin jarrujalka olisi kaivannut hieman hienosäätöä, pysähtymiset olivat töksähteleviä. Pari humalaisempaa kaveria alkoi jo hermostua ja huomauttelemaan kuskille. "Pitääkö täällä käyttää kypärää, perkele!" "Minun verorahoillani tätäkin autoa ajetaan!" Örisevä kaveri näytti siltä, että on ennemminkin saavana osapuolena tässä yhteiskunnassa, eli minä maksan senkin dokaamiset. Siistiä.

NO EXT4RA COST!

Vaikiaa, niin kovin vaikiaa. Olen yrittänyt väsäillä lämpimikseni kotisivuja yhdelle pikkufirmalle. Seminörtti tietenkin sylkäisee halveksuen taulukoiden suuntaan ja päättää vääntää muotoilun kasaan tyylitiedostoilla. Kiroilee ulkoasun erilaisuutta IE:ssä ja Firefoxissa, lopulta kuitenkin saa kursittua näytölle suunnilleen ajattelemansa leiskan. On lähes tyytyväinen siihen. Sitten havaitsee tekeleen olevan kelvoton 800x600-resoluutiolla, vanhoille näytöille päkerrettävä siis oma ulkoasu. Ahdistaa. Vieläkin murhetta riittää, Tulikettu sukulaisineen kiukuttelee. Sivuvalikot läpsähtävät ensimmäisellä latauksella yläosan logon päälle, ja vasta reloadin jälkeen tajuavat tipahtaa omille kauniille paikoilleen. Voisiko joku nörtimpi kertoa mitä teen väärin tai opastaa tavan suorittaa skriptissä yhden kerran reaload, josta validaattori ei herjaisi?

Sama pettäjävaimo Jennifer on lähestynyt Mikkistä kuin minuakin. Jos Jennifer ei sattuisi kelpaamaan, joku tarjoaa sähköpostitse tilalle "really fat ladies". Veitikkani tulee heilumaan rautakankena, kunhan ensin napsin minulle kaupiteltua superviagraa. Sitä ennen pippelini on toisilla pillereillä saanut kolme tuumaa lisää pituutta, sehän on siis triplannut kokonsa! Kaikki tämä tietenkin maksaa jonkun verran, mutta onneksi minulle ojennetaan mailina myös halpaa rahaa, jota voin tuhlata myös tarjottuihin hammaslääkäripalveluihin suuren veden tuolla puolen. Kaiken tämän paskan lähettäminen täytyy kannattaa, ei kai niitä muuten tulvisi noin sadan postin viikkovauhdilla. Isosta massasta löytyy aina joku sinisilmäinen ääliö.

Mallashälytin

Saunominen sopivassa porukassa on rentouttavaa sosiaalista toimintaa. Rattoisan kosteat löylyt, kylmää olutta ja oivaa purtavaa. Välillä vilvoittelua ja takaisin lauteille. Kerrostaloversio ei tietenkään vedä vertoja kunnon mökkisaunalle, mutta menettelee paremman puutteessa. Loraus olutta löylykauhalliseen antaa mukavan maltaisen tuoksun ilmaan. Tässäkään tapauksessa ei kannata innostua liikaa. Allekirjoittanuthan on tunnettu oluen väärinkäyttäjä ja sai älyväläyksen kaataa lämmenneen pullon pohjalliset sellaisenaan suoraan kiukaalle. Aromit olivat kiitettävät ja mukana kiitti hetken päästä myös palohälytin. Härveli oli tulkinnut oluen vakavaksi savuriskiksi ja kiljui kuin viimeistä päivää. Jokainen sekunti hälyttimen karjumista tuntui piinallisen pitkältä, kunnes saunasta haetulta jakkaralta kurottaen hälyttimestä sai otteen. Sammutus tapahtui perinteisesti paiskaamalla koje lattiaan. Suosioni kasvoi jälleen uusiin lukemiin. Ahdisti.

Koko viime viikon illat vierähtivät niin työn merkeissä, että Blogistanin kujien seurailu jäi lähes olemattomaksi. Nyt havaitsin sieltä löytyvän blogien Hytöseksi ja Lehtolaksi pyrkyröivää hämärää länkytystä, jossa suhtaudutaan huolestuneesti ahdistukseeni. Ystävällisesti Mikko ojentaa minulle blogissaan linkin ja puhelinnumeron, apu on vain puhelinsoiton päässä. Mikko, Mikko! Oletko sinä Mikko ajatellut lainkaan, kuinka väkivaltaiseksi voin revetä, jos Timon näköinen mies alkaisi paapomaan päätäni? Mikko, oletko sä silloin valmis jakamaan vastuun kanssani Timon perheen henkilökohtaisen kokemusprosessin raunioitumisesta? Ei Mikko, ei. Minä valitsen toisen tien, ja sinä Mikko olet siihen syyllinen. Minä menen henkiseen valmennukseen.

