Kivijalassa

Herähdyin eilen viimeisillä minuuteilla jääkaappini tyhjyyteen. Vain Floraa ja pilaantunutta makkaraa. Mutta kun hätä on suurin, apukin on lähellä, eli korttelin kivijalkakauppaan. Rynnin vauhdilla rappuset alas ja ehdin viimeisenä asiakkaana kauppaan sisälle. Kassatädeistä tylyin sattui olemaan vuorossa, sain varsin tympääntyneitä katseita osakseni.

Kaupassa oli vain kolme asiakasta jäljellä itseni mukaan lukien. Kiidin nopeasti käytävän läpi ja minuutissa poimin tarpeeni koriin. Tällä kertaa en mennyt halpaan ja ostanut Karjalaa. Edelläni ollut mummo ei ollut viitsinyt vielä laittaa ostoksiaan hihnalle, vaan lepuutti niitä korissa hihnan päässä. Mummeli oli syventynyt iltapäivälehtiin ja havahtui vasta kassatädin rykäisyn jälkeen tyhjentämään ostoskoriaan. Yllättäen mamma huomasi vaikka mitä einestä uupuvan, ja ryntäili pitkin kauppaa hakemaan alennustuotteita. Kun tavarat olivat jo hihnalla ja melkein kassatädin kädessä, mummo muutti mielensä ja päätti vaihtaa safkansa toiseen "kaksi yhden hinnalla"-tuotteeseen, jonka kävi sitten vielä kertaalleen vaihtamassa halvennettuun viimeisen myyntipäivän tavaraan. Sen jälkeen kysyi pitkällisesti ja vaikeasti tankaten, että laskeehan tämä kassa nyt nämä tuotteet niin ja niin. Ei laske, vastasi kassa äärimmäisen kyllästyneenä. Mummo harkitsi siinä tapauksessa viilinsä vaihtamista vielä kertaalleen tuoreeseen, johon kassa totesi "jos nyt laitetaan vaan nämä tuotteet tästä läpi". Kassatätiä ahdisti, minua ahdisti. Mummo luovutti ja tyytyi pitkin hampain kohtaloonsa.

Vihdoin kassarouva sain minunkin vähäiset ostokseni rahastettua, ja laittoi kassan lukkoon samalla kun pakkasin sapuskani kassiin. Täti meni jo valmiiksi ulko-ovelle odottamaan minua, että saisi kaupan lukittua. Katsoessani tupakkahyllyä muistin, että minun piti ostaa myös stendari vieraita varten.

- Tota, mä unohdin että mun piti ostaa....
- MUN BUSSI LÄHTEE IHAN JUST! MULLA EI OLE ENÄÄ AIKAA!

Ymmärsin ysköksen ja hipsin vilkkaasti ulos kaupasta.

Auringossa

Olessani kaukana poissa pahasta maailmasta en kuitenkaan voinut välttyä kuulemasta ikäviä uutisia. Teksti-TV näytti maailmalla tapahtuneen surullisia asioita, jotka päivittyivät joka katsomalla yhä synkemmiksi. Noin 100 000 arvioidaan lopulliseksi kuolleiden määräksi. Jotenkin tuntuu siltä, että otsikot tsunamista olisivat pienentyneet jo päiviä sitten, jos alueilla ei olisi ollut niin valtavasti länsimaalaisia turisteja. Todennäköisesti tuhoalueiden maissa asuvan perheen keskimääräinen vuositulo on pienempi kuin nelihenkisen skandinaavisen perheen Thaimaan lomareissulleen varaama rahamäärä. Olen jo aikaisemmin todennut olevani kitsas lahjoittaja, mutta tässä tapauksessani tililtäni livahti summa Punaiselle Ristille. Aina ojentaessani rahaa hyvään tarkoitukseen sisäinen epäilevä Tuomaani pohdiskelee, että menevätköhän euroni ihan varmasti juuri sinne kuin tarkoitinkin.

Jaa niin, kun en noita lehtiä ole liikaa lukenut, kai nyt joku älykääpä on käynyt kysymässä Pentti Linkolalta että "onko nyt kuollut riittävästi homo sapienseja", johon aina iloinen Pentti on päässyt vastaamaan että "eihän tämä riitä edes aluksi".

Joululomalla oli rauhoittavaa. Viimeisen puolentoista viikon aikana surffailin netissä yhteensä noin vartin, josta ajasta suurin osa kului VR:n aikataulujen tsekkaamiseen. Miksi minun tuurillani täydessä junassa juuri minun viereeni paikan on saanut 150 kiloinen kaveri, jolla on puolet omaisuudestaan mukanaan? Meillä oli ahdasta siinä keskenämme. Hepulla oli tietenkin perinteisesti omat makkaravoileivät ja kahvit mukana matkassaan. Minullekin tuli nälkä ja kampesin itseni pois paikaltani etsimään ravintolavaunua. Sitä ei ollut. Ahdisti. Jouduin Ouluun asti kärsimään murisevasta vatsasta ja kahvinhimosta. Ja huurteinenkin olisi maistunut, vaikka ravintolavaunujen hanaolut maistuukin pelottavan usein pilaantuneelle. Ei luulisi yhden kovassa käytössä olevan hanan pitämisen puhtaana olevan ylivoimaisen vaikeata. Ja hei, te ravintolavaunun tarjoilijatädit, yrittäkää edes teeskennellä, että teitä ei vituta koko ajan ihan sikana. Olette palveluammatissa, nääs.

Ilmoja pitelee

Arvoisa polkkaajanne on päästetty joululomalla siksi aikaa pois savusaunasta, että pääsee ilmoittamaan olevansa edelleen hengissä. Rasvamaksan kehittäminen on hyvässä vauhdissa ja lihakset kiljuvat tuskasta, fyysinen rasitus on niille uutta. Öisinkään ei saa rauhassa nukkua, koko ajan kannetaan tärpättiä nenän eteen. Juominen on oikeastaan aikasten rumaa. Rasittavaa tämä lomailu, ahdistaa.

Sauna taitaa olla jälleen lämmin. Ei auta, pakko aloittaa taas hikoilu ja nakuilu. Onneksi olut on kylmää ja Irish Coffee kuumaa. Pärjäilkää. Niin minäkin yritän.

Enemmän suolaa

Toimistokompleksin ruokala on tällä viikolla nyppinyt normaalia enemmän. Ilmeisesti nyt aivan vuoden lopussa keittiön maustekiintiö on täyttynyt ja safkat joudutaan tarjoilemaan jopa ilman suolaa ja mausteita. Jos minä valitan, että ruuassa ei ole suolaa, silloin sitä ei tosiaankaan ole. Itselläni kilon suolapakkaus riittää yli kymmeneksi vuodeksi, pippuriakin menee enemmän. Jos mikä tahansa maantien varressa oleva Shellin baarikin pystyy loihtimaan maukkaampaa ruokaa, miksi siihen eivät kykene oletettavasti koulutetut työpaikkaruokalan kokit?

Dario Argenton Inferno on toivottavasti onnistuneesti videoituna odottamassa katselua. Näkemäni Darion filmit ovat olleet varsin vinksahtaneita, ensimmäinen katsomani Argenton video tosin oli niin silpuksi leikelty, että en pysynyt kunnolla edes juonessa mukana. Silloin ahdisti ja melkein teki mieli vaatia vuokraamolta rahat takaisin. Toivottavasti nauhalla odottava leffa on leikkaamaton. Widescreen olisikin jo aivan liikaa, miksi helkkarissa tv-kanavat näyttävät edelleen enimmäkseen vanhalle telkkarille rajattuja versioita, kun lähes jokaisella elokuvista kiinnostuneella on jo laajakuva-tv?

Satimessa

Olin ylhäällä jonkinlaisessa puisessa maalaamattomassa tallissa, joka kuitenkin tavallaan oli kerrostalo. Portaina alas toimivat jyrkät kaiteettomat laudoista tehdyt levyt, joissa oli rimoja pitoa parantamassa. Ylhäälle oli hissikin mutta jostain syystä se ei ollut käytössä. Porraskäytävien välissä oli lasiovet, siistit harmaat ja metalliraamiset. Olin siis ylimmässä kerroksessa ja alempana oli tulipalo, ilmeisesti heinät olivat syttyneet palamaan. Pääsin liukastelemaan jyrkkää lautaa yhden kerroksen alaspäin ja käännyin mutkassa avatakseni alempaan kerrokseen johtavan oven. Alapäässä oli pieni synkkä hahmo, joka katsoi vinosti hymyillen minua suoraan silmiin. Syvälle. Sitten tuo otus kaatoi bensaa porraslautaan, ja sytytti sen tyytyväisenä hymyillen palamaan. Olin satimessa. Heräsin ja käänsin kylkeä.

Sony Ericssonin mainoksessa mies ja nainen erkaantuvat öiseen kaupunkiin ja ottavat siellä tahoillaan kuvia kamerakännykällään. Siis pimeässä. Ovatko kännäreiden kamerat tosiaankin kehittyneet niin huimasti, että niillä voi ihan oikeasti kuvata pimeälläkin. Tähän mennessä näkemäni kamerakännyköillä otetut kuvat kun eivät laadullaan ole loistaneet, tavallisella kertakäyttöisellä pahvikameralla on saanut reilusti laadukkaampia otoksia. Koskakohan markkinoille tulee ohjeet, miten teet itse digitaalikameran kermapurkista, muovinpalasesta ja parista piiristä?

Tämän jutun alkuosa on eilen kirjoitettu, mutta Blogger päätti pitää silloin lepopäivän. Bloggeriin on tyytyminen, sillä maikkarin ilmaisille sivuille ei kummempaa härveliä voi blogikoneeksi heittää. Vielä muutama vastaava päivä, niin minäkin alan anoa vuokralaistilaa jostain luotettavammasta ympäristöstä. Ahdistaa.

Pimeän lapset

Keskeltä umpipimeyttä tuli vauhdilla hahmo, joka oli ajaa peltilehmäni kylkeen. Pyöräilijä. Havaitsin koko hepun vasta muutaman metrin päästä sivustani. Kaveri pui nyrkkiä ja näytti siltä, että halusi ajaa maastofillarillaan ylitseni. Jumalauta pyöräilijät! Ettekö te nyt saatana tajua, että ilman valoja ja heijastimia te ette näy pimeässä tihkusateessa yhtään mihinkään. Mustissa kulkevat jalankulkijat ovat sentään hitaampia, vaikka nekin pystyvät loikkaamaan itsemurhallisesti eteen mitä kummallisimmista paikoista. Ahdistaa.

Niin, en minä ole paljoa sen parempi. Heijastimen käyttöni on nollassa, sillä ainoa heijastimeni on hukkunut jonnekin. Ero onkin siinä, että minä tiedostan enemmän kuin hyvin sen tosiasian, että minä olen silloin pimeällä autoilijoille täysin näkymätön. En hypi autojen eteen, ja väistän kävellessäni niitä ojaan asti. Ihan kaiken varalta.

Vasta yksi joululahja ostettuna, nyt alkaa tulla jo kiire. Shine sen sijaan viilettää jo jouluruuhkan sijasta banaanisaarilla, tervetuloa takaisin ja onnea!

Tervettä elämää

Voiko sporttisempaa enää olla? Ylipainoisesti keskiäkäinen nainen oli päättänyt tehdä surkealle kunnolleen ja jenkkakahvoilleen jotain. Hän oli ostanut nätin värisen ulkoiluasun, ja siihen sävy sävyyn sopivan pipon ja talvilenkkarit. Sokeriksi pohjalle hankki tietenkin ne kuuluisat kävelysauvat, nekin sieltä trendikkäämmästä päästä. Nyt oltiin jo pitkällä kun rohkeasti oli astuttu ulos raittiiseen ilmaan ja kävelty korttelin päähän. Se oli tauon paikka, tässähän saattaisi vielä hengästyä. Keskiäkäisesti ylipainoinen sporttisine asuineen seisoi hieman huohottaen tien laidalla sauvat toisessa kädessä, ja rööki toisessa.

Minunkin pitäisi tehdä tälle rapakunnolleni jotain. Syksyn tullen kaikki liikunnalliset aktiviteettini loppuvat kuin seinään. Nykyään hengästyn jo ostoskassin kantamisesta, jos siellä on yli litran verran olutta tai tuoremehua. Ahdistaa. Olisikohan uinti sopiva talviharrasteeksi? Siinä voisi myös lusmuilla hyvin ja viettää suurimman osan aikaansa saunassa. Ehkä ei sittenkään hyvä. Jotain täytyy keksiä.

Uutisia

Nyt se on todistettu, vasenkätisyys luo väkivaltaa. Montpellier'n yliopiston antropologit ovat tutkimuksissaan todenneet eniten tappoja tapahtuneen yhteisöissä, joissa oli eniten vasenkätisiä. Burkina Fason dioula-heimo oli rauhaisa kansa, koska vasenkätisiäkään ei juurikaan löytynyt. Venezuelan yanomamo-heimolaisista kriminaalisiksi todistettuja vasureita oli lähes joka neljäs, ja tappoja tehtailtiinkin tukka putkella. Minusta tämä on paljon tärkeämpi tutkimus kuin esimerkiksi kliininen koe kruunukorkkien pureskelun vaikutuksesta hammaskiilteeseen.

Mitäs muuta kertoo STT? Katsotaanpas... no tuossa on asiaa! Hirvi tappoi pantasuden Sonkajärvellä. Tämä voi tapahtua vain kunnassa, jossa järjestetään eukonkannon MM-kisat. Tietenkin tämä hirvi oli naisellista sukupuolta, se saakelin narttu meni ja polkaisi susipolon etusorkallaan kuoliaaksi. Tässä taas nähtiin naisten fasistinen pahuus, kyllä sen hirven olisi pitänyt tajuta, että susi on rauhoitettu eläin, eikä sitä saa tappaa. Ja vielä pantasuden liiskasi, mokoma.

Kamalia uutisia. Ei tosielämää kestä, ahdistaa. Minä menen lukemaan nyt blogeja.

Pakko antaa

Joulu on antamisen aikaa, sanovat. Postiluukusta tipahtelee postikortteja, joista toivotaan pientä rahalahjoitusta. Jokainen kynnelle kykenevä avustava järjestö haluaa omansa ja vähäosaisista tunnutaan huolehtivan kuin viimeistä päivää. Minä olen huono ihminen, en ole vielä raoattanut kukkaroani yhdellekään ruinaajalle. Pakkolahjoittaminen saa minussa aikaan vastareaktion, ahdistun ja jätän ne vähäisetkin velvollisuudet hoitamatta. Ehkä sitten myöhemmin keväällä voin harkita asiaa. Huononakin ihmisenä pidän kuitenkin lompakossani elinluovutuskorttia, pitäkää tekin. Vaikka tuskin minun kropastani yhtään kelvollista elintä irtoaa.

Väsyttää aivan mielettömästi. Ajatus harhailee, silmät lumpsahtelevat. Voi kun pääsisi takaisin nukkumaan. Antakaa edes tyyny ja peitto.

Rakas Joulupukki

Vaikka asustelenkin kerrostalossa, voisin silti huolia joululahjaksi ruohonleikkurin. Kunhan se vain on lentävä ruohonleikkuri.

Ja koska tämä merkintä nyt ei suostunut päivittymään, kerrotaan vielä täältä löytyvän vaihtoehdoiksi myös lentävä pääsiäisnoita ja armeijahenkisille lentävä panssarivaunu.

Synnyttäjä

Ravintolavaunun naapuripöydässä mies manasi kavereilleen eksäänsä. Valitti akan inuvan koko ajan lisää fyrkkaa. Tympiintynyt toveri tuopin ääressä ei käyttänyt entisestä vaimostaan nimitystä "eksä", "perkeleen lehmä" tai muuta mitä normaalisti vihatusta ex-puolisosta käytetään. Mies kutsui mennyttä kumppaniaan synnyttäjäksi. Koko ajan ja johdonmukaisesti. Joku kusipää on mennyt juoruamaan synnyttäjälle, että että nyt mies on saanut jostain fyrkkaa käteen. Synnyttäjä on heti vaatimassa massia, että saa talvirenkaat autoonsa.

Heppu jatkoi juttuaan, että koko alkuviikko meni loiventaen, vasta keskiviikkona alkoi päästä vain parilla bissellä aamulla takaisin elämään ja baanalle. Ja synnyttäjä häiritsee elämää. Nyt se haluaisi lykätä pojan jouluna hänelle. Yritti kyllä sanoa synnyttäjälle, että ei se oikein sopisi. Jouluna kun olisi vähän muutakin menoa suunnitelmissa kuin roikottaa kersaa mukanaan. Sekoittaa systeemit. Synnyttäjä pisti seinää vasten, jos et katso poikaa jouluna ei tarvitse kysellä siitä mitään enää koskaan. Kai se sitten on pakko, vaikka ahdistaa. Kaverit nyökyttelivät ymmärtäväisinä.

Minusta jotenkin tuntuu, että olisi parempi jos poika ei näkisi isäänsä jouluna. Tulee luultavasti vain traumoja lapselle.

Junailua

Pidennetty viikonloppu antoi aiheen junailla muille maille kyläilemään. Lipun jonotin Junamaatista, missä tavallisten opiskelijoiden tampiomaisuus kävi jälleen kerran ilmi. Minä ymmärrän vielä, että vanhalle mummelille maatti on vaikea vekotin, ja vaatii hieman mietintää ja virhepainalluksia. Mutta että opiskelija, jonka luulisin käyttäneen vehjettä jo kymmeniä kertoja, onnistuu tumpuloimaan sen supersimppelin automaatin kanssa. Jono eteni niin hitaasti, että lähes myöhästyin junasta. Ahdisti.

Viime tingassa juoksin junaan, ja etsin paikkani. Tietenkin se kaikkein kauimmaisin vaunu ja siellä käytäväpaikka. Heitin kamani paikalleni ja painelin ravintolavaunuun. Uusi jonotus päälle. Ravintolavaunun tympeälle tarjoilijalle tuli aina yllätyksenä, että seuraavakin asiakas halusi tuopillisen olutta. Siksipä se ei koskaan ollut täyttänyt tuoppia valmiiksi, ja aikaa kului. Yhtä suuri yllätys oli ollut, että asiakkailla ei ehkä olekaan antaa tasarahaa kahvista tai kaljastaan, joten vaihtorahakassa loppui jo viidennen asiakkaan kohdalla. Tasarahan omaavat saivat etuilla jonossa. Alkoi ahdistaa niin paljon, että se pitkä tuoppi tosiaan tuli tarpeeseen.

Lopulta sain hulautettua kurkustani alas jopa kaksikin olutta, joiden jälkeen horjahtelin takaisin paikalleni istumaan. Noin kuusikymppinen nainen oli vallannut myös minun paikkani tavaroilleen ja loikoili siinä tyytyväisenä. Kysyin, että josko noita tavaroita saisi raivattua hiukkasen että mahdun istumaan. Täti katsoi kummeksuen kaapiessaan kamojaan kasaan.

T: Onkos tää teitin paikka?
B: No onpa hyvinkin.
T: (...miettivä hiljaisuus...)
T: Teitiä ei ole näkynyt koko matkan aikana tässä paikalla.
B: Kävin tuolla ravintolavaunun puolella kuluttamassa aikaa.
T: Niin, voihan sitä niinkin matkustaa.
T: (...miettivä hiljaisuus...)
T: Tietääkös teiti, mille olut haisee?
B: Öhh... oluelle?
T: Niin mutta tarkemmin.
B: Tuota, no enpäs nyt osaa tähän hätään sanoa.
T: Se haisee käyneelle ohralle. Vähän pilaantuneelle.
B: Jaa.

Täti olisi mieluusti halunnut nyppiä asiasta vähän enemmänkin, mutta päätin pitää loppumatkan suuni kiinni ja hengittää vain nenän kautta. Oikeastaan, olisi pitänyt silloin röyhtäistä. Kuin Homer.

A Note to Myself

Älä koskaan avaa juuttunutta punajuuripurkin kantta sängyssä. Never.

Ahdistaa.

Ei soitella

Outoja nämä nykypissikset, eivät osaa olla sekuntiakaan hiljaa. Jos kyseisen rodun edustaja joutuu suureksi kauhukseen istumaan yksin bussissa, kännykkä on välittömästi kaivettava esiin ja aloitettava maaninen soittaminen jollekin kaverille. Ihan kenelle tahansa. Jos juttu ei ota luistaakseen, soitetaan seuraavalle ja kerrotaan halveksivia juoruja siitä kaverista, jonka kanssa juuri äsken lörpöteltiin puhelimessa. Ja miten ne ehtivät joka paikkaan, treffit tehdään jokaisen soittokumppanin kanssa ja vielä samalle illalle. Moinen sosiaalisuus yhdistettynä vaivattomaan selkäänpuukottamiseen ahdistaa.

Silloin kun setä b. muutti aikoinaan pois äidin helmoista, ei sellaista ihmettä kuin kännykkä tainnut edes olla. Tai jos oli, niin näytti lekaharkolta ja maksoi auton verran. Niihin aikoihin oli käytössä sellainen hieno keksintö kuin puhelinkoppi, joka toimi kolikoilla. Muistatteko lapset vielä sellaista? Siis sellainen noin neliön kokoinen rakennus, jonka kaikki seinät olivat lasista. Opiskeluajan asuntolan vieressä oli sopivasti rikkinäinen versio, jossa yhdellä kolikolla sai puhua vaikka maailman tappiin asti. Tosin minä en siitä hyötynyt, koska soittoni olivat silloinkin noin viiden sanan mittaisia.

Olenko jo maininnut, että minä en pidä puhelimista?

Lisää hakuja heti!

Skitso-Janne vinkkasi hakusanat, joilla eniten skitsoilua on luettu. Minulta ei nykyään haeta kuin tylsästi kravatin solmimista. Ahdistaa. Asialle on tehtävä jotain. Laitan siis skitson suosituimmat hakusanat sivulleni:

viivi avellan
hajuhemmot
inka henelius
benrope
laura ruohola
robosapien
pikkujoulut
jasmin mäntylä
atomipommi

Ja vielä bonuksena pohjalle, Indx, Jane ja Popstars 2.

Hidasruokaa

Jo aikoja sitten hylkäsin mäkkärit lähinnä ala-arvoisen palvelun takia. Pitkiä jonoja, tympeitä myyjiä, ei purilaista valmiina ja parhaimmillaan tilattu McJotain unohdettiin tuoda pöytään kokonaan. Minähän en väkisin syö, jos ei kerran asiakkaaksi haluta. Siirsin pikaruokabudjettini pikkugrilleihin ja kebabpaikkoihin. Niissä ei ole laatukoulutettuja myyjiä, joten homma voi toimiakin.

Nyt talven tullen olen viluisena halunnut sisätiloihin pilaamaan elimistöäni pikaruualla ja olen muutaman kerran eksynyt kokeeksi Heselle täyttämään kupuni pikaisen energiatarpeen. Ne muutamat kerrat eivät ole olleet lupaavia. Olen aina ottanut juuri sillä hetkellä tarjouksessa olleen tuotteen, joita pihvinpaistajien kuvittelisi vääntävän hiki otsassa seinän takana. Kolmella kerralla neljästä tuotteen on todettu olevan loppu ja että se tuodaan pöytään hetkisen kuluttua. Numero tarjottimelle ja odottamaan. Parhaimmillaan purilaisen on saanut naamansa eteen siedettävässä parissa minuutissa, pari muuta kertaa ovat vaatineet noin kymmenen minuutin odottelun. Kun sitä ennen on seissyt jo jonossa tuon samat kymmenen minuuttia, ei mistään pikaruuasta enää voi puhua. Nopeaksi tarkoitettuun ruokailuun kuluukin jo noin puoli tuntia. Taitaa Hesekin tipahtaa listaltani.

Saavuttuani eilen kotiin havaitsin, että purilaiset eivät sovi ruuansulatukselleni. Suoliston kaasuvarannot vaativat välitöntä tyhjennystä. Poikamiehenä olemisen hyvänä puolena on vapaan piereskelyn mahdollisuus, voin pöräytellä niin paljon kuin korvat ja nenä vain sietävät. Köksässä oli pakko tarkistaa mitä merkkiä oli se puolikas lihaliemikuutio. Se oli rasvainen Maggi. Ei jumalauta, isännöitsijäni on ihan oikeasti Sedis!