Oi Suomen nuoria

Jengi noin 12-vuotiaita kakaroita löntystää verkkaisesti loppahousuissaan omasta mielestään coolin näköisinä bussipysäkin ohi. Lapsikatraan keulilla lompsii ilmeisesti lauman pomo, joka näyttelee kovista heikolla menestyksellä. Käveleminen kädet ja jalat harallaan ei vielä vakuuta, kun ei ole lihaksia mitä pullistella. Vaikutelma on lähinnä koominen. No, kuitenkin tiukka ilme pipon alla ja laumana potkisivat helposti minusta paskat pihalle. Ehkä ei kannata päin naamaa naureskella, ja yhtä hölmöltä olen varmasti itsekin näyttänyt juniorina, ei ole siis varaakaan. Näissä teineissä on jokin rakennevika, koska niistä roiskuu koko ajan jotain eritettä suusta. Ihan kuin räkisivät. Puhekyky ei myöskään ole ehtinyt kehittyä täydelliseksi, puutteellista sanavarastoa pitää täydentää erittäin ahkerasti vittu-välimerkillä. Pysäkillä seisoo aikuinen pariskunta halaillen ja jengi huomaa mokomat perverssit. "Vittu! Seittemänkymppiset vittu halaa, vittu! Ei vittu!" Jihuu, nämä vesselithän ovat hauskempia kuin keskiverto komediasarja. Mutta silti, näistä äidin silmäteristä tulee siis isona insinöörejä ja opettajia? No, ihan ihmisiksi asti jokainen sukupolvi ennenkin on kasvanut.

Minuun on iskenyt vakava lorvikatarri. Ahdistaa. Kesäloman päättymisen jälkeen en ole vielä kertaakaan suorittanut kunnon siivousta luukussani. Lehtivuoret vievät huomattavan osan lattiapinta-alasta, joukosta on vaikea plokata likaisia sukkia pyykkiin. Muutama kadonneista sukistani onkin ehkä tipahtanut epähuomiossa paperiroskiin ja osa aamun Hesaristanne on tehty minun hikisestä sukastani. Luulisi siis sielläkin päässä ahdistavan.

Eläviä kuvia

Eilen katselin osan leffasta Kolme muskettisoturia. Olen aina pitänyt Charlie Sheeniä yhtenä maailmanhistorian surkeimmista näyttelijöistä, tuossa kehnohkossa rainassa se puunaama oli vielä puuduttavampi kuin normaalisti. Richelieu, jota ylinäytteli Tim Curry, käytti elokuvassa kirjekyyhkyjä viestinvälitykseen. Olen aina ihmetellyt miten typerät pulut saadaan läpyttämään siipiään aina samaan paikkaan, kuinka niitä aivottomia elukoita oikein koulutetaan? Ahdistaa tällainen tietämättömyys.

Eilisen täysosumaleffa oli tietenkin Hirttämättömät, Speden paras komedia, jota ymmärtämättömät ihmiset halveksuvat. Idea tehdä elokuva, jossa vain kierretään hiekkakuoppaa ympäri, on hykerryttävän jykevä. Vielä vetreässä kunnossa ollut Vesku Loiri sai käyttää kaikki maneerinsa läpi, ja selvästi Spedeä nauratti aivan spontaanisti loikoillessaan Veskun ja Simon vetämillä vankkureilla. "Lounliii raidööör!"

Tuoksuja

Minä en sitten koskaan opi. Eilen illalla ihmettelin keittiössä leijailevaa ellottavaa hajua. Syylliseksi löytyi kattilan pohjalle maanantaina jääneet makaronin jämät. Ahdisti. Vedessä likoavan mädäntyvän pastan haju on yksi kuvottavimmista, pöperö oli onnistunut aloittamaan homehtumisenkin jo varsin rivakasti. Kun hulautin koko roskan vessanpöntöstä alas, huussissa liihotti vielä loppuillasta sama huumaava odööri. Ei rehellinen paskakaan noin kauan aikaa ilmaa pilaa, ainoastaan mädäntyvä hernekeitto haisee vielä kaameammalle. Kattilasta voi myös päätellä, että teen kotona lämmintä muonaa harvakseltaan. Yhdelle hengelle ei safkaa viitsi usein laittaa, koska osa kuitenkin jää aina pilaantumaan. Pakkaseen sapuskaa on turha mättää, koska siellä se lojuu sitten vuoden viemässä tilaa.

Ilmeisesti Amerikkalaisten Pikajuoksijoiden Kerhoon hyväksytään vain, jos käsivarsia koristaa muutama tatuointi. Musteutettu käsivarsi näyttää olevan kovasti in siinä jengissä. Maneerit ovat kaikilla lähes samat, pistävä vihainen katse, Günther- videon (koko kesänä kuulin ainostaan Tallinnassa Güntheriä) tyylistä pään viskontaa sivulle. Kaulassa paksu ketju ja tukkamuoti mahdollisimman lyhyt. Jamaikalaisen pikaviestin naispikajuoksijan afrotyyli oli piristävä poikkeus massasta. Jokaisessa lajissa toivon Kreikan ja Yhdysvaltojen urheilijoille menestymättömyyttä, vajotkoon sinne omahyväisyyteensä.

Synkkyyttä

Näin viime yönä unta, että ensi viikolla alkaa kesälomani. Herätys aamulla oli sen jälkeen karu, ei naurattanut. Kun katsoin ikkunasta ulos, synkkä syksyinen kaupunki valui maisemaksi. Ihmiset kadulla näyttivät juuri niin tympääntyneiltä kuin minäkin. Loman loppumisesta ei ole vielä kuukauttakaan ja silti olen valmista kauraa lomalle jo nyt, mieluusti matkustaneena mahdollisimman kauas. Koko elämä tuntuu olevan yhtä rutiinia. Aamulla töihin, illalla kotiin. Aamulla töihin, illalla kotiin. Aamul... helvetti, minun täytyy hommata jostain elämä. Ahdistaa.

Mistä saakelin sokerista nykykersiöt on tehty? Koulubussin kuski oli vähän nuhdellut kuritonta kakaraa, ja nyt uhataan jo koululakolla. Jo liikenneturvallisuuden kannalta rääpäleisiin pitää saada jotain kuria, eihän ne voi hillua kuin siat hillossa. Käsiksi käyminen oli tietenkin kuljettajalta jokseenkin rumasti tehty, ja suurta huolimattomuutta on myös unohtaa lapsi koulubussiin pariksi tunniksi. Vaan lehtien kirjoitustyyli asiasta ärsyttää. Poika oli nälkäinen ja viluinen. Ei jumalauta, aivan kuin se tenava olisi ollut kuolemaisillaan siitä, että istuu kaksi tuntia bussissa! Jotain rajaa. Olisi kakara syönyt koulussa ja vanhemmat voisivat pukea jälkikasvunsa asiallisesti koulutielle.

Heli Koivula antoi eilen karsiutumisensa jälkeen haastattelussa varsin hölmön vaikutelman. Nainen puhui sekavia aivan muusta kuin haastattelija kysyi. Sillä julkisuusrumballa, mitä Helikin on kokenut, luulisi ulosannin kehittyneen jo paremmaksi. Kreikkalaisurheilijat taas yltävät epäilyttävän häkellyttäviin suorituksiin. Juoksijat parantavat ennätyksiään sekuntikaupalla, hyppääjät pomppivat uusille numeroluvuille, keihäänheittäjäkin paransi karsinnassa kauden parastaan metrikaupalla. Pelkkää kotikisan tuomaa huumaako?

Michelle got stuck

Aikaisemmista kirjoituksista varmaan on jo käynyt ilmi allekirjoittaneen silloin tällöin tuovan mäyräkoiran kotiinsa iloksi ja piristykseksi. Kun koiran piristävä vaikutus on käytetty viimeiseen pisaraan, ongelmaksi muodostuvat tyhjät pullot. Minä olen äärimmäisen laiska palauttamaan pulloja, joten kaikki paikat pursuavat rahanarvoista tavaraa. Omatunto kolisee ja ahdistaa. Vaikka pullot palauttaa, palautuskuittia ei koskaan muista käyttää kaupassa. Eilen otin härkää sarvista ja raahasin kaksi muovipussillista pulloja marketin automaattiin, yhteen pussilliseen mahtuu noin kaksi mäyräkoiraa. Kaupan pihassa olin törmätä useamman koiran humalassa hoipertelevaan heppuun, vauhti oli yksi varovainen askel ja tasapainottelua muutaman sekunnin välein. Mukana muovipussillinen pulloja. Palautin pullot, tein ostokset. Tietenkin unohdin käyttää panttikuitin. Kun olin astumassa ulos marketista, sama hoiperteleva viiksivallu oli vihdoin päässyt jo tuulikaapista sisään. Sitkeä karpaasi!

Uuden Blogger-blogien yläkulmasta löytyvän Next Blog-buttonin avulla voi epäsuorasti eksyä jokseenkin ihmeellisiin paikkoihin. Löysin itselleni aivan tuntemattoman fetismin lajin, carstuckgirls, naiset jumissa autoilla. "Avuttomalle" naiselle kunnon korkkarit jalkaan, minihame päälle ja sudittamaan saveen. Mikäs sen kiehtovampaa. Kaikkien mutapainien jälkeenkin koomisimmalta vaikutti silti pätkä, jossa alituisesti kenkiä vaihtava nainen yrittää käynnistää ruohonleikkuria. Jaa että näissä muka pannaan naista halvalla? Ei, kyllä se on karvaisempi sukupuoli, jota vedätetään.

Taas astronominen määrä uusia blogeja, ei niihin millään ehdi tarkemmin tutustua. Periaatteessa ainakin yksi tulokas pitää silti pamauttaa. Valinta oli lopulta helppo, vinksahtanut Herra Hans Nissenin sairaiskertomus vetosi kummasti kieroutuneeseen huumorintajuuni. Odotan malttamattomasti herra Hansin seuraavan sairauden diagnoosia, lapsuudenkin sairastumiset kelpaavat!

Peittohermoilua

Olympialaisten seuranta alkaa jo puuduttaa, uni hiipii rähämisiin silmiini tuijottaessani telkusta naisten kahdensadan sadansia alkueriä. Jos sammautan telkkarin ja yritän nukkua, olen pirteä kuin aamiaispekoni. Ahdistaa. Ennen nämäkin mittelöt olivat paljon jännittävämmät, kun piti keskellä yötä hämmästellä Martti Vainion hämmästelyä kärähtämisestään. Merlene Otteyn juoksua katsellessaan ei voi kuin ihmetellä rautarouvaa. Uran mittasuhteet tulevat esiin, kun muistaa, että tuo nainen on juossut kilpaa samoissa olympialaisissa Lasse Virenin kanssa! Aivan, se on juuri se ainakin sata vuotta sitten kilpaillut partanaama, jonka saavutuksista isäsi on sinulle hehkuttanut. Vai oliko se sittenkin Lätsä-Pekka?

On syyskesä ja yöt kylmenevät. Minä tein hämäyksen, jolla yritän pitkittää syksyn saapumista, tungin peiton pussilakanoihin ohuen huovan sijaan. Tällä konstilla yöt ainakin lämpenevät helteisiksi. Peiton pujottaminen pussilakanaan kuuluu myös lajeihin, joihin tavallisen poikamiehen aivokapasiteetti ei ole riittävä. Onnistun mökeltämään sen saakelin peiton kanssa varmaan vartin. Ensin humputan suurempi reikä ylhäällä, jolloin osa täkistä valuu yhteen myttyyn alapäähän. Sitten kävelen pussilakanan toiseen päähän, ja yritän löytää sieltä jonkun kulman, josta ottaa kiinni. Löytyy, sitten toinen kulma, joka jollain hypnoottisella eleellä onkin pidemmän kulma sivu. Käsi kulmasta irti, uusi yritys. Nyt käteen osuu se kaikkein kauimmainen kulma. Peite on lakanan sisällä tässä vaiheessa jo niin sekaisin, että se on parempi repiä ulos ja aloittaa koko roska alusta. Sitten vielä ihmettelette mihin niitä mäyräkoiria kuluu.

Harmi, jos Marleena on pahoittanut mielensä jonkun vinoilusta niin pahasti, että lopettaa kirjoittamisen. Blogistan on ilkeä paikka, jos sille päälle sattuu, mutta löytyy täältä myös paljon tukea ja mukavia ihmisiä. Toivottavasti mäyräkoiriani ihmettelevä naapurini vielä jatkaa.

Kaikki suosikkini

Viikonloppuna käväisin lauantai-iltapäivän rauhallisina tunteina selaamassa iltapäivälehdet oluen ääressä. Heti ensimmäisenä kasvoille lyö kaksinaismoralistien kuningatar Ritva Santavuori, joka elämöi Antero Kekkosen rattijuopumuksella. Varsinainen korppikotka, äkkiä selaamaan lehteä eteenpäin. Seuraavasta kasvosta jo olutkin melkein homehtui, sivulla hymyilee superjeesustelija Päivi Räsänen. Päivi ihmettelee miksi häntä pidetään tiukkapipoisen moralistina. Voi kiesus! Alkaa tuntua siltä, että tarvitsen kohta toisenkin tuopin, ahdistaa. Vaihdan lehteä, ja ei aikaakaan kun palstalta pällistelee universumin etovin huippumalli Saimi Nousiainen. Täyskäsi. Sillä hetkellä tiesin, että illasta on tuleva kostea.

Ennen lauantaita en ollut koskaan kuullutkaan jostain hemmetin Kemppaisesta, tuskin moni blogistikaan voi kirkkain silmin väittää seuranneensa nykyisen kansallissankarin uraa aktiivisesti. Marko on saanut tukia muutama tuhat euroa, joten halvaksi tuli tuo mitali. Yritti olympiakomitea vielä vaatteistakin luistaa, tarjosi Timo Tompurin housuja. Toivottavasti joku muukin urheilija tsemppaa, muuten ennusteeni mitalimäärästä ei toteudu.

Erilaiset lelut piristävät seksielämää, sanovat asiasta jotain tietävät. Mihän en siitä asiasta mitään tiedä, mutta kukin saakoon vapaasti leikkiä omalla tyylillään. Kaikillahan nyt jotain piiskoja ja käsirautoja löytyy yöpöydän laatikosta, mutta tätä suppiloa orjalle ei taida mennä kaupaksi kovin megalomaanisia määriä. Aika... öhhh... eksoottinen tuote.

Päivän meemi

Osallistun Visan meemiin, ja linkitän linkin olunppialaisiin. Ne kisat ahdistavat.

Olli-Pekka Karjalainen

Suurkilpailujen mies. Jani Sievinen ja Olli-Pekka tappelivat. Kumpikin hävisi. Kumpaa ahdistaa?

Pakkausalgoritmi

Jatketaan taas ruokapakkauksista purnaamista. Olen todennut hunajabroilerileikkeen vähärasvaiseksi ja silti aivan syömiskelpoiseksi tuotteeksi, erityisesti sen erittäin ohuen version. Sopii oikein hyvin reissarin väliin, tai jopa pelkiltään mussutettavaksi snacksiksi. Pakkauskin on mukavan helposti avattavissa ja suljettavissa, ei edes liian iso 150 grammaisena. Ongelma tulee, kun yrität saada niitä ohuita viipaleita ulos rasiasta, silloin alkaa ahdistaa. Viipaleet on pakattu omituiseen myttyyn, mistä ei millään saa poimittua ehjää yksittäistä siivua, edes yhdenkään siivun reunaa ei alussa löydä. Tuloksena on kasa epämääräisiä riekaleita sormissa, jotka eivät ulkonäöltään ole erityisen houkuttelevan näköisiä, lisäksi hankalia sijoittaa siististi leivän päälle. Ei kai se nyt voi olla niin vaikeata kehittää järjellinen pakkausalgoritmi siivutetulle linnulle, eihän?

Karhulle ei saa karjua, eikä pakoonkaan kannata juosta. Rauhallinen poistuminen tai kuolleeksi tekeytyminen ovat suositeltavia ratkaisuja. Näin on opetettu. Vaan mitäs tehdään siinä tapauksessa, jos otso on aivan perseet olalla ja haluaa ryystää oluesi? Veikkaisin täkäläisten mesikämmenten suosivan hunajaolutta. Sen saisi minun puolestani karhut juodakin pois, siinä on omituinen sivumaku. Pysyn perinteisessä Karhussa.

Mikään ei kestä

Great. Polttava cd-asemani haluaa sanoa työsopimuksensa irti. Levyjä se ei ole suostunut polttamaan luotettavasti vähään aikaan, nyt lukemisenkin kanssa on niin ja näin. Rakkine vain huutaa, mutta mitään ei tapahdu kuin vain hyvällä tuurilla. Olen ihan varma, että nykyään kaikki vempeleet tehdään tarkoituksella menemään rikki parissa vuodessa. Ahdistaa. Joskus viime vuosituhannella sain pienenä poikana elämäni ensimmäisen oman kasettinauhurin, käytettynä ostetun luultavasti 70-luvulta olevan Akain. Lähes 10-kiloinen möhkäle on edelleen olemassa komerossani ja täysin käyttökelpoisena, vain piuhat kiinni ja töpseli seinään. Nykyiset soittopelit alkavat näyttää luopumisen merkkejä jo pian takuun rauettua. Roskiin vain ja uusi tilalle.

Olen valtavan kateellinen bongareille, jotka ottavat mielettömän hienoja kuvia hienoilla laitteillaan. Eri digiscoping-sivuilla on lumoavia kuvia. Ja sitten ne äijät, joukossa on harvemmin naisia, vielä tunnistavat mistä siivekkäästä on kysymys, minä en erota kuin yleisimmät torilinnut, lokkejakaan en erikseen. Kesällä yritin ottaa pienellä taskukamerallani kuvia useastakin nokkaeläimestä, huonolla menestyksellä. Oheisen otuksen sain matkan päästä näpsäistyä pohjoisessa, enkä ole lainkaan varma lajimäärityksestä. Olenko kuvannut riekon vai kiirunan? Suojaväritys oli joka tapauksessa loistava. Ja mikä on se pienehkö lintu Jäämeren tienoilla, joka pitää surullista piippaavaa ääntä?

Autoista ja uskosta

Peltilehmäni parkkiruutu pihalla on periaatteessa aika hyvällä paikalla, lähellä talon ulko-ovea. Vesisateella ei ehdi pahemmin kastua autosta sisälle juostessa, ja mäyräkoiraa on lyhyt matka ulkoiluttaa. Mutta kun se kottero pitäisi saada siihen parkkiin ja siitä ulos. Ulko-oven eteen on laitettu pysäköintikieltomerkki, se nyt vaan ei tunnu koskevan paljon ketään. Taloyhtiön huoltomies katsoo asiakseen jättää autonsa oven eteen estämään peltilehmäni kulku, samoin menettelevät siivoojat, kodinhoitajat, putkimiehet ja kaikki muut laiskat talipäät, jotka katsovat 15 metrin päässä olevien vieraspaikkojen olevan aivan liian kaukana veltoille jaloilleen. Välillä kärryjä on pari vierekkäin oven edessä. Omatekoinen "Huoltoajo"-kyltti tuntuu antavan lähes miliisin oikeudet tavalliselle tallaajalle. Allekirjoittanut vaivainen matonen yrittää sitten pyöritellä rattia peruuttaessaan kalliilta paikaltani pois ilman suurempia peltivaurioita. Ja minä olen huono peruuttamaan. Ahdistaa.

Eksyin taas lempihihhulini sivuille, piristyn aina siellä vieraillessani. Jotkut ihmiset sitten pystyvät saamaan minut hyvälle tuulelle. Laitetaanpa tähän Petri Paavolan valistusta siitä, mitä seurustelu on:

"Seurustelun tulee olla hengellinen kokemus pojalle ja tytölle. Seurustelun aikana Jumala harjoittaa sekä poikaa että tyttöä avioelämän velvollisuuksiin, koska seurustelun päämääränä on avioliiton solmiminen. Pojasta tulee perheen pää ja tytöstä hyvä ja toimellinen vaimo. Seurustelun aikana pojan tulee osoittaa tytölle tietä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen. Pojan tulee rukoilla ja etsiä Raamatullisen opetuksen kautta elämäänsä rakennusaineita, joilla hän voi innostaa ja kannustaa tyttöä syvempään uskon elämään. Tytön on taas puolestaan innoitettava poikaa lähtemään liikkeelle eli pyrkimään syvemmälle uskon elämässään (kohti Jeesusta). Tytön on myös innostettava ja rohkaistava poikaa kohti johtajuutta eli perheen päänä olemista."

Ja vielä lisää, nyt musiikista:

"Olen todella ahdistunut uskovien nuorten musiikista, en kaikkien nuorten, vaan ns. rock- ja heavygospel musiikin esittämisestä. Olen ollut nuorisotyöntekijänä seurakunnassa, joten tunnen jollakin tavalla tämän alueen.

Olin 90 luvun loppuvuosina erään herätysliikkeen kesäjuhlilla ja siellä soitettiin tätä rock- ja gospelmusiikkia. Kesäjuhlien jälkeen syntyi tässä herätysliikkeessä ihmettelyä moisesta metelistä ja musiikista. Tämän herätysliikkeen johto saikin paljon negatiivista palautetta tästä musiikista."

Aika velikulta!

Perustuslaki varashälyttimistä

Auton varashälytin. Voi että, kun minä rakastan sitä kapinetta. Aivan erityisen hartaasti rakastin sitä vempainta tänä aamuna noin kello viisi, kun naapuristossa jonkun kotteron kellot helähtivät iloisesti kiljumaan. Olin herätyksestä niin onnellinen, että oikein ahdisti. Ja se saatanan härveli ensimmäisen sammutuksen jälkeen karjui kurkku suorana somat kolme kertaa. Eikö varashälyttimiä voisi kieltää jollain EU:n direktiivillä? Koska se vehje muka on jonkun varkauden aivan oikeasti estänyt? Tuo beelsebubin keksintö on ainoastaan rehellisten ihmisten kiusana. Minä olisin lähes tyytyväinen, jos naapurin kärry varastettaisiin, eipähän huutaisi enää minun ikkunani alla.

Puoluepamput innokkaasti kertovat mielipiteitään siitä, tarvitseeko uudesta EU:n perustuslaista järjestää kansanäänestys. Juu, ei, vaarinhousut. Nyt pitäisi enää tietää, mikä on uusi EU:n perustuslaki, ja onko se hyvästä vai pahasta. Kuinka moni voi sanoa tietävänsä mitä siihen on raapustettu ja vielä ymmärtävänsä mistä on kysymys? Jos ei ymmärrä, kannattaako siitä sitten äänestää? Loppuuko hyvinvointimme siihen vai kierimmekö sitten mammonassa? Mistä voi lukea puolueettoman kansantajuisen tiivistelmän? Minäkö tyhmä, kysyn vaan.

Autoja & urheilua

Rumia nämä nykyiset tuunatut japsikärryt. Rahaa niihin on palanut selvästi enemmän kuin amiksella kaiken järjen mukaan voisi olla varaa, mutta lopputulos pisuaarin kokoisine takaspoilereineen ja sadan tuuman vanteineen on yleensä räikeän mauton. Tietenkin minä voin olla se mauton, minuun makuuni minimalismi on oivaa ja se taas ei taida olla in. Lisää huomioita autoista. Kuplavolkkareiden takasivuikkunassa on tähän aikaan vuodesta yleensä "Myytävänä"-lappu teipattuna, mistä lie kertoo. Ja miksiköhän avobemarien pelkääjän paikalla istuu yleensä blondi, harvemmin brunette, kuitenkin aina hemaiseva beibe. Niin, kuplan kuskin vieressä ei yleensä istu ketään ja siinä tuunatussa japsissa pelkää vieressä joku pitsanaamainen kaveri lippalakki päässä. Kunnon kärryllä saa siis iskettyä naisen. Ja minulla on peltilehmä. Ahdistaa.

Olumpppialaiset alkavat, allekirjoittanutkin tulee lähiviikkoina viettämään normaalia enemmän aikaa tuijottaen telkkaria. Ilmeisesti dopingin testaaminen alkaa vihdoinkin purra, toivottasti linja pitää säälittä. Saa nähdä miten isäntämaa onnistuu sumplimaan kreikkalaiset pikajuoksijat mukaan kisoihin. Kreikkalaiset alkavat voittaa jo suomalaisetkin avuttomissa selityksissä. Käsi ylös, kuka uskoo Kenteriksen ja Thanoun puhtauteen, en siis tarkoita aamusuihkua, yhtään enempää kuin sudanilaisiin vaalilupauksiin? Ja sitten vielä oma veikkaukseni, Suomi saa kisoista kaksi mitalia.

Jyrinää ja ininää

Makarin lämpötila oli eilen illalla enää vaivaiset 27 astetta kelsiusta. Jihuu! Ehdin jo iloita jäähtyneestä makuuhuoneesta, ja puoli viiteen asti nukuinkin sikeämmin kuin aikoihin. Silloin joku rekka päätti tulla jyrisemään ikkunani alle. Ihan vaan kiusallaan kävi siinä täysikaasulla kääntymässä, paskiainen. Ahdisti. Sen jälkeen kun olin juuri uudelleen nukahtamaisillani, korvani juuresta alkoi kuulua säröistä, epävireistä ininää. Yksinäinen paskiaishyttynen. Miten se sukulaisineen voi aina eksyä täsmälleen korvan juureen kiljumaan, miksi ne idiootit höntiäiset eivät ymmärrä tökätä verenhimoista kärsäänsä muualla laajalle vapaalla ihoalueelle. Jos valot laittaa päälle, sääskeä ei enää näy missään. Lopulta ötökkä liiskautui kainalooni. Ihan oikein sille.

Kuulin hiljattain naiselta valitusta, että valtava tasa-arvottomuus vallitsee kaduilla ja terasseilla. Uroilla on silmänruokaa ja kuolattavaa vaikka kuinka, mutta naaraille ei ole mitään. Vain löysään paitaan piilotettuja kaljamahoja ja loppahousuja. No onhan miehillä sitä silmänruokaa, ei valittamista. En ole oikein jäävi arvostelemaan, mutta yritin sitten katsella rumempaa sukupuolta arvioiden. Yllättävän moni mies oli aika timmissä kunnossa, ja useat ylpeästi vaatetuksella korostivat treenattua kehoaan. Näkyi äijää kaikkeen makuun. Persvako vilkkui varsin harvoilla. Kun yritin kysellä mitä vikaa on tuossa tai tuossa, kaikkiin tuli vastauksena nyrpeä "ei". Minä en selvästikään ymmärrä miltä miehen pitäisi näyttää. Oikeasti kyse taitaakin olla siitä, että naiset ovat miehiä nirsompia. Nih.

Missä on Metsäkansa?

Hieman kevyempi alku loman loppumiseen olisi ollut koiraa. Nyt en ole ehtinyt edes nukkumaan ja univelka on jälleen sellainen, että ahdistaa ja loma olisi tarpeen. Toivoisin pääseväni edes hetkeksi perinteisen konttorirotan rooliin mädäntymään omaan särmiööni tuijotellen apaattisena huonoa näyttöä.

Minäkin innostuin eilen illalla kokeilemaan Kuntavisaa. Aloitin itsevarmasti heti vaihtoehdosta 75 vaikeinta kuntaa. Kalmakaltion onnistuin sijoittamaan yli 900 km väärin, eivätkä Metsäkansakaan tai Sasi kovin hyvin paikoilleen osuneet. Nöyrryin ja kokeilin tökätä hiirellä kartalle pelkkiä kaupunkeja. Siinä homma sujui jo paremmin, kuuden kaupungin jälkeen virhettä oli vaivaiset 120 kilsaa, sitten peli hyytyi ja homma jäi kesken. No, en minä sitä Alajärveä kuitenkaan oikeaan olisi osannut.

Jos joku haluaa nähdä hehkeän bloggaajan Shinen ampumassa viattomia ohikulkijoita ritsalla, Jarkko tarjoaa siihen teille videon (1,5Mt). Pelottava saalistajan ilme ja tarkkuus, Shine on selvästi lapsuudessaan treenannut tuota hienoa lajia!

Nyt jo !?

Ei helkkari, joko se koko lomakuukausi meni? Ahdistaa. Olisin samaan putkiloon voinut aivan hyvin viettää toisenkin kuukauden lekotellen ja matkaillen. Sukulaisia välttelisin, pistävät mokomat kaupunkilaispojan tekemään fyysistä työtä. Hentoiset lihakseni eivät ole vieläkään toipuneet rasituksesta. Jotain hyvää sorvin ääreen palaamisessa on, hikoilu helpottaa kun pääsee ilmastoituihin tiloihin istumaan unettaviin palavereihin. Luukkuni reilun 30 asteen viidakkokeli hiostaa tapetitkin irti seinistä, jos siis sellaisia hienouksia seinilläni roikkuisi. Vaan ei roiku, koska umpikädettömänä en osaa edes tapetoida.

Nettiriippuvuuteni ei liene ole kovin vakavaa laatua, koska pystyin viettämään koko lomani noin vartin kokonaissurffailulla. Kotona yövyin pari yötä, tämä on ensimmäinen blogimerkintä kotikoneelta kuukauteen. Lehdet ja telkkarikin jäivät vähemmälle, joten olen vieläkin puolittain pihautunut maailman tapahtumista. Tiedän, että Petteri Jussila hölmöillyt itsensä hengiltä, puoli Suomea on tulvinut, Aki Parviainen karsiutunut ja Kimin erheytyneen naimisiin. Lööppien perusteella tässä maassa tapahtuu kovin köykäisiä asioita.

Onkohan Blogistanissa tapahtunut jotain merkittävää? En jaksa selailla kaikkea lukematonta lävitse. Sen huomasin, että tissipoika Moroskooppi on noussut listalla huimasti ja saanut kai pientä kuhinaa aikaiseksi. Minä en moista tissien tuijottelua ymmärrä. Minä katselen peppuja.

Matkamies maan

Hähää, te kurjat! Vastoin kaikkia odotuksiani olen onnistuneesti väistänyt lomallani kaatosateet, tulvat, mahataudit, moskiitot ja myöskin mäyräkuumeen. Eilen oli tulvaan osuminen lähellä, mutta onneksi reitin valinta sattui kohdalleen. Onnettomien kelien väisteleminen on vaatinut tuhansien kilometrien poljentaa peltilehmään, joka nöyrästi vikuroimatta on kiidättänyt hikistä polkkaajaa läpi kesän seikkailusta toiseen, tuntemattomiin erämaihin, rumiin maalaiskaupunkeihin tuhannen kapakan kautta.

Viikonlopuksi matka vie vihdoinkin kotiin, reissu venähti tarkoitettua laajemmaksi. Silloin voin lopultakin tarkistaa edes pintapuolisesti mitä Blogistanissa on tapahtunut ja pestä pyykit. Viimeiset neljä päivää olen porhaltanut samoissa kalsareissa, vastaantulijoilla valuu jo vesi silmistä vienon tuoksuni ansiosta, itkettää se jo itseänikin. Suihketta kainaloon. Ahdistaa.