Pimeyden ytimessä

Olen niin tottunut taloni hissittömyyteen, ettei se normaalisti harmita ollenkaan. Syksyisin ja talvisin ainoa liikuntani oikeastaan on kotiportaiden kipuaminen muutaman kerran päivässä, ei siinä pienemmillä kannettavilla ehdi edes hengästyä. Eilen minuutiksi muutamaksi kuitenkin juolahti mieleen, että hissi olisi kuitenkin ihan hyvä olla olemassa, ainakin pimeän saavutettua lähitienoon.

Illalla juuri ennen yhdeksää kipaisin nopeasti kivijalan kaupassa ostamassa kaikkea pientä, jotka päätin luontoystävällisesti (lue saitana) kantaa sylissä kotiin. Kun kotirapuissa olin päässyt sopivasti puoleen väliin, sammuivat käytävältä valot. Keskellä mustuutta seisoin sylissäni six pack, jugurtteja ja tomaatteja. Tukea ei voinut ottaa mistään, umpipimeydessä varovasti askel askeleelta ylös hapuillessa alkoi ahdistaa. Ei ollut edes muistikuvaa koska rappuset päättyvät, mietin jo tulevaa siivousurakkaa jossa putsaan olutta ja jurttia rappusilta. Kun lopultakin pääsin tasaiselle, joka sekin tuli vastaan yllättäen, en tietenkään löytänyt valokatkaisijaa. Hiiviskelin aikani pitkin seiniä, kunnes nappi löytyi ja painoin olkapäällä valaistuksen takaisin käytävään. Taas uskalsi hengittää.

Seuraavalla kerralla ostan muovipussin. Maksoi mitä maksoi.

Ken kuoppia kaivaa

Ihmettelyni ei koskaan lakkaa. Duunimatkallani on taas tie revitty auki kolmelta eri kohdalta, joista kaksi oli juuri kesän aikana asvaltoitu. Rapistuneimmat paikat irtoavat hampaista työmaan ohi ajaessa. Ahdistaa. Minä en suostu uskomaan, että olisi niin vaikeaa ottaa etukäteen selville, jos vaikka joku toinenkin taho haluaisi hypätä päkertämään siihen kuoppaan, joka ihmisten kiusaksi on kaivettu. Eikö tuohon voisi kehittää lakipykälän, joka velvoittaisi kuopan kaivajaa kyselemään sopivilta instansseilta ja naapuritaloilta, onko niillä mahdollisesti tarvetta koputtaa putkia siinä kohtaa. Sen jälkeen kun monttu on taputettu umpeen, kohtaan tulisi laittaa kahden vuoden kaivuukielto suurin rapsuin.

Marketissa vastaan lyllersi vaivalloisesti mies, jonka vaatetus oli nähnyt jo parhaat päiväunensa. Housuilla oli istuttu muuallakin kuin ruokapöydässä ja kulahtaneesta paidasta taas oli luettavissa parin edellisen viikon ruokalista. Paita sinänsä oli niin supercool, että välittömästi heräsi halu omistaa vastaava rätti, tosin puhtaana versiona. Se oli punainen, logona Esso Snack & Shop.

Aisaa

Vettä tulee kuin aisaa, sanotaan. Miestä kutsutaan aisankannattajaksi, jos joku ylemmän tason henkilö käy kiksauttamassa omaa vaimoa. Suomalaiset turistit naureskelevat härskejä vitsejä respalle kertoen, kun vierailevat Aisa-hotellissa Pärnussa. Tosin kyllä tuo hotellin kotisivukin muutamat naurut irrottaa. Rankkasade on tästä päätellen seksuaalinen kokemus, toissa yönä pystyin aivan hyvin kuvittelemaan sateen yrittävän raiskata makuuhuoneen ikkunaani, joka pani äänekkäästi hanttiin. Huolestuneena katsoin eilen illalla ikkunoiden vanhoja puisia pokia. Puoliksi mädäntyneiltä näyttivät, saumoitus lohkeillut osittain pois. Luultavasti ikkuna tulee vielä joskus tippumaan jonkun ohikulkijan päälle, joka sen myös varmasti ansaitsee. Kallis remontti tulossa lähiaikoina. Ahdistaa.

Onneksi Etelämantereen jää sulaa nopeasti. Taloni tulee vajoamaan mereen, ja sen kunnostamisesta ei tarvitse enää murheutua. Sitten on rauha mahassa.

Paha päivä

Perun puheeni syksyn autuudesta. Kun sade piiskaa ikkunaan läpi yön, heikentyneesti nukkuvaa ahdistaa. Matkalla duunin parkkipaikalta sisätiloihin ehti jo saada uitetun kissan fiiliksen aamun iloksi. Työpöydän ääressä totean kompuutterin jumiuttaneen itsensä huolella ilman ulkopuolista apua. Sokeri on loppu, seisseen jähmeisen kahvin joutuu juomaan raakana. Vessassa joku on jättänyt kiehtovat ruskeat sentin paksuiset jarrujäljet pönttöön. Voiko ihanammin aamun enää alkaa?

Iltalehti kertoi ehkäisylaastareiden käytön tappaneen jenkeissä 17 naista veritulppiin, sydänkohtauksiin ja halvauksiin. Olisiko tuotteen testaus jäänyt vähän vaiheeseen? Seuraava kuolleen tytön isoäidin kommentti on silti outo. "Lapsenlapseni oli erinomainen oppilas. Hän vain piti laastaria suojautuakseen raskaaksi tulemiselta, suree Zakiyan isoäiti Roberta Alloway." Pitäisikö tämä nyt tulkita siten, että oletusarvoisesti vain huonot ja paheelliset oppilaat käyttävät ehkäisyä? Hömpppäsivulla kerrotaan samassa uutisessa Tanskan prinssiin vokotelleen vieraita naisia ja epäillään kuninkaallisen olevan poikiin päin kallellaan. Ihan kuin tuossa jutussa olisi nyt pieni ristiriita.

Miten minä tuhlasin ruokatunnin loppua silloin kun ei ollut vielä netissä Iltalehteä? 20 kysymystä muuten menivät päin peräpukamia.

Rakkaus tai kuolema

Viikonloppuna tein viileästi henkistä tasapainoa koettelevan, äärimmäistä rohkeutta vaativan rautahermoisen suorituksen. Astelin melko vakain askelin lähiöbaariin. Baariin, jossa kanta-asiakkaana oli vain pitkän linjan ammattilaisia. Baariin, jossa oli karaoke. Ja jossa kukaan, karaoke-emäntä mukaan lukien, ei osannut laulaa edes sen vertaa kuin Matti Nykänen. Savu oli niin sankka, että vieläkin pinttynyt tupakanhaju kärventää sieraimiani. Kun sammumisen rajoilla horjuva turpeanaamainen mies ölisi Säkkijärven polkkaa pitäen seinää samalla pystyssä, alkoi ahdistaa. Junttura pystyi hoilaamaan ainoastaan sanan "polkka".

Baarin "kaunotar" oli innokkain laulaja. Ote mikrofonista oli aivan yhtä cool kuin oikeilla tangokuninkaallisilla, laulutaidossa lievää suurempia puutteita. Osittain laulantaa saattoi haitata muutama puuttuva hammas, kasvot sinänsä olivat ihan kelvolliset. Viinan turvotus ei vielä näkynyt. Viereisessä pöydässä istui hiljaa pelottavan näköinen karpaasi, joka oli kuin karannut Once Were Warriors-leffan kapakasta. Selvästi Jake Heken kadonnut ilkeämpi velipuoli. Tuolle jätkälle minä en tule vittuilemaan, henkiriepuni on ehkä sekundaerää, mutta silti ainoani. Jaken velipuolen kaveri on nenän mallista päätellen matsannut useammankin kerran, eikä aina voittanut.

Viereeni istahti mökeltämään leppoisa veikko, jonka puheesta en tahtonut saada millään selvää. Hiljalleen ymmärsin kaverin olevan metsuri, jolla on tuhansia naisia ja halu laulaa karaokea. Lasit ovat vain jääneet kotiin, joten pyysi minua etsimään listalta kappaleen Valtatie 66. Minähän etsin. Poistun paikalta ennen metsurin lauluvuoroa. Lavalle jäi esiintymään kiihkeästi eläytyvä mies laulaen Volga, Volga, rakkaus tai kuolema... Jostain syystä siitä kappaleesta tuli mieleeni Iron Maidenin The Trooper.

Kaikesta huolimatta, nuo ihmiset vaikuttivat onnellisilta ja nauttivat vilpittömästi olostaan baarissa, henki oli selvästi "kaveria ei jätetä". Kelavetoisia sossun asiakkaita varmaankin, mutta kuitenkin mukana elämässä. Ehkä rappiolla on sittenkin hyvä olla.

On niin pimeää

Minä pidän syksystä. Tarkennetusti sanoen syysilloista, silloin on mukava kävellä kiireettä vajaasti valaistuilla kaduilla. Iltatuuli hivelee mukavasti kasvoja, katuvalot saavat märän asvaltin kiiltämään aistikkaasti. Juottolat näyttävät viettelevimmiltä ja tiskiltä tilattu olut muuttuu tummemmaksi. Suussa viipyilevä maku on aromikas, pehmeä. Jostain merkillisestä syystä tupakansavukin häiritsee vähemmän. Kotona on tilaisuus sytyttää kynttilät palamaan ja kuunnella puolipimeydessä rauhoittavaa musiikkia, Billie Holiday sopii synkkyydessään hyvin. Pölypallerot katoavat armeliaasti varjoihin ja lasillinen punaviiniä lämmittää mieltä mukavasti. Television voi jättää suljettuna nököttämään nurkkaansa, yömyssyksi voi avata hyvä kirjan. Ehkä aloitankin sadannen kerran lukemaan Raymond Chandlerin Pitkät Jäähyväiset. "Kun ensimmäisen kerran näin Terry Lennoxin, hän istui juopuneena The Dancersin terassin edustalla seisovassa Rolls-Royce Silver Wraithissa." On minulla se vanhempikin suomennos.

Jos oikein kiirettä pidätte, voitte ehtiä viimeisellä hetkellä ihmelapsi-Mertenin kävijäksi numero 100 000, vielä on muutama kymmenen kävijää uuvuksissa. Huikeasti on Merteniä luettu, oikein ahdistaa. Allekirjoittaneella tuo haamuraja rikkoontuu nykyvauhdilla vasta ensi vuonna. Alkuperäistä laskuria ei enää ole, joten virallista juhlapäivääkään ei viitsi tulevasta rikkoontumisesta pitää.

Hirvitys

Pelvoittavaa. Tien päällä peltilehmäni edestä kapusi tielle kolmen hirven jengi keskellä kirkasta päivää. Kohteliaasti ylittivät tien peltoaukean kohdalla, joten elukat näki kyllä hyvin riittävän pitkän matkan päästä. Yöllä olisin todennäköisesti humauttanut päin ja päässyt tuijottamaan jättimäistä veristä turpaa sylissäni. Tosin massiivinen sarvi olisi todennäköisesti lävistänyt silmäni, joten tuntisin vain kipua ja kuulisin hirven kuolinkoristuksen. Tai sitten olisin jo itsekin teuraana. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. En taida autoilla maanteillä pimeällä vähään aikaan. Hirvistä varoittavia merkkejä on lähes turha tuijottaa, koska yleensä niitä kolmioita on niin tiheään, että niihin turtuu.

Kelasin uudet blogit sinnikkäästi läpi. Massa oli niin valtava, että uutuudella oli muutama sekunti aikaa herättää mielenkiintoni. Jo harhauttavalla nimivalinnallaan Panuseni onnistui herättämään huomion, jututkin olivat viehkoja. Sediksen elokuvablogin ruksasin edes käymättä siellä, ja annetaan Image is nothing-blogillekin mahdollisuus. Tuosta joukosta löytynee muutakin ruksattavaa, silloin pitää pamausta siivota toisesta päästä, paisuu muuten kuin pullataikina.

Väsyttää

Ihan turhaan valvoin, ahdistaa. Ei ollut leijonista tekemään yllätystä, vaikka mahdollisuutta ihan räpylällä tarjottiin. Juuri siinä tärkeimmässä pelissä Kipru meni ja imaisi kiekon sisään. Aina ei voi onnistua, mutta olisi se ollut paljon mukavampaa jos olisi kopannut kiekot nimen omaan tässä matsissa. Tämän turnauksen jälkeen ei kenenkään tarvitse ihmetellä miksi Selänne on tippunut NHL:ssä jarrukentän hyökkääjäksi. Ihan kiva että taklaa ja vääntää, maalitykin pääasiallinen tehtävä on kuitenkin tehdä maaleja. Ehkä silti Tuomo Ruudun maalin takia kannatti valvoa, oli se niin nätti. Silmä lepäsi.

Selailin matsia odotellessa Ilta-Sanomien kiekkoliitettä. Sisältä löytyi juttu kiekkoilijoiden vaimoista, jossa yritettiin todistella naisten olevan aivan tavallisia tunnollisia kodinhoitajia. Mitä nyt joskus Visa vingahtelee. Juttu oli vitsikkäästi kuvitettu pelkissä rintsikoissa Jokerien pelipaitaa silittävällä iloisesti hymyilevällä blondilla. Epäuskoisena katsoin kuvan sivussa olevaa pientä tekstiä. "Mallin asut: Funky Lady. Mallin päällä: AUDABE BAHIA (liivi 59,90 €, string-housut 39,90 €, sukkanauhaliivi 57,90 €). Meikkaus Tahiti. Kuvauspaikka Hartwall Areena." Tämä on tietenkin se informaatio, jonka jokainen kiekkoliitteen ostanut halusi tietää. Kautta munasuojien, jotain rajaa!

Poltergeist

Ylleni, housuihini katsoen ehkä allenikin, on ilmiselvästi langetettu synkkä kirous. Asuntoni alla on luultavasti ollut ennen intiaanien hautausmaa. Eilen olin aivan varma että asunnossani riehuu poltergeist tai pari. Kun avasin oluttölkin, joka oli kaksi päivää viilentynyt ja rauhoittunut jääkaapin pimeyksissä, se räjäytti iloisesti puolet sisällöstään vaahtona käsilleni, pöydälle, matolle, lattialle. Ahdisti. Keittiöni tuoksu on nyt nihkeä ja maltainen, hieman eltaantunut. Keittiön kattovalo lisäksi vilkkui toisinaan epäilyttävästi. Lopetettuaan raivoilun köksässäni poltergeist siirtyi kolisuttamaan sietämättömästi huussini ovea ja ravistamaan kukistani lehtiä lattialle kuin tyhjästä ilmestyneiden pölypalleroiden päälle.

Ensi yöstä tulee tuskaa, kun pitäisi väkisin valvoa ja katsoa kun Suomi ottaa turpaan kanukeilta. Kumpi olisi parempi taktiikka, ottaa välillä kolmen tunnin torkut vai yrittää sitkeästi valvoa matsin alkamiseen saakka? Jos valvon, nukahdan luultavasta vartin ennen kiekon tipahtamista jäähän. Nukkuessa taas sammutan kiljuvan herätyskellon ja käännän unisena kylkeä nukahtaen uudelleen. Vaikiaa on, kovin vaikiaa.

Joutilas sukupuoli

Viikonloppu meni horroksessa, huomasin vasta tänään aamulla laiskotelleeni koko eilisen päivän pelkkä aamutakki päällä. Verhoja avasin sen verran, että pystyin toteamaan ulkoilun sille päivälle turhaksi. Oikeastaan on aika rentouttavaa viettää kokonainen kellonympärys vain olemalla olemassa. Olutta on jääkaapissa ja pitsaa pakastimessa juuri tällaisia päiviä varten, hyllystä löytyy DVD-levyjä. Hengittämisen jälkeen röyhtäily on vaativin toimenpide. Miehen elämää.

Oikein tekivät bussikuskit kun menivät lakkoon. Joukkoliikenteen täytyy pysyä kunnallisena tai valtiollisena, yhtiöittäminen on aina askel huonompaan suuntaan. Nähtiinhän se jo Englannissa miten toimimattomaksi junat muuttuivat kun ne yksityistettiin. Turha on valtuutettujen vakuuttaa, että pelko työpaikkojen menemisestä on tarpeetonta. Bussikuskina sanoisin, että ahdistaa.

Meteli seis.

Joskus kesällä Act!One-komediasarjassa oli sketsi miehestä, joka päristeli keskellä yötä ruohonleikkurilla kuulosuojaimet päässä, kostonhimoaan jupisten. Naapurit ihmettelivät aamutakki päällä. Niin ihmettelin tänään minäkin, tosin munasillani, kun puoli seitsemältä alkoi kuulua ruohonleikkurin pörinää. Tien toisen puolen pientä nurmiplänttiä ajeltiin traktorimallisella leikkurilla sileäksi, vehje ei kunnolla mahtunut edes kääntymään alueella. Kuskilla tietenkin oli kuulosuojaimet, täytyyhän tuollaisessa melussa ollakin. Minulla ei ollut, joten ahdisti. Sitä olematonta palstaa heppuli onnistui silppuamaan lähes kolme varttia, kunnes metelipelistä kuului valtava rääkäisy. Oi onnea, se ajoi kiveen tai johonkin ja hajoitti koko vehkeen. Taas oli rauha maassa. Maailmassa on sittenkin olemassa oikeudenmukaisuutta.

Ahdistavaan kalsariongelmaani on löytynyt pätevä ratkaisu. Miksi ostaa uusia kalliita kalsonkeja tilalle, kun vanhatkin voi paikata. Netistä löytyi tähänkin pulmaan apu, laitan hetikohta tilauksen menemään ja hommaan Men's Underwear Repair Kitin. Erityisesti tuo underwear white-out-purkki kuulostaa hienolta keksinnöltä, pinttyneen värin saa taas uudestaan hohtavan valkoiseksi. Tosi fiksua!

Mutta sehän on Renny!

Ihanko oikeasti kaikki homot heiluttelevat käsiään, sössöttävät ja käyttäytyvät kuin kikattavat tytöt? Eilisen Sillä silmällä-ohjelman puppelit taisivat tahallaan vetäistä hieman yli korostaakseen stereotypioita neitimäisine liikehtimisineen. Muokattavana ollut heteroheppu selvästi viihtyi vanhassa kuosissaan ja luukussaan, mitä turhia siis mukavasta olotilasta luopumaan? Stailattu kaveri näytti aivan Renny Harlinilta ennen ja jälkeen tukanleikkauksen, onkohan meidän Lauri käyttänyt Fab Five -viisikkoa stylistinään?

Olen kohta vaipumassa vararikon partaalle, kalsareinani tylsästi käyttämien Sloggien laatu on huonontunut. Ennen niillä kesti monta vuotta kulua puhki, nyt joudun harva se kuukausi kalliisti täydentämään varastojani, ahdistaa. Pitkät kalsarit tulevat nykyisellä käyttötiheydellä säilymään timmissä kunnossa uuden jääkauden alkamiseen asti. Toisaalta on tunnustettu tosiasia, että reikäisillä kalsareilla käy parempi flaksi. Taidan siis edelleen säilöä riekaleisimmat tapaukset, jos sitä vaikka eksyisi radalle.

Blogihiljaisuus

Tämä päivä on vaikuttanut jotenkin omituiselta, aivan kuin jotain puuttuisi. Nyt tajusin kaikkien Blogspot-blogien pysyneen koko päivän päivittämättöminä, jotain jossain on syvällisesti nurin. Huolestuttavaa, minähän kirjoitan Bloggerilla, tosin omalle sivulleni. Koskakohan tämäkin mahdollisuus kuoleentuu? Juuttuuko tämä postaus tiedottomaan verkkoon? Pitääkö kohta ruinata turvapaikka vakaammasta ympäristöstä? Ahdistaa.

Succeed With Women

Olenkohan minä soittanut liikaa Erkki Junkkarista, steppaillut parketillani raivoisasti vai mikä mättää? Näytänkö julmalta raiskurilta? Eilen yhdeksän jälkeen saavuin talon pihalle kymmenkunta metriä naapurin perässä, joka oli avaamassa jo lukittua ulko-ovea. Oletin tietenkin pääseväni samalla avauksella sisälle, vaan turha luulo. Tämä naapuri, joka näki minun tulevan ja vielä tunnisti naamankin, veti oven nenäni edestä kiinni varmistaen, etten taatusti pääse rappuihin samaan aikaan. Iloisena tämä perheenäiti lähtee kipuamaan ylös tyytyväisenä päivän hyvästä työstään. Kiusa se pienikin kiusa. Ahdistaa. Muistuttakaa, etten tervehdi sitä enää rappukäytävässä.

Ei ole sinkkumiehillä helppoa. Nainen pitäisi saada, mutta kun se toinen sukupuoli on niin kovin kranttu. Pitäisi olla komea, rikas ja vielä supliikkimiehiä. Ei ole helppoa, ei. Pientä toivoa kuitenkin on luvassa, jos Don Diebelin näköinen mies saa niin paljon piparia, että on pätevöitynyt neuvomaan hommassa muitakin, on kenellä tahansa mahdollisuus. Don-poika ei tosissaan taida itsekään uskoa vinkkiensä laadukkuuteen, koska opastaa myös miten kirjoittaa kirje aasialaiselle naiselle. "A word about photos. Send one with your first letter if you feel you are good-looking. If you're not that attractive, maybe it would be better to send one later. Be sure and send the best photo that you can. Send one with a happy smile on your face. This makes the best impression." Ja eikun kirjoittamaan! Kuvahan minulla on jo valmiiina!

Rauhanvastustajat ammutaan

Israelilaiset ja palestiinalaiset leikkivät kovin iloisesti hippaa, vuoroviikoin tapetaan kourallinen ihmisiä. Luulisi juutalaisten jo tajunneen, että palestiinalaiset eivät tykkää asua keskitysleirillä ja palestiinalaisten oivaltaneen, että jokaisesta kunniakkaasta itsemurhaiskusta nousee helikopteri maha täynnä ohjuksia ilmaan. Kai niillä on sitten niin suuri ylikansoitusongelma tai vesipula, että sitä pitää hippaleikillä ratkaista. Kovin on vain hidasta ja tehotonta, Linkolan lanseeraamaa merkittävää tappamista on opittu harrastamaan paljon paremmin Afrikassa ja rakkaassa naapurimaassamme. Kiukulla vaan naapuriheimon kimppuun, kyllä se siitä. Raiskataan siinä sivussa naapurin kissakin, jos näyttää vääräuskoiselta. Voisiko jotenkin päästä vielä jälkisivariin? Ahdistaa.

Shinen kiroamat vesikatkot katkeroittavat meikäläistäkin. Vanhassa talossa joudutaan kai laittamaan vedet poikki koko rakennuksesta, jos yhdessä huoneistossa tehdään kylppäri- tai keittiöremonttia. Mutta se kun auttaa niin helvetisti kun lehden aamulla ovelta nostaessaan näkee sen päällä lapun, että vedet on katkaistu tunti sitten. Tuollaisesta kusipäisyydestä täytyisi rangaista. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönyt remontoija pitäisi velvoittaa raahaamaan jokaiseen asuntoon saavillinen vettä, josta puolet lämmintä. Oppisi laittamaan niitä varoituksia ajoissa seinille ja postiluukusta. Perkele.

Joko se loppui?

Eilen nautin todennäköisesti vuoden viimeisen terassikahvin, tuskin lämmintä viikonloppua enää tälle vuodelle tulee. Olin lähes ainoa heppu, joka oli eksynyt paikalle ryystämään kahvia ilman jälkikasvua ja taisteluvaunuja. Ehkä käsitystäni rasittavista toukista pitää hieman lieventää, aamu-uniset kersiöt käyttäytyivät yllättävän rauhallisesti. Enemmän ahdisti kuivunut pulla, sunnuntaiksi ei ilmeisesti vaivauduta leipomaan uusia känttyjä. Yksi taaperoista sai ihmetellä maailmaa varsin vapaasti, ja oli jo matkalla pidemmälle tutkimusmatkalle kunnes tuli äiskältä käsky tulla takaisin. Ja Tuomas tuli, oikaisten ruusupensaan läpi. Se rauhallisesta aamukahvista iltapäivällä. Taas ahdisti.

Titanic on edelleen näkemättä, vaikka taas sunnuntaina kovasti yritin. Äärimmäisellä sitkeydellä pystyin keskittymään rainaan kolmisen varttia, sitten luovutin. Se nyt vaan on niin tylsä leffa. Postimies-Kevin ei silti ole löytänyt vielä voittajaansa kilpailussa maailmankaikkeuden unettavimman elokuvan tittelistä.

Inventaario

Oli aika tehdä syksyn ensimmäinen inventaario jääkaapissa. Näkymä oli lohduton. Pohjille asti en uskaltanut kaappia edes tutkia. Pois lähti monta avattua makkarapakettia, mädäntynyttä kurkkua, viiliksi muuttunutta maitoa. Jäätee oli avattu ennen lomiani, joten heitin senkin pöntöstä alas. Neste muistutti väriltään niin paljon väkevää virtsaa, että en taida vähään aikaan poimia kaupan hyllystä toista samanlaista matkaan. Ehkä sitten ensi kesänä. Samaa ikäluokkaa olevaa maitopurkkia en uskaltanut edes avata. Laitoin sisäkkäin neljä eri muovipussia saadakseni mahdollisimman vesitiiviin pakkauksen kaikelle valuvalle, jotka heitin sellaisenaan roskiin. Koko pakkaus umpeen solmien vielä jokainen pussi erikseen kiinni. Jostain leijailee vielä epämääräinen tuoksu. Ahdistaa.

Suuressa maailmassa omituiset ihmiset ovat valmiita tekemään ällöttäviä asioita päästäkseen julkisuuteen. Tämä maitoa silmästään ruiskiva mies kuuluu niihin etovimpiin tapauksiin, mutta pääsipähän julkimoksi. Don't try this at home!

Onnea uudelle blogille!

Uskon Kallioblogin saavan tuulta allensa, onhan se kuitenkin blogistien ydinpaikka. Vetäjäryhmä näyttää ainakin lupaavalta. Riittävän iso porukka, silloin ei niin helposti ala ahdistaa. Näitä voisi kehitellä enemmänkin, Tumppu voisi kasata Hervantablogin ja Anssi Turkublogin.

Lisää ääniä

Zombie tässä taas painelemassa horroksessa näppäimistön nappuloita, uneton yö takana. Rappukäytävän palovaroitin piti iloisella epäsäännöllisellä kirkumisellaan huolta asukkaiden virkeystilasta, kunnes joku lopulta kävi hakemassa tikapuut ja nousi repimään loppumaisillaan olevan patterin pellolle hälyttimestä. Onko tässä talossa ollut normaalia tyhmempi tyyppi valitsemassa hälytintä vai eikö niistä muka löydy versiota, joka kestäisi useamman vuoden samalla paristolla? Tai edes useamman kuukauden. Kun tottuu hälyttimen karjuvan omia aikojaan, ei todellisen hädän hetkellä enää usko vempeleen hälytykseen. Loppuyöstä se rakastamani varashälytin aloitti oman konserttinsa. Joku kaunis yö teen sille rakkineelle Simo Rantalaiset. Perkele. Ahdistaa.

Blogistan on blogien päivitysajoista päätellen täynnä yökukkujia. Mitä amfetamiinia te oikein nappaatte naamaanne, että pystytte nousemaan aamulla virkeänä duuniin? Viime yönäkin Sedis ja Ainailona surffailivat keskellä yötä kommentoimassa Kysyn Vaanille, joka lisäksi oli hereillä vastaamassa. Tai ehkä se olikin vain editori. Ihmeellisiä yön lapsia joka tapauksessa. Tämäkin juttu muuten todistaa, että blogeissakin kaikki huonoimmat jutut ilmestyvät aina torstaisin.

Eilisessä koirajutussaan Mea epäili nähneensä bloggaajan IRL. Minäkin näin tiistaina jo toisen kerran elämässäni ihan oikean bloggaajan lampsivan kaupungilla vastaan. Melkein nostin käteni pystyyn ja morjenstin, mutta sain hillittyä itseni. Minä olin se, jolla oli kassissa puolikas broileri, tuoremehua ja pari tölkkiä olutta. Ja joka tuijotti pitkään.

I hear voices

Kerrostalossa kuulee paljon pieniä taustaääniä, joihin on tottunut ja ne eivät oikeastaan häiritse elämää omassa pienessä kuutiossa. Heti aamulla äänihavainnoin naapuritytön olevan vessassa maalaamassa naamaa kuntoon samaan aikaan kun itse vääntäydyn aamutoimiin. Silloin lorotan vaistomaisesti pöntön emalia pitkin ettei naapuri häiriinny. Kun tulen suihkusta, kuulen ulko-oven läpi toisen naapurin yrittävän saada jälkikasvunsa kapuamaan rappuset alas ihan omin avuin. Astuessani pois kämpästäni korvaani kantautuu pari kerrosta alempaa rappukäytävän siivouksen kolinat.

Illalla kun saavun kotiin ja pompin rappusia ylös, haistan jonkun valmistavan kaaliruokaa ja toisen jotain hyvältä tuoksuvaa, joka saa veden kielelle. Joku kuuntelee Kari Tapiota. Imuroinnin ääniä. Kotona laitan parvekkeen oven auki tuuletusta varten, jolloin naapureiden maailmoja parantavat keskustelut kaikuvat asuntooni asti. Luukkuni ei tuuletu, koska mokomat polttavat topan tupakkaa siinä sivussa. Yöllä kun kömmin sänkyyn, kuulen alakerran naapurin vetävän verhot makuuhuoneensa ikkunan eteen. Pistän silmät kiinni ja kuulen vielä bussin kiihdyttävän viereisellä kadulla.

Pystyvätköhän naapuritkin päättelemään elämättömyyteni vain kuuntelemalla meluttomuuttani? Ahdistaa